kotiliesi

torstai 2. marraskuuta 2017

Kotiliesi95 tarjoaa makumuistoja menneiltä vuosikymmeniltä

Joulu tulla jollottaa, mutta riisipuuroa voi syödä muulloinkin. Myös kylmänä tämä puuro on herkkua vaikka mustikkasopan kanssa.

Tänä aamuna toteutin kuopuksen toiveen. Tein riisipuuroa. Puuroa hämmentäessä pohdin entisaikojen ruokia, omaa varhaislapsuuttani ja omavaraisuutta. Pohdin myös Isänmaallisuutta, veteraaneja sekä pyöreitä vuosikymmeniä. Sitä kuka olen nyt.

Kotiliesi-lehti täyttää marraskuussa 95vuotta. Suomikin on pian satavuotias, ja minä täytin tänä syksynä viisikymmentä. Monta aihetta juhlaan. Perinneruokia pohtiessa ajaudun ajatuksissani menneisiin vuosikymmeniin.


Mannapuuroa ja mansikoita Neon2 lauloi aikoinaan. Meillä kuopus sekoitti keskenään vispipuuron ja mannapuuron tarhaikäisenä. Mannapuurosta hän tykkää, mutta puolukkapuuro ei marjoja karttavalle lapsoselle maistu vieläkään.



 Historiaa ja Isänmaallisuutta veteraaneja muistellen

Minä kasvoin isovanhempieni luona varhaislapsuuteni. Pienellä maatilalla, savon sydänmailla. Ylpeys Isänmaahan, suohon, kuokkaan ja Jussiin syntyi kotimaisten elokuvien myötä ja siitä mitä landella asuessa koin ja näin.


1922 on vuosi, jota en todellakaan tunnista omakseni. Lähinnä voin selata historian sivuja ja etsiä tietoa Internetin ihmeellisestä maailmasta ja muistella lapsuuttani sekä kuulemiani tarinoita niiltä veteraaneilta joita hoitajana ollessani haastatin. 

Moni vanhus oli evakkoaikaan Hämeenlinnaan rantautunut, ja sydäntäsärkevää oli kuunnella niitä kertomuksia, jossa yksi valinta vaihtaa työvuoroa pelasti varmalta kuolemalta. Juna johon pommi-isku osui tappoi, ja työkaverilta jäi perhe suremaan, mutta kyseinen veteraani asteli vielä 2000-luvulla maan kamaralla menneitä muistellen. 

Kaikki vanhukset ja veteraanit eivät ole hyväkuntoisia teräsvaareja, eivätkä edes kilttejä. Elämä on saattanut kuormittaa kovia kokeneita vanhuksia muutoinkin kuin sodassa, jossa he taistelivat Isänmaansa puolesta. Jäljet ovat jääneet arviksi sieluun, joita ei edes muistisairas välttämättä pääse pakenemaan painajaisissaan. Kun ilotulitteita räjäytellään juhlien aikaan ilmaan, saattaa tuo dementoitunut vanhus alitajuisesti reagoida paukkeeseen peläten henkensä puolesta. Ei siis mikään ihme jos suututtaa ja ärtymys sekä tuntuu, että näkyy. Muistijälki koetusta sodasta on traumaattinen.

Mummoni täyttäisi tänä vuonna 100. Hän poistui ajasta iäisyyteen kuitenkin 80v täytettyään. Teräsmummo nukkui ikiuneen kotisängyssään, ja kuoli ns.vanhuuteen. Vielä edelliskesänä hän oli kuokkinut pienen perunamaan ja varastoinut talveksi raaka-aineet ruokiin. Koti oli siisti, pöytäliinatkin juhlavia, kuin olisi aavistanut lähtönsä tulevaksi. Leipätaikinanjuuri löytyi pakastimesta, joten perinteet saattoi säilyttää se joka juuren itselleen halusi.

Rieska on savolaista perinneherkkua. Ostin piimää, ajattelin tehdä tänään rieskaa. Jostakin kumman syystä minulla on muistikuva, että mummo käytti piimää rieskan tekoon.


Mistä kaikki alkoi

Monet tirripaistit, kalakukot, ahvenfileet ja suolakalat, munkkipossut, vehnäsleitat, sianporsaat ja lehmänutareet tutuiksi tulivat, ennen kuin kaupallisuus iski voimalla maaseutuun ja sen ylläpitäjiin. Maitotonkasta siirryttiin pussimaitoon ja lopulta pahvitetroihin. Kaalinpäitä ei noukittu omasta pellosta vaan kauppojen hyllyltä. Toffeeta ei tehty enää itse, vaan nekut kuorittiin auki rapisevista väripapereista.

Isovanhempieni lempi leimahti piika ja renkivuosina saman talon leivissä. Monta mutkaa oli kuitenkin matkassa, ennenkuin se torppa syntyi, jossa äitini alkunsa sai. Lopulta sekin kallio raivattiin näkyväksi mille keltainen rintamamiestalo pystytettiin, ja se metsä jätettiin kasvamaan jonka polkuja minäkin myöhemmin taivalsin.

Muistan myös sen kerrotun tuskan, mitä tien raivaaminen konkreettisesti isovanhemmilleni tuotti, kun  suku ja naapurismiehetkin epäilivät, ettei rengistä oman talon isännäksi olisi. Vaan kyllä oli, lopulta hyvä voitti, ja vanhan mökin sai laittaa pollttopuiksi uuden ottaessa päätalon paikan.


Ruishuttua, ruispuuroa  vai sittenkin uutispuuroa. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, riittää kun tekee ja heittää lautaselle voinokareen lisukkeeksi. On muuten suussasulavan hyvää jos hauduttaa oikein.
Tiesitkös tämän

Kotiliesi-lehti syntyi samoihin aikoihin, kun suomeen perustettiin asevelvollisuuslaki. Lehti tuli antamaan nälänhädän ja sodan jälkeen rauhaa ja hyvää oloa kotiin. Käytännön asioissa sparraamaan. Uskoisin, ettei lehden taika ihmisen arjessa ole mihinkään kadonnut. Tuttuja ovat ruoan valmistus, vanhempien vastuu, ja kodin sisustus vielä tänäänkin. Sitä normiarkee.


Mummoni syntyi kun Turussa mellakoitiin, eli itsenäisyyden vuonna 1917, 15 päivä joulukuuta. 
Pappani syntyi vuonna 1921, niihin aikoihin kun Jääkäriliitto perustettiin eli helmikuun 14, jota nykyisin ystävänpäiväksi kutsutaan.


Kuinka sinä kodinhengen koet? Vetääkö nurkista, pyörivätkö villahousut jalassa. Vai onko silkkitakki aamunuttuna, ja Ikean kalusteet ainoa oikea totuus? Mitä Isänmaallisuus sinulle merkitsee? Tuuliajolla oloa vai rollaattorimummoja, ja vaippaikäisiä pappoja arvomerkit olkapäillä?Onko Isänmaa vankka kallio jolla seisot, vai lipeääkö ote pelastusrenkaasta? Kerro toki mietteesi tänne.


Käy tykkäämässä, sillä kun en blogaa, kuvitan Instaa, päivitän Facebookia, Pinterestiä ja Twitteriä, eli löydät minut myös täältä:
 https://kotiliesi.fi/blogit/
https://www.facebook.com/phannele7
 https://www.facebook.com/paivi.hujakka
https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi
https://twitter.com/PaiviTanninen
https://twitter.com/tanninen_paivi
https://fi.pinterest.com/phannele7/
https://plus.google.com/110045278659210168219/posts/KUgrrxLZcKj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuuma sosekeitto antaa kylmälle kyytiä

Raaka-aineiden kirjo Tänään tein sosekeiton. Kylmän päivän paras herkku on kuuma keitto jossa on luonnetta. Tänään keiton virkaa teki s...