kotiliesi

lauantai 23. helmikuuta 2019

Työharjoittelu:"Lumikki ja 7 riuskaa miestä"



Krutonkeja 

Työharjoitteluni Musiikkitalon Restel-ravintolassa on alkanut. Kolme viikkoa on kulunut huikean nopeasti, ja tietotaito laajentunut tehtävänkuvan monipuolisessa tarjonnassa.

Olen saanut hoitaa lounaslinjastoa, olla kassa, valmistaa kahvilaan tuotteita, pilkkoa vihanneksia ja juureksia käsin, sekä koneella. Olen valmistanut madekeiton ja pannukakun moninkertaistaen reseptit, ja kokenut onnistumisen kokemuksia asiakaspalautteen myötä.

Olen myös ollut kuin kävelevä katastrofi, mokannut pikkujutuissa, tehnyt perusasioita väärin, ja epäonnistunut briossitaikinan sekä lohisalaatin valmistuksessa. Olen saanut palautetta opastavilta kokeilta; sekä kiitosta, että toruja. Olen toiminut opiskelijan tavoin, tyrinyt, ja ottanut opikseni. Ja ennen kaikkea nauranut itselleni.

Musiikkitalon opiskelijaravintolan lounassali

Roolin takana olen silti vain minä

Lehmänhermoisilta kokeilta on kulunut osa työaikaa siihen, että he työnsä lomassa ovat yrittäneet opettaa minua talon tavoille. He ovat nostaneet alas korkealla olevia laatikoita, kantaneet raskaita kuormia työpöydille, ja vieneet minua varastoihin katsomaan mistä mikin tuote tai tavara löytyy.

Roolivaatteet ylleni laittaessa olen muuntautunut kokinretaleeksi, ja peilistä on katsonut keski-ikäinen kouluntätilook. Sillä asenteella olen sitten opiskelijan roolia lähtenyt eteenpäin viemään. Välillä olen nauranut ja hymyillyt. Välillä suu torvena mutissut itsekseni. Pääosin nauttinut olemisestani.

Välillä on rakoillut värikäs sanavarastoni, ja olen lipsunut roolistani keittiötätinä. Kilttinä ja myötämielisenä. Pitäisi osata kiittää ja kumartaa, pyytää anteeksi ja myötäillä sopivasti. Salata kameleonttimainen totuus, se kriitikko ja analyytikko sielussa, ja silti olla oma itsensä. Osittain olen ehkä onnistunut.

Olen yrittänyt pitää ilmeeni kurissa, ja olla flirttailematta asiakkaille, pitää ajatukset ominani, onnistumatta siinä kovinkaan hyvin. Minkäs sitä luonteelleen voi, kun tykkään siitä, että ihmisiä on kiva kohdata. Ja hyvän tyypin kohdatessa voi aina jäädä juttelemaan mukavia, samalla kun vaihtaa salaattikulhoa tyhjästä täyteen. Eivät kaikki keittiötädit niin näkymättömiä ole tai edes halua olla.

Rooliasu se on kokinkin asu

Kiinnostunut saa vastauksia

Kokit, nuo arjen sankarit, ovat nielleet kiireensä, kireytensä, stressinsä ja mahdolliset vastalauseensa lähes mukisematta. Sarkasmin ja huumorin varjolla jekuttaneet, piilovittuilleet ja antaneet isällisiä ja veljellisiä neuvoja kukin persoonansa mukaan. Arvostus ja vieraskoreus on ollut käsinkosketeltavan hienotunteista. Mummoikäiselle sopivaa kohteliaisuutta. Tässä kohtaa ajatuksiani yleensä hymähdän. Piruparat, eivät tienneet joutuneensa tulivuoren keskelle, ruutitynnyrin viereen. Tältä vanhukselta kun soveliaisuussäännöt ovat syntymästä asti olleet kadoksissa.

Kokit ovat vastanneet mukisematta kyselyihin. Olen ollut kuin kolmivuotias karkkikaupassa, tiedonhaluinen ja kaikesta kiinnostunut. Koulun oppi on ollut, jos kyselet ja olet kiinnostunut, sinulle puhutaan, jos et ole, ei kokkejakaan kiinnosta. Niinhän se on ihmissuhteissakin, kyselijä viestii kiinnostuksestaan, puhelimen näprääjää ei voisi vähempää kiinnostaa.

Olen myös opetellut käyttämään koneita, uuneja ja välineitä oikein. Välillä olen onnistunut, välillä en. Olen yrittänyt sisäistää mahdollisimman nopeasti kaiken perustarpeellisen, jotta en pyörisi jaloissa, ja olisi se aamuinen rasite joka saapuu paikalle heti seitsemän jälkeen, eikä älyä lähteä aina vielä kolmeltakaan kotiin.


300:lle päivittäiskävijälle täytyy olla astioita aina tarjolla
Kiireinen askel on joutuisa opettaja

Olen tutustunut tiskarin työhön, ymmärtänyt toiminnan järjestyksen ja työn raskauden paremmin. Olin kuin kuivunut rusina tiskarin työpäivän jälkeen. Arvostan tekijöitä. Kiireenkin keskellä hymyilevät.

Olen juossut salista toiseen ja opetellut nostamaan raskaita ruoka-astioita kuumavesihauteisiin polttamatta itseäni. Olen yrittänyt havannoida tärkeysjärjestyksen ja aikataulutuksen, olla ylimääräinen apukäsi tarvittaessa. Väistynyt sivuun ja noudattanut hierargiaa asiantuntijoiden vierellä. Ja saanut palautteen, että niskan takana ei seisota, vaan ollaan oma-alotteisia. Olen yrittänyt siinä kohtaa ymmärtää, etten ole nyt hoitajan roolissa, jossa oikeasti odotettiin vuoroa ja arvioitiin tilannetta jolloin asian voisi kertoa.

Mietelause motoksi

Kokit ovat kuin muurareita, oma arvo tunnetaan

Esimies on tarkkaillut, antanut vinkkejä ja vitsailunsakin lomassa ollut reilu ja asiantunteva ammattilainen. Varma ja rauhallinen, sanassaan pysyvä.

Myös ohjaajani on opastanut minut heti ensimetreillä alkuun, ottanut siipiensä suojaan ja kehottanut olemaan myös kahvihetkissä muiden mukana.

Olen myös joutunut nöyrtymään, pyytämään apua tarvittaessa, sillä persjalkaisena en aivan taivaita hipoviin korkeuksiin itse yllä, edes korollisilla kengillä varpailleni nousten. Eikä tuoleja tai jakkaroita ammattikeittiöissä ole.

Olen yrittänyt ymmärtää, että olen nyt työpaikassa jossa tiimityöhön kuuluu osana se, että apua annetaan, ja sitä myös tarvittaessa osataan pyytää. Helvetin vaikeaa tällaiselle itsepäiselle muulille, joka on viimeiset vuodet tottunut tekemään aivan kaiken itse.

Vegeruokaa kasvisvaihtoehdoksi

 Seitsemän riuskaa miestä

Kun astuin sisään Restelin keittiöön kolme viikkoa sitten maanantaina olin pyörällä päästäni. En pelkästään Musiikkitalon sokkeloisuuden vuoksi tai flunssan jälkimaininkien, vaan ihan siksi, että edessäni pörräsi energinen nainen, joka kyseli kahvitoiveitani, tyrkkäsi sämpylän käteeni, ja kyseli makean tottumuksiani. Lopulta hän kehotti menemään muiden seuraan istumaan.

Sain kokea käsipäivää-tervehdyksiä, uteliaita katseita ja tervetulotoivotuksia kuuden eri miehen suusta. Ohjaajaksi myöhemmin paljastunut hemmo antoi käteeni veitsen ja kehotti ensi töikseen harjoittamaan veitsenkäsittelyä. Esimies asettui viereeni ja opasti kuinka oikea tekniikka syntyy. Kannustava työote vaikutti heti. Olin myyty.

Totesin, että minulla tulisi olemaan kuusi miestä ja yksi nainen työkaverinani. Tiskarit olivat erikseen omassa huoneessaan, joten keittiössä häärisivät kokit. Ensimmäisellä viikolla pää oli pyörällä kaikesta uudesta ja ihmeellisestä. Ei vähiten henkilökunnasta.

Kun alakerran salista myöhemmin löytyi vielä yksi joukkooon kuuluva mieshenkilö oli tarinan alku valmis. Olin astunut Lumikin ja seitsemän riuskan miehen tupaan. Kokit viheltelivät, laittoivat musiikin soimaan, hyräilivät tai muuten vain laulaa lurittelivat. Olin tullut oikeaan taloon töihin, vaikka alkuun olin asiaa hieman epäillyt. Musiikki soi ja keskustelua syntyi.

Onnistunut madekeitto
Lumikki ohjaa, riuskat miehet kokkaavat

Millaisia sitten ovat kaikki seitsemän miestä. Nämä parhaita ruuhkavuosiaan viettävät perheen isät ovat kuin tikkunekkuja; herkullisia luonteiltaan, ja ammattiosaajia taidoiltaan. Nostan jokaiselle työharjoittelupaikkani kokille hattua, ja olen kiitollinen siitä, että saan tuntea heidät hetken verran.

Kun viiden viikon päästä lopetan Musiikkitalon Restel-ravintolan keittiössä, uskon oppineeni jokaiselta kokilta jotakin ja vien oppini tulevaisuuten, mihin se polku sitten ikinä tuleekin kulkemaan. Nyt opiskelijana olen vielä valmis kuuntelemaan, ottamaan opiksi, kyseenalaistamaan ja nappaamaan sen parhaan palan kultakin kokilta erikseen.

1:ltä vien Järjen, sillä hänen tarkkaileva katseensa huomaa pienenkin poikkeaman, ja hänen korvansa kuulevat hiljaisimmankin sanan. Hän aavistaa jo etukäteen tulevan, pitää huolen joukostaan ja on tilanteen tasalla koko keittiön toiminnasta. Hänen järkeään ja havainnointikykyään kunnioitan. Myös sitä reiluutta ja kovakuorisen, jopa rosoisen pinnan alla olevaa pehmoa miestä, joka muistaa pienenkin yksityiskohdan.

2:lta vien Avoimuuden, sillä hänen avoin luonteensa on yhtä avarakatseinen ruoanvalmistukselle, kuin kaikille tiimityöskentelijöille. Hän maustaessaan ruokaa luottaa vaistoonsa ja tietää tehdessään jo onnistuvansa. Tämä kokki luottaa itseensä ja on aito luonnonlapsi lajissaan. Arvostan hänen rautaista ammattitaitoaan vilkkaan luonteensa takana, sillä myös hänellä on silmää huomata ihminen ihmisenä.

3:lta vien Sydämen, sillä aistin hänessä samankaltaisuuden, ymmärtämisen lahjan, toisen asemaan asettumisen empatian, ja viimeksi taloon tulleena kohtalotoverin tunteen. Tällä kokilla on ruoasta ja sen valmistuksesta tietotaitoa ja lempeyttä, jota arvostan ja kunnioitan. Hän ei tee numeroa osaamisestaan, on aina valmis auttamaan, ja pilke silmässä hymyilee hiljaa toisia kuunnellen.

4:lta vien kontrollin, sillä hän on aina vieressä, auttamassa. Hän huomaa jo kauempaa avuntarpeen ja opastaa eteenpäin. Näyttää mallia, kuuntelee kaukaa, näkee lähelle. Katsoo totisena, ei puhu paljon, ja lukee jo katseesta enemmän kuin mitä kukaan ehtii sanoa ääneen. Arvostan hänen rauhallisuuttaan, näen karskin kuoren alla miehen jolla olisi paljon sanottavaa.

5:lta vien Oma-aloitteisuuden, sillä hän tarttuu toimeen töihin tullessaan. Keskittyy työhönsä, tietää mitä tekee ja osaa myös puolustaa valintojaan tarvittaessa, kun jokin ei mene kuten pitäisi. Arvostan hänen organisointikykyään ja hiljaista seesteisyyttään.

6:lta vien Huolellisuuden, sillä kaiken sarkasminsa ja huumorintajunsa takana on mies, joka vaatii itseltään täydellisyyttä, ja samalla myös tiimin jäseniltä. Arvostan hänen ammatillisuuttaan tehdä työnsä hyvin. Turhautumisen ja stressinsä takaakin hän jaksaa hymyillä, kannustaa ja sanoa sanottavansa suoraan.

7:lta vien Esteettisyyden, sillä hän huomaa pilkun tarkkaan mikä on kaunista ympäristössä, ja mikä tekee viihtyisäksi asiakkaan näkökulmasta. Arvostan hänen ammatillisuuttaan ja täsmällisyyttään, tilanteen haltuunottoa kiireessäkin.

Lumikilta vien vieraanvaraisuuden, sillä hänenlaisiaan iloisia ja napakoita naisia tarvitaan keittiössä jöötä pitämässä, varsinkin miesvaltaisessa yksikössä. Nostan hattua hänenlaisilleen energisille naisille, jotka huomioivat koko miljöön ja ovat näppäriä toimissaan.


Pastavaihtoehto


Kokki opettaa persoonansa mukaan

Jokainen kokki on opettanut minua omalle persoonalleen tyypillisellä tavalla. Ensimmäisenä päivänä tekemäni havainnointi, ja analysointi kokkien luonteesta on pitänyt tähän asti paikkansa. Olen saanut mainioita oppeja siitä kuinka pikkunikseillä voi helpottaa omaa työtään. Olen saanut paljon myös kiitosta onnistumisesta ja ripeydestä, kiinnostuksestani kokin ammattitaitoa ja alaa kohtaan ylipäätään.

Vaikka työharjoitteluni ei vielä ole ns.päässyt kunnolla vauhtiin itse lämpimän ruoan valmistuksessa, olen saanut valmistaa madekeiton ja pannukakun. Ehkä ensi viikolla tilanne muuttuu, kun ohjaajani palaa lomalta.

Kokilta vaaditaan tarkkuutta ja siisteyttä, sekä huolellisuutta ja tuotteen näyttävyyttä. Koska vasta harjoittelen kädentaitoja, olen opiskelijan roolissa ja yritän kuunnella jokaisen kokin ohjeita. Silti eteen tulee väistämättä myös ristiriitatilanteita. Se mikä aikaisemmin kelpasi toiselle kokille, ei kelpaakaan toiselle.

Lämpökaapit
Kyseenalaista kaikki mitä opit

Pohdintaa aiheuttaa myös se, että kun kokki eilen sanoi, että uusiokäytetään leivinpaperit, niin miksi hän syyttää minua tänään huolimattomaksi, kun olen toiminut ohjeiden mukaisesti.

Joudun miettimään kodin ja ammattikeittiön eron, samalla kyseenalaistamaan sekä itseni että opastavan kokin. Kumpi meistä ymmärsi ohjeen väärin, tai mikä tieto muuttui matkalla. Testataanko minua, jekutetaanko, vai yritetäänkö alistaa tiettyyn muottiin. En suostu kusetuksen kohteeksi, enkä aio katsoa pitkään henkistä väkivaltaakaan aseena opastuksessa. Erotan kuitenkin henkilökohtaisen yhteistyön, ammattistressin ja vaaditut toimenpiteet.

Kyllä. Kiireessä saatetaan sanoa pahastikin, ja tauolla asia puidaan pois. Fine. Jatkumona homma kuitenkin voi pissata kintuille. En ainakaan itse haluaisi olla se tyyppi jota kaikki kavahtavat kun tietävät hänen olevan vuorossa. Tuulella käyvä tyyppi kun on arvaamaton joka mutkassa, ikinä et voi tietää mitä seuraavassa hetkessä eteen tulee.

Työssäoppimispaikassani olen kuitenkin huomannut, että siellä ilmapiiri on kaikesta hektisyydestä huolimatta hyvä. Jokainen aamu on uusi mahdollisuus oppia niin itsestä, ammatista kuin ammattilaisistakin. Ilon kautta siis kohti lopullista arviota työssäoppimisesta.


Marilyn Monroen sanoin:"Jos et kestä minua pahimmillani, et ansaitse minua parhaimmillani".



Lue lisää miniblogistani Instagramista: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Työharjoittelu:Tulevaisuutta rakentamassa

Kattaus on puoli ruokaa Työharjoittelu Musiikkitalossa lähenee loppuaan. Vaikka Musiikkitalo hiljenee kesäksi, on keittiö kuitenkin ...