kotiliesi

maanantai 11. joulukuuta 2017

Helppo mansikkaleivos tuleviin juhliin

Viittä vaille valmis leivos
Tänään ajattelin leipoa mansikkaleivospohjan. Otin sen täältä: https://www.meillakotona.fi/reseptit/mansikkaleivokset. Olen tehnyt leivoksen aiemminkin vuosia sitten, ja totesimme exän kanssa, että ohjetta kannattaa hyödyntää toistekin. No, nyt on se toinen kerta.

Tulossa ovat vanhimman ja keskimmäisen pojan syntymäpäivät, lisäksi vanhin poika viettää tukiasuntonsa tupaantuliaisia. Olen luvannut järjestää pienimuotoiset coctailtyyppiset napostelutarjottavat viikonlopuksi. Nuorison itsensä toivetta kunnioittaen.


Kulissit näyttävät siis herkullisilta, mutta totuus kokonaisuudesta on aivan toinen.

Kolme neljästä lapsestani on syntynyt joulun alla, ja neljäskin heti kohta uudenvuoden jälkeen. Juhlia siis riittää. Jokaiseen juhlapöytään joutuu miettimään tarjottavat erikseen, kunkin lapsen toiveiden mukaisesti. Esikoistytär tahtoi pizzaa pikkujoulupöytään omissa juhlissaan. Kuopuksesta ei vielä tiedä mitä haluaa, mutta ei ainakaan täytekakkua.

Kun pottiin lisää vielä Itsenäisyyspäivän, joulun, ja uudenvuoden herkut, niin aika paljon saa vähävarainenkin perhe taiteilla, että pötyä pöytään löytyy. Ja senhän olen kertonut jo monesti aiemminkin, että nykyisin teen valintoja, että arjessa jaksaa.

Se tarkoittaa sitä, että arkena syödään enemmän kaurapuuroa, lihasäilykettä, makaronia, hapankorppua, maitojauheesta tehtyä pullaa, tarjouslihaa ja silakoita, tai ystävien, sukulaisten ja naapurien tuomia herkkuja. Ja juhlapyhinä sitten laitetaan kunnon murkinat pöytään. Vaikka pienimuotoisestikin.


Täyte hyytyy lopulliseen muotoonsa jääkaapissa

Mansikkaleivos on helppo valmistaa. Oikeasti. 

Älä kuitenkaan tee näin: Ainoa minkä kanssa tappelin oli liivatelehti ja sen kiehuttaminen. Ei ihan onnistunut mikrossa. Kattilassa se olla piti. Ai, miksi edes kokeilin mikrossa. Siksi, että keittää yksi ruokalusikallinen vettä kattilassa tuntui hassulta. Liivate ei kuitenkaan sulanut mikroastiassa kuumennettuun vesitippaan.

Ja kattilassakin sain raaputtaa pohjaa vielä tiskatessakin liivatteen jäännöksistä. Ja juu, olin kyllä liottanut liivatteet ensin kylmässä vedessä kuten ohjeessa neuvottiin. Lopulta sain täytteen toimimaan. Jähmettyi.

Saa nähdä kuinka käy, kun lisään hyytelösokerista valmistetun kiilteen loppuviikosta leivoksen päälle. Nyt koko komeus on pakastimessa, ja odottaa esiintuloaan pieninä palasina, kuten coctailkutsujen henkeen kuuluu. https://www.meillakotona.fi/reseptit/mansikkaleivokset

Kypsä leivospohja on vaalea


Kuinkas teillä juhliin valmistaudutaan? Onko joulunaikaan muutakin menoa kuin pyhäpäivät? Paras synttäriherkku tänne, laitathan.



Kun en blogaa, kuvitan Instaa, päivitän Facebookia, Pinterestiä ja Twitteriä, eli löydät minut myös täältä:
 https://kotiliesi.fi/blogit/
https://www.facebook.com/phannele7
 https://www.facebook.com/paivi.hujakka
https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi
https://twitter.com/PaiviTanninen
https://twitter.com/tanninen_paivi
https://fi.pinterest.com/phannele7/
https://plus.google.com/110045278659210168219/posts/KUgrrxLZcKj




Edit: lukihäiriöisen kirjoitusvirheet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokkikoulu opettaa aakkoset

Puhdasta ja kiiltävää Kokkikoulun ensimmäinen testi on hygieniapassin suoritus. Passin tarkoitus on, että henkilö joka on kyseisen ko...