kotiliesi

maanantai 15. tammikuuta 2018

Arjen haasteet mielikuvituksella

Keitetyt vihannekset lounaaksi







Tänään on niitä päiviä, kun budjetti vinkuu viimeisiään, ja vain mielikuvitus täyttää vatsaa. Eilen vielä syötiin värikylläistä vihannesapetta, ja tuoretta sämpylää. Kahvia, teetä ja kaakaota mielin määrin. Tosin itse valitsin myös sitruunaveden.


Näin joulun jälkimainingeissa on jälleen uudelleenrakentamisen aika. Ei ainoastaan ruokailutottumukset, vaan myös liikunnan lisääminen ja aktiivinen työnhaku ovat päässeet jälleen käyntiin. Vanhempien lasten on aika ottaa lopullinen vastuu itsestään ja valinnoistaan, ja nuorempien keskittyessä koulunkäyntiin, on minulla aikaa keskittyä jälleen omaan hyvinvointiini, ja se mahdollistaa täysipainoisemman työnhaun. Piilotyöpaikat, täältä tullaan.


Riittää kiitos!
Ulkona syömässä ja liikunnan lisääminen

Kävimme esikoisen kanssa koko poppoo syömässä ulkona, ja olimme illan jälkeen niin ähkyinä, että totesimme kaikki paljouden olevan liikaa. Vanhin poika, joka opettelee nyt asumaan ja olemaan yksin tukitoimien varassa, tosin nauttii siitä, että saa kylläkseeen syödä. Nälässä ei tietenkään ole kiva olla, mutta kohtuuden opettelu on paikallaan. Niin meillä kuin pojallakin.

Tilalle on tullut jo vihreää ja vihannesta, sekä hedelmiä. Arkiruoka riittää, ja panostetaan laatuun ja riittävään määrään. Lomilla tuppaa menemään överiksi herkuttelu, ja yltäkylläisyyden sietokyvylläkin on rajansa. Niinpä minäkin lisäsin hyötyliikunnan määrää.

Keskimmäinen pojistani aloitti kuntoilun lenkkeilyn merkeissä jo viime vuoden puolella. Hän osti syntymäpäivänä saamillaan rahoilla itselleen painot, ja isänsä teki kuntosaliohjelman, (koska sen taidon osaa), ja nyt poika treenaa säännöllisesti myös lihaksiaan.

Kuopus taas on sitä mieltä, että liikuntanumeron korotus ei riitä, vaan on parempi, että herkut jätetään pois toistaiseksi kokonaan. Hän luopuu omistaan, ja minä luovun omistani. Ei siis sipsejä, colajuomia, karkkipusseja, suklaata, skumppaa, viiniä tai olutta ole luvassa piiiitkäään aikaan. Leipomusmakeaa ei lasketa.

Mokkapalaohjeella piiras
 Mokkapalavuoka syntyi puolikkaasta annoksesta

Kaivelimme eilen myös kuiva-ainekaappia ja lainasimme naapurilta puuttuvan tomusokerin. Sitten puolitimme mokkapala-annoksen, jotta saisimme palasen makeaa mahaan. Aivan ei paksua ollut mokkapalojen päällinen, mutta makean nälän vei mennessään, ja piirasvuoka oli hetkessä tyhjä.

Tänään keitän vielä makaronia lihaliemeen, ja huomenna toivon mukaan jo lautanen täyttyy jälleen värikylläisestä terveellisestä ruoasta.


Kuinkas sinun kuntokuurisi laita on? Sallitko itsellesi herkuttelun vai onko tiukka dieetti menossa? Lipsutko tavoitteestasi vai teitkö kokonaisvaltaisen elämäntapamuutoksen? Ethän ole itsellesi liian ankara. Vähempikin riittää.


Löydät minut myös muilta sosiaalisen median kanavilta. Instagramia päivitän aktiivisimmin. Käy kurkkaamassa. https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yrttimaa parvekkeella

Suojassa paahtavan auringon alla Toukokuu on näyttänyt parhaintaan, ja moni puutarhan kuopsuttaja on täydessä touhussa pihamaallaan. Mi...