kotiliesi

perjantai 22. joulukuuta 2017

Joulusählinkiä


Joulumaa on sydämessä
  
Hyvää joulun aikaa. Kuinka voit tänään?

Tänään ajattelin kertoa miltä joulu näyttää meillä. Olemme lihansyöjiä kaikki, vaikka kuopus välillä ronkeloituu lihan suhteen, ja tykkääkin enemmän kalasta ja perunasta. Kyllä kalaa löytyy joulupöydästämme lähes aina jossakin muodossa. Yleensä suutarinlohi, graavilohi, pallas, rasvasilli, uunilohi ja mäti ovat kadonneet ensimmäisessä kattauksessa.
Paahtopaistia leikkelepöytään
Leikkelelautaseen keräämme yleensä kalliimpia ja erilaisempia leikkeleitä. Paahtopaistin valmistan aina itse. Lauantaimakkaran, maksamakkaran, grillimakkaran ja meedwurstin tilalle on jouluna hyvä saada vaihtelua. Satsaamme siis laatuun kerran vuodessa, jos se on mahdollista. Lihahyytelö, eli alatoopi kuuluu valikoimaan myös Nykyisillä valinnoillani olen tehnyt mahdolliseksi ostaa joulupöytään erikoishyvää. Olen oppinut myös pyytämään apua, kun sitä tarvitsen.

Perinnetortut valmistaikinasta
Tortut tein tänäkin vuonna valmistaikinasta, nopeat ja helpot valmistaa. Ensimmäinen torttu tänä jouluna jonka maistoin toi mieleen monia muitakin jouluja. Tortut ovat osa perinnettä ja mitä ei syödä heti, pakastetaan myöhempään käyttöön.

Kinkkuleipä sai rinnalleen lohenmätileivän
Tulin ostaneeksi pakasteesta mätiä. Ja kuinkas ollakaan unohdin lohenmädin jääkaappiin. Jouluaatto on vasta sunnuntaina, joten eihän sulanut mäti sinne asti säily. Niinpä jaoimme herkun keskimmäisen pojan kanssa, ja teimme kinkkuvoileivät ja mätivoileivät välipalaksi. Parasta pikkujoulua tämä, juuri ennen aatonaattoa.


Kahdeksan kilon kinkku perheille jossa useampi suu ruokittavana
Ostin noin 8kg kinkun viisihenkiselle perheelle. Olin matti myöhäinen syystä, että rahapäivä osui lähelle joulua, mikä on hyvä, mutta huono siinä suhteessa, että kinkun olisi voinut ostaa aiemminkin.

Koska budjettini on rajallinen katsoin parhaaksi lukea tarjouksia. Kinkku maksoi noin 31e Prismasta. Kinkku oli pakasteena, ja mietin ehtiikö sulamaan jouluksi. Kysyin parilta rouvalta kaupassa ohjeita. Naiset eivät uskaltaneet hekään luvata varmaksi, joten päätin kääntyä itse lihamestarin puoleen. Tämä neuvoikin minua sulattamaan juoksevan veden alla kinkun ja varmasti saisin aatoksi sulaksi.

Minäpä tein työtä käskettyä, ja kinkku suli vuorokaudessa, liiankin hyvissä ajoin. Niinpä uuni kuumaksi ja kinkku uuniin. Ensimmäiset maistiaiset ovat aina parhaimmat. Hyvän, vahvan ja konjakkimaisen sinapin kanssa tietenkin.


Kinkun lihasta valuneen liemen voi käyttää uudelleen, esim.keitoissa ja kastikkeissa
Kinkusta irtosi aika vähän lientä, mutta kyllä sillä muutaman keiton ja kastikeen maustaa joulun jälkeen. Ihrasta sai kissatkin osansa. Läskisoosia muksuille ehdottaessa kuopus irvisti ja ilmoitti ettei ainakaan sitä syö. Hihii. Hernekeittoon potkaluu kyllä sopii.

Herkkukori makean nälkään
Jouluapua ruoan muodossa tuoneet ihmiset ovat muistaneet erilaisilla herkkukoreilla, joten makeaa on mahan täydeltä tänä jouluna luvassa. Suklaa ja kahvi ovat aina plussaa. Lapset ovat saaneet kummeiltaan ja mummeiltaan lahjakasseja, joten uskoisin tämän joulun olevan lapsille hyvän mielen tuova. Tunnelmahan loppupeleissä on se tärkein juttu.


Juhlava kattaus on jo puoliruokaa
Joulun kattaus tänä vuonna näyttää tältä. Joskus vuonna nakki ja muusi saadut kihlahopeat löytävät aina paikkansa joulupöytään, samoin avioliiton onnellisilta vuosilta jääneet muumilasit, sekä äidiltäni saadut saksalaiset viinilasit. Arabian lautaset ovat lahjaksi saatuja vuosikymmenten saatossa. Joten pöytä notkuu perinteiden lisäksi nostalgiaa ja hyviä muistoja.

Kuusen voi rakentaa vaikka kissankiipeilypuusta

Kissanpuu on tänä vuonna joulukuusen virkaa tekevä koristus. Kissatkin ymmärsivät, että piiloleikki kuusenkoristeissa on sallittua. Piilottelimme sinne kuopuksen kanssa karamelleja karvaisille lapsille iloksi ja maistijaisiksi. Neljä kissaa innostuivat oitis tästä leikistä. Vanhin poikani vei omat kissansa mennessään muuttaessaan tukiasuntoon, joten heille toimitin omat herkut erikseen.


 
Juomat tänä vuonna ovat kuohuviini, valkoviini ja punaviini malja- sekä ruokajuomina. Footmarkiin päädyin raikkauden ja mausteisuuden takia. Jalanjäljet vievät eteenpäin, joten etiketin symboliikallakin on tarkoituksensa valinnoissani. Sinistä ja punaista, värillä on väliä.

Liha vaatii tummaa väkevyyttä, jota toivon punaviinistä löytyvän. Juustojen ja kalan kanssa taas raikas pirskahteleva valkoviini olisi parasta. Kuohuviinistä Coralba toivon hilpeää toivonkipinää, eli yrttistä iskua.

 Perinteisen "jouluolut"-merkkisen sijaan jouluoluena toimii nyt Koff. Maltaan makua tuo myös perinteinen itse tehty kotikalja. Lapsille on Pepsiä ja Brasilialaista suosikkijuomaa Guarana Antarcticaa. Glögiä unohtamatta.

Joskus joulupöytämme notkuu siis enemmän, joskus vähemmän runsaana. Tänä vuonna joulumme on runsas, mutta aina näin ei ole todellakaan ollut. Kiitos tästä joulusta kuuluu usealle henkilölle: On nimittäin sukua, ystäviä, kylän ihmisiä ja naapureita, sekä ihan virallista jouluapua jotka välillä jeesaavat hankinnoissa. Kiitos kuuluu siis heille aidosta avusta. 



Jouluapua antavat mm.
Kirkko-diakoni
Pelastusarmeija
Jouluapua- facebook
Hope-yhdistys

Kuinka sinun joulupöytäsi laita on tänä vuonna? Oletko saanut apua keneltäkään+ Vietätkö joulun yksin vai seurassa? Olethan tietoinen, että tukijoukkoja on olemassa, ja yhteisiä jouluruokailuja on tarjolla? Ethän jää yksin, ellet itse niin halua. Hyvää ja rauhallista joulua juuri sinulle!





Kun en blogaa, kuvitan Instaa, päivitän Facebookia, Pinterestiä ja Twitteriä, sekä Youtubea ja Likea eli löydät minut myös täältä:
 https://kotiliesi.fi/blogit/
https://www.youtube.com/watch?v=Et1bspYeMjg
https://www.facebook.com/phannele7
 https://www.facebook.com/paivi.hujakka
https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi
https://twitter.com/PaiviTanninen
https://twitter.com/tanninen_paivi
https://fi.pinterest.com/phannele7/
https://plus.google.com/110045278659210168219/posts/KUgrrxLZcKj


Edit: Tarkennuksia ja lukikorjauksia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Koulutusmatkalla: Hotelli Korpilampi

Espoon Korpilampi Koulutusmatka Espoon Korpilammelle oli paluu menneisyyteen. Muistin hotellista ennestään vain ruskean sävyn. Hotelli K...