kotiliesi

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Ruoka, musiikki ja tarinat


Kesävieraalle maistui nakkisoppa

On kesäkuu ja lämpimät säät jatkuvat, Kaduilla tuulee, laulaa Jari Sillanpää ja Kesäillan valssi soi elokuvan sävelin. Hienoa, pian on juhannus ja grilliruokaa riittää tarjottavaksi asti monessa mökkipahasessa, vaan ei välttämättä kaikissa. Meillä juhannus vietetään pitopöydässä, sananmukaisesti.

Vietän poikien kanssa juhannuksen Kauhavan kupeessa Härmässä. Tuettu loma on tälle vuodelle saatu sosiaalisin ja taloudellisin perustein ansaitusti. Siitä tuesta jaksan olla kiitollinen mahdollistaville tahoille. Täysihoito ja mielekäs tekeminen, sosiaaliset ympyrät, kaukana kaikesta, tekevät kesästä kesän ja loman. Ja aivan oikein, meilläkin on oikeus siihen. Aktiivimallista ja heikosta elämäntilanteesta huolimatta. Saat olla eri mieltä, mutta olet väärässä. Arjesta pakeneminen edes hetkeksi, tekee kenen tahansa sielulle välillä hyvää. Pelkkä virtuaalinen mielihyvä ei riitä.


Musiikki iski tunteisiin

Tänään kerron sinulle hiukan siitä miksi ruoka, tarinat ja musiikki liittyvät toisiinsa. Molemmista saa nimittäin helvetisti energiaa päiväänsä, ja elämäänsä. Jaksaa jatkaa. Jos jaksaa. Aina musiikki ei ole hyväksi. Silloin jos se antaa huonomman olon kuin aiemmin oli. Toisinaan on hyvä vaihtaa musiikinkuuntelu live-elämään. Käydä keikoilla, kuten tyttäreni tekee, ja raahaa minuakin välillä mukanaan. Ja oloni paranee heti. Varsinkin, kun artisti osaa laulaa juuri minulle, eli ottaa yleisönsä.

Minulla ei ole laulunlahjoja, enkä osaa soittaa muuta kuin kissanpolkan. Nuotit tunnen. Rytmitajun kanssa on niin ja näin, mutta onko sillä niin väliä. Enhän osaa laittaa ruokaakaan, mutta teen sitä silti. Jopa niin paljon, että kuvitan Instagramia ja kerron tarinoita. Joskus onnistun sopan keitossa hyvin, joskus en. Silti meillä syödään joka päivä, viidesti, ellei kuudestikin. Nautin siis musiikista, sen kuuntelemisesta ja liikkeestä satalasissa. Aivan kuten Kape Aihinen kokkaamisesta

Näitä herkkuja tehtiin nyyttäriporukalla trendikkäästi kaverin juhliin

Innostun myös osuvista sanoituksista, vaikka joskus on googletettava auki ulkomaankieliset tunnelataukset. Toisinaan laulan mukana. Varsinkin silloin laulu on ollut kivaa, kun olen ollut autonratissa. Eivät kuule naapuritkaan. Musiikki on, kuten ruoka, erittäin terveellistä hyvinvoinnille. Artistit tienaavat musiikilla elantonsa, eivät kuitenkaan ilman kuuntelijoita. Niinpä kuuntelen, tanssin laulan sekä kannan tarinoin oman korteni kekoon.


Äitienpäivälahja tyttäreltä toi svingin takaisin

Musiikki on tullut rytinällä elämääni takaisin parin vuoden tauon jälkeen. Myös liikunta on tulossa improvisaation ja hikiliikunnan keinoin, mikäli mainostekstiin on uskominen tanssinopettaja Marco Bjurströmin Stepupschoolin sivuilla. Aion ottaa kaiken irti ensi syksystä. Ja toivon olevani oikeilla jäljillä intuitioni suhteen. Mistä tämä kiinnostus:

Mikko Leppilampi "tähti"

Tyttäreni ilmoitti toukokuussa minulle, että hänellä on minulle yllätys äitienpäivälahjaksi, ja että tänä äitienpäivänä ei mentäisi mummolle. Ei sitten lähdetty espoon perukoille. Lähdettiin keikalle.

Poikettiin Linnanmäelle kuuntelemaan Mikko Leppilammen bändiä. En osannut odottaa musiikilta oikein mitään. En ollut edes tiennyt, että Leppilampi musisoi. Yllätyin positiivisesti. Leppilampea näkee vähän joka paikassa olen lukenut ja kuullut sanottavan. Minä muistan hänet vain elokuvista. Härmän Häjyt on yksi parhaimmista. Helmiä ja sikoja toinen.

Kuulun siihen vähemmistöön joka ei juuri naistenlehtien juorupalstaa lue, eli sitä mikä esiintyy missäkin ja kuka seurustelee kenenkin kanssa. Sisareni soimasi minua aiheesta opiskellessani medianomiksi, hän totesi, että millainen toimittaja sellainen on joka ei tiedä artistien nimiä ja kappaleita, ei katso musiikkiohjelmia televisiosta, eikä lue seiskapäivää lehden julkimouutisia.

Sinnepäin riittää minulle
Kuka minä olen -vai olenko kukaan

Tunsin
itseni hyvin huonoksi ihmiseksi silloin. Taidan olla väärällä alalla, ajattelin. Mietin hetken, ja otin kritiikin oppina. Sisarena olisin voinut hyökätäkin, väittää vastaan. Olin kuitenkin ollut kymmenen vuotta terveystoimittaja, freelancerina. Kiinnostunut lähinnä terveydestä ja hyvinvoinnista sekä henkilökuvista sairauden takana. Pinnallisuus ei kiehtonut. Ei,vaikka 40v olikin rakennekynnet ihan omasta takaa, ja hiukset vaihtoivat tyyliä ja väriä mielialan mukaan.

Kyseenalaistin siis osaamiseni, ja yritin päästä jyvälle edes joistakin musiikkivisailuista televisiossa. Hyvin heikoksi jäi. Sisareni yleissivistys on paljon omaani parempi, ja hänen kanssaan on turha pelata Trivial pursuitia, häviää varmasti. Heikkoudet voi kuitenkin kääntää vahvuudeksi ja niin tein tässäkin tapauksessa. Mietin mikä minua on aina kiinnostanut tv:n musaohjelmia paremmin. Radio.


Mikko Harju "sinä riität"
Olen enemmän radioihminen, elokuvista  ja teatterista, livetapahtumista kiinnostunut. Nuorempana laitoin kaiken näyttelijöitä koskevan leikekirjaan, musiikin äänikasetille ja elokuvat videolle. Tiesin taiteentekijöiden elämäntarinat. Lasse ja Tom Pöysti ovat yhä kestosuosikkejani. Ulkomaan elävistä kaikki klassikot, Marilyn Monroe ykkösenä.

Taustoitan kyllä kiinnostavimmat uutiset viihteen ammattilaisista. Tosin vasta sitten, kun he tulevat esille joissakin yhteyksissä, ja ammatillisesti saan/voin heistä kirjoittaa. Minua ei kiinnosta edelleenkään lukea juoruja, eikä ihmisten yksityiselämä. Ellei puhuta kirjallisuudesta ja oma elämänkerroista.

Tarinaa kirjoittaessa on kuitenkin tiedettävä ihmisestä kokonaisuus, jotta sen voi kirjoittaa ihmistä ymmärtääkseen. Kaikkea ei ole silti pakko mainita jutussa. Hienointa on kohdata ihminen itse livenä, katsoa millainen hän on oikealta persoonaltaan, vai pitääkö yllä kulissia. Meille toimittajille saatetaan sitä kulissia enmmän pitää, ja kaiketi julkisissa kohtaamisissa smal talk on helpompaa. Siksi välttelen kokkareita, ja pidän omat piirini pieninä. Työasiat ovat asia erikseen.

Lucas "täydellisen epätäydellinen"

Syksyllä tanssitaan

Olen etsinyt pitkään oikeansorttista opettajaa, ja kivaa liikuntamuotoa, jossa tanssi, hikiliikunta ja improvisointi yhdistyvät, eikä pahitteeksi olisi esiintymistaidon kartuttaminenkaan. Tarinateatteri kaksi,kolme vuotta sitten opetti minulle, että osaan heittäytyä. Haaga-Heliassa esiintymistaitoa tuli niin tv-kurssien kuin radiotyönkin kautta kartoitettua lisää.

Kun törmäsin naminami-miehenä tunnettuun Bjurströmiin Instagramissa, ja nimi toistui uuden syksyllä alkavan tv-tietovisan ohessa, ja lopulta vielä pomppasi esiin tanssikoulun sivuilta, ajattelin, että nyt täytyy tutkia tarkemmin mitä tämä kortti pitää sisällään. Syksyllä on siis HappyHouria tiedossa ja tämä typykkä maksoi etukäteismaksun kättelyssä, ettei jää suunnitelmat toteuttamatta. Ainakin kokeilla täytyy, ettei kiikkustuolissa itketä.

Mansikat kuuluvat kesään

Liikunta ja tanssilliset lajit eivät ole minulle vieraita, ei myöskään estradeilla esiintyminen. Harrastelijana toki, mukana kaksi vasenta jalkaa ja narsistinen intohimo toteuttaa itseään. Juuri se  ajaa lavoille. Paikkansa täyttyy ottaa, jos ei sitä tajuta antaa. Näin minä sen koen ja otan tilani hyvässä ja pahassa. Osaanpa sitten tai en, oppia voi aina ja testata rajojaan.

Instagramissa päivitän ruokapostauksia ja jos ei päässäni soi korvamato, niin ainakin radiosta kuuluu musiikkia. Etsin Youtubesta ja Spotyfista erilaisia 20-60-luvun svinglajeja ja haaveilen boogiewookiesta.

Oivalsin nimittäin, että olin unohtanut osan itseäni musiikin saralta. Niiltä ajoilta jolloin kaikkiruokaisena ahmin niin ruokapöydästä kuin musiikkitarjottimelta kaiken.


Aamupalaa laittaessa soi "ota minut tällaisena kuin oon"

Musiikki kulki mukana

Lienen ollut seitsemän vanha kun Pielaveden setämies opetti lattarit, sillä täytyihän kunnon itäsavolaisen naisihmisen tangontaika osata tuumasi mies, kun alkoi opettaa. Ja minä nautin saamastani huomiosta pikkutytön ylpeydellä, ja opin valsin, tangon, humpan, jenkan ja polkan salat.

Yhdeksännellä luokalla kilpatanssipareja oli ilo seurata, olisin halunnut mukaan. Vaan koska tiesin ettei minulla ole rytmitajua eikä lauluääntä jätin väliin, ja kadehdin naapurin tyttöä joka pääsi mukaan. Räkänokka, joka aina kiusasi, sai tanssia. Epäreilua, tuhisin.

Rock´n´roll vei minut avoliittoon aikanaan rokkarin kanssa, ja Hevistä pitävän ihmisen kanssa olin naimisissa.
Suomi pop kiehtoo jatkuvasti mieltä sanoituksillaan, ja melankoliakin iskee välillä.
Klassista musiikkia harrastavat ystävät ovat tuoneet myös sen genren elämääni. Yksi hyvistä ystävistäni soittaa viulua. Teatterimusiikkiin rakastuin ensimmäisessä lastenhoito työpaikassani, kun työnantajani sävelsi Helsingin kaupungin teatteriin musiikin. Ikimuistoinen oli se Per Gyntistä kertova levy jonka sain häneltä lahjaksi lippujen ohella. Olin 16vuotias.

Runollisemmin kuuntelin musiikkia ensimmäisen poikaystäväni kanssa parikymppisenä. Ismo Alankoa ja muita totuuksia.

Ja tyttöjenilloissa soi disco ja välillä kokeiltiin tecnoakin. Hiphop sekä rap tulivat mukaan kuvioihin vasta yli 40vuotiaana. Ja zumban askelet veivät latinorytmien saattelemina liikuntaan, jota en olisi lopettanut koskaan, ellei ylisuoritus olisi vienyt jalkoja alta ja uuvuttanut kokonaan (2012).


Ruoka voi olla eksoottista Nepalilaista välillä

Ääni on aalloilla jälleen

Musiikki matkaa nyt tarinoiden muodossa myös ruokapostauksissani Instagramissa. Ehkä joku ärsyyntyy, ehkä nauttii, ei voi tietää. Tässä hetkessä aion kuitenkin tömistellä raskain ja vahvoin askelin, vaikka virtahepona tunkiolla ja heittäytyä rytmin vietäväksi. En ehkä koskaan pääse tavoitteeseeni, radiotyöhön, silti olen jälleen matkalla.

Koska sanat ovat tärkeitä, ne liittyvät tarinoihin aina. Joskus ne kertovat omasta, joskus jonkun muun elämästä. Minua sanat vievät elämässä eteenpäin, antavat uskalluksen hypätä jälleen kerran tuntemattomaan. Joskus joku artisti osaa tulkita tunteeni ääneen, ja saa minut oivaltamaan kuka olen. Ja mitä tahdon. Ovat kuin merkkejä eteenpäin. Rivien välistäkin voi lukea mitä toinen on läpi ehkä käynyt.

Luovuuteni kukkii musiikin myötä. Monta blogia on roskiin heitetty, monta uutta alkua on takana. Monesti kaaduttu, ja silti taas pystyssä.

Piknikillä jälleen vuosien jälkeen

Tahtotila tarvitaan selviytymiseen

Kaksi vuotta olin liian tulehdusherkässä tilassa kuunnellakseni musiikkia, tuntui, että happi loppuu. Jaksoin, mutta heikosti. Unelmani olivat romuttuneet, valmistumiseni (2016) hetki tuli ja meni, henkilökohtaisen elämäntilanteen jyrkät rotkot veivät voimat. Vuoden 2014 uupumuksesta kesti selvitä. Liian monta rautaa tulessa vei mehut. Perhe elätettävänä. Kun tarpeeksi painettiin lyttyyn, alistuin ja itse ruoskin eniten valinnoistani, ympäristö yritti ymmärtää. Lopulta mikään ei tuntunut enää miltään.

Pienin askelin olen edennyt, ja tehnyt ne velvollisuudet mitä on aktiivimallinkin kautta vaadittu. Vetänyt rajoja, sulkenut ovia, ottanut välimatkaa. Ottanut oman tilan. Ja suuttunut töitä hakiessa valehtijoille, ja toisen kerran niille jotka harhaan johtivat, tai iskivät puukkoa selkään. Turhautunut, kun mikään ei vain riitä, Suvi Teräsniskaa mukaellen.

Banaaniappelsiinismoothie
Tanssista voimaa arkeen

Selviän, koska olen päättänyt niin tehdä. Silti epävarmuustekijöitä on aina. Oma vanheneminen ja iän tuomat rajoitteet. Tosin niitä on vähän, mutta muutamia kuitenkin. Vaihdevuosivaivaiselle on vessan löydyttävä läheltä. Eikä kiviä toinna kerätä rekeensä turhan paljon, ei henkisiä eikä todellisia. Saattaa loppua kunto. Viisikymppinen on riski työnantajalle, siksi häneen ei kannata sijoittaa. Silti yrittäjät kutsuvat itseään yrittäjäksi, ja olettavat liikaa. Kaikki eivät ole kehäraakkeja kaikilla työaloilla, en minäkään. Saattaisin olla jopa innovatiivinen innostaja monellekin.

Mietin myös saanko vanhimman poikani rahapeliriippuvuuden aisoihin, olenko tarpeeksi tukena vanhimmalle tyttärelleni, saanko hankittua edes tilapäistöitä töitä, jolla maksaisin lukiokirjat ja vanhojen tanssipuvun keskimmäiselle pojalleni, riittääkö raha ja tasapainoilu, kun tukia leikataan ja kuopuskin tahtoo  harrastaa tanssillista voimailulajia. Jatkuuko vapaaehtoistyö, voinko harrastaa tanssia, ja pysyykö paletti kasassa. Sisältöä elämässä täytyy olla, mutta kaikella on aina hintansa. Niin myös valinnoilla, eikä koskaan tiedä kuinka pitkään sitä hintaa joutuu maksamaan.

Musiikki oli kriisien aikaan veitsen viilto sieluun. Suljin radion. Oli pakko vetäytyä luolaan. Mieluummin olin hiljaa kuin äänessä. Nyt kaivoin radion esiin, ja Radio Aalto soi jälleen Kimmo Vehviläisen taajuudella. Voit olla varma, että minunkin ääneni taas soi, koska Annan sen soida. Elastisen sanoin. Vaihdathan kanavaa, kun ei enää kiinnosta.


Instassa lisää kuvia, musiikkia ja tarinoita. https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ruoka, musiikki ja tarinat

Kesävieraalle maistui nakkisoppa On kesäkuu ja lämpimät säät jatkuvat, Kaduilla tuulee, laulaa Jari Sillanpää ja Kesäillan valssi so...