kotiliesi

maanantai 13. toukokuuta 2019

Mansikan makuinen kevät

Mansikkakakkupohja
Oletko koskaan kokenut riittämättömyyden tunnetta. Ollut ehkä uuden äärellä ja alkanut kyseenalaistaa kokemaasi, itseäsi ja oppimaasi. Minä olen. Teen sitä jälleen kerran, historiaa toistaen. Sillä erolla, että tunnistan vaaran merkit jo kaukaa. Nautin lähinnä matkasta, jossa vuoristoradan mutkat ja mäet ovat loiventuneet vuosien saatossa. Maistan mansikoita, mustikoita ja tiedän voivani poistua vuoristoradan vaunusta koska tahansa. Oravanpyörä ei vie minua enää mennessään, päätän itse koska lähden, ja koska palaan. Vai päätänkö?


Mansikka vai mustikka

Tänä keväänä on kauppareissulla sujahtanut ostoskoriin mansikkarasia jos toinenkin. Koristeeksi jälkiruokiin, tai välipalaksi muuten vain. Myös pensasmustikoita olen haalinut mukaani. Sisareni luona käydessä totesin hänen päätyneen samaan herkutteluun. 

Työharjoittelussa sain osakseni tehdä muutamia täytekakkuja mansikoista. Olin uuden äärellä, ja kuitenkin hyvinkin tutussa toimessa. Mansikkakakkuja olen kotonakin duunannut aika ajoin. Täytteessä oli kuitenkin pikkuniksejä joista saattoi rakentaa maittavamman leivoksen.

 Mansikka on siis tämän kevään marja. Symboloi se sitten kesää tai uuden alkua, niin maistuu näin varhaisvaiheessa lähes taivaalliselta. 

Mustikasta tein smoothien, en kuitenkaan ollut tyytyväinen juoman pliisuun makuun. Laimeus johtuu ehkä marjasta itsestään tai sitten vain pidän enemmän syvällisimmistä ja täyteläisimmistä makuyhdistelmistä.


Lohiruusukkeita
Riitänkö itselleni

Työharjoittelussa oli juhlailta johon piti loihtia ruusukkeita lohesta. Esimies näytti mallia, ja kollega kannusti ja tarjoutui auttamaan, viemään loppuun, jos omat voimat eivät riittäisi. Kiitos ja kunnia heille. Olen silti periksiantamaton kun päätän jotakin, ja vien loppuun aloittamani. Saatan kyllä kiroilla ja sähistä työn äärellä, ja innostun vasta kun onnistun. Silloin laulan ja tanssin, kirjaimellisesti.

Kieltämättä ruusukkeet vaativat hiomista ja olivat osin onnistuneita ja osin sinnepäin tehtyjä. Kollega ei halunnut vittuilla, mutta osoitti missä meni metsään. Ihan oikein puhui, ja asiaa.

Oma hitaus oppia ärsyttää. Ehkä syy on hahmottamisen vaikeudessa tai käden taidoissa, opitun ymmärtämisessä, lukihäiriössä, tai sitten en vai opi ja osaa. Turha etsiä syyllistä muualta kuin peilistä.

Toisen työ näyttää aina kauniimmalta ja paremmalta. Minulle on tuttua sellainen turvallinen riittämättömyyden tunne, luuserin olotila. Huijarisyndroomaksikin sitä sanotaan. Tai ihan vain oman riman kohottamiseksi liian suurelle tasolle. Suorittajan luonne.

Toisinaan mietin mikä vie hullun aina saman kaivon reunalle uudestaan kokeilemaan kuolon hypystä selviytymistä. Typeryys vai itsensä haastaminen yhä uudestaan ja uudestaan. En tiedä. Olen jälleen koulussa ja vien itseni äärirajoille. Luon taivaan ja helvetin sisälleni. Kysyn itseltäni usein mitä yritän tällä todistaa. Ja kenelle. En tiedä.

Koulutuksen tarkoituksena on opettaa ammattitaito alalle. Opiskelu opettaa kuitenkin aina myös itsestä jotakin uutta. Kun olin parikymppinen tyttölapsi, sanoi äitini, että perushoitajaksi lukeminen teki minusta rauhallisemman, ja hän saattoi huokaista helpotuksesta. Minusta oli tulossa ihminen.

Tottakai riitän itselleni

Varjoista valoon

Hoitoala opetti ihmistuntemusta itse hoitotyön monimuotoisuuden lisäksi. Olin empaattnen ja sympaattinen hoitaja, oikeasti se sisar hento valkoinen. Kutsumusalalla. Silti se ei riittänyt, piti oppia lisää.

Olin vielä naiivi kun menin naimisiin ja sain lapsia. Kiltti ja miellyttäjä monin eri tavoin. Ja kun olin kotiäiti kasvoin henkisesti lisää. Minusta tuli lasteni oikeuksien puolustaja, naarastiikeri. Opettelin samalla itse elämää.

Eniten minua ovat opettaneet ihmisenä lapset, ihmissuhteet ja erilaiset koulutukset. Ja niitä on ollut. Nyt kokkikoulu opettaa minua hallitsemaan pimeää puoltani, sitä jonka löysin, kun avasin Pandoran lippaan medianomiksi opiskellessani Haaga-Heliassa. Narsismi minussa piti otteessaan, hellitti vasta, kun päästin irti ja myönsin omat heikkouteni ja vahvuuteni, silti olen itsekkäästi kusipää tarvittaessa edelleen. Erona se, että tiedostan itseni, enkä halua satuttaa enää ketään. En edes kaltaisiani.

Oman pimeän puolen löytäminen oli syvintä helvettiä koskaan. Olen silti ylpeä itsestäni, että kävin pohjalla, jotta löysin tulevaisuuteni tien. Burnout oli parasta mitä ikinä tapahtui. Ilman pohjalukemia en osaisi arvostaa sitä, mitä minulla on, ja mitä tietä nyt kuljen. 

Tie oli kivikkoinen, ja satutin sekä kadotin monta ihmissuhdetta. Silti ilman niitä kaikkia kokemuksia en olisi se mitä olen tänään: Oma itseni pohjia myöten, sisin täynnä arpeutumassa olevia haavoja, eheytymässä oleva rikkoutunut sielu ja sydän. Ja tyyppi joka ei hevillä päästä lähelleen ketään, vaikka avoin luonne onkin. Minä olen se tuli joka polttaa heikompien siivet. Siksi poltin omani ensin.

Minulla on ollut vapaus valita tieni, ainakin osittain. Heittäytymällä kiirastuleen ja ristiin naulittavaksi löysin valoista varjoon. Suljettu sydämeni antaa minun edelleen tilaa valita mitä teen, sitoudunko vai katoanko. Enkä minä valita, asiat voisi olla paljon huonomminkin. Olen valinnut valon, pimeyden sijaan. Käytän pimeän puoleni energian mieluummin hyvään kuin pahaan. Työhön.

Välipala

Tulevaisuus ei ole kaukana

Kokkiopintoja on jäljellä vielä reilu puoli vuotta. Syksy tuo uusia kuvioita. Pohdin tulevaa työn luonnetta. Keikkoja ja ekstraamista. Vaihtoehtoja vapaudelle päättää työstä ja vuoroista. Alalla on töitä. Kuntoni on hyvä ja oloni vain kohentunut työn ja sosiaalisten suhteiden myötä. Puhkun energiaa kuin Iso Paha Susi konsanaan. Jätän kuitenkin porsaat syömättä. Tässä hetkessä nautin vain siitä, kun onnistun. Ja mansikkakku oli yksi. Hyvää mansikanmakuista loppukevättä siis myös sinulle lukijani.




Marilyn Monroen sanoin:"Jos et kestä minua pahimmillani, et ansaitse minua parhaimmillani".



Lue lisää miniblogistani Instagramista: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mansikan makuinen kevät

Mansikkakakkupohja Oletko koskaan kokenut riittämättömyyden tunnetta. Ollut ehkä uuden äärellä ja alkanut kyseenalaistaa kokemaasi, it...