kotiliesi

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Oranssi energia vie luovuuden lähteille


Alkupalat
Kesäloma on alkanut  kohdallani viikko sitten, ja vielä olen ollut hiukan koulumaailman kirjallisissa töissä kiinni. Kun vihdoinkin sain näyttöraportit valmiiksi ja lähetettyä asianomaisille, saatoin huokaista pitkään ja hartaasti. Olen nyt puhaltanut viimeisenkin henkäyksen kevään ja alkukesän jännän äärellä olemisen ulos.

Uuden äärellä oleminen vie paljon energiaa, jos sitten myös tuokin sitä. Minulle työ on myönteistä energiaa. Toisin kuin ennen. Silloin saattoi hyvä energia olla raskassoutuista ja takkuilevaa, muuttua kielteiseksi.



                                                                  Uupumus vei voimat

 Olen palannut takaisin värien kyllästämään maailmaan, josta mustavalkoisuus on kaukana. Olen kuin uudestisyntynyt ja oranssin liekehtivä energia valuu jäseniini takaisin. Suurin sähköisin kuplin ja sykäyksin.

Tuo oranssi liekki katosi minulta uupuessani liikuntaan eroprosessin tiimellyksessä, kun aktiivisesti hain pakoreittiä ulos silloisesta elämäntilanteestani. Alkuun liikunta paransi oloani, antoi virtaa ja elämäniloa. Kunnes alkoi pikkuhiljaa maistua tervanjuonnilta. Kolme vuotta liikuin kuin minua olisi itse piru ajanut takaa. Ehkä ajoikin, kuka sen tietää. Lopulta en enää kyennyt jumppasaleihin lähtemään.

Lohivoileipiä

Oranssi nostaa väsymyksestä irti

Kun löysin oranssin liekin vuosia sitten itsestäni, olin hämmentynyt. En tiennyt mitä ajatella. Tuon värin näytti silloin minulle liikunnanohjaajani energisyys. Hänen persoonansa sai 400 ihmistä liikuttamaan itseään useamman vuoden kaupungin saleilla ja leireillä. Olin yksi heistä. Se tyyppi jonka kaksi vasenta jalkaa olivat aina toistensa tiellä. Silti rakastin liikuntaa yli kaiken. Aloin huomata etten ollutkaan aivan niin huono, kun olin kuvitellut. Lopun kaiken liityin esiintymisporukkaan ja esiinnyimme paikallisissa tapahtumissa liikunnan askelin, ja voin kertoa, että kivaa oli. 

Sitten kadotin liekkini, ja luulin vielä viime talvenakin, ettei tuota liekkiä enää takaisin saa. Olin väärässä. Tänään tervehdin tuota liekkiä ja elämänjanoa koko sydämestäni kuin vanhaa tuttua konsanaan. En tiedä mitä tapahtui, energiatasapainoni heitti kuperkeikkaa ja olen siellä missä olla pitääkin. Kun pukeudun jälleen väreihin olen oma itseni, luovuutta ja hulluutta täynnä. Näen mystiikkaa ympärilläni ja tartun hetkeen siekailematta.

Valkosuklaa pannacotta


Hullu vai vielä hullumpi

Kuulostaako hullulta. Antaa kuulostaa. Selkokielellä voin suomentaa sen sinulle. Olen työuupumuksen, liikuntaan uupumisen ja elämään uupumisen jälkeen palannut luolastani ihmisten ilmoille. Ja energia virtaa minusta pulppuillen, ja se näkyy kaikessa mitä ja miten teen. Lähinnä energia näkyy tunteiden pirskahdellessa sisältäni ulos. Kirjoittamisen ja somettamisen lisääntymisenä, tai ruokaa laittaessa, luovuuden kukkiessa. Eli ei ollenkaan pelottava ja kamala juttu.

Koska näen asiat väreissä, koen sisälläni olevan liekin oranssiksi. Oranssi väri tuo voimaa ja hehkuu elämäniloa. Se oli sitä vuonna 2009 kun ensimmäiset oireet uupumuksesta alkoivat näkyä, en vain ymmärtänyt merkkejä. 

Ympyrät sulkeutuvat yksi toisensa jälkeen

Valinnat ovat vapautta

 Ympyrät sulkeutuvat, menneisyys kohtaa nykyisyyden ja tulevaisuus on vielä auki. 2011 uuvuin liikuntaan, 2014 työhön ja kouluun, elämään itseensä. Ja nyt olen palannut askel askelelta takaisin mustasta liejusta jonne itseni syöksin, kun en kuunnellut kehoani, mieltäni enkä rakastanut itseäni sen enempää kuin muitakaan. Kuvittelin kyllä niin tekeväni. En tehnyt.

Tänään olen viisaampi kuin eilen. Silti teen valintoja joita voisi virheiksi kutsua. En kutsu, sillä uskon kaikella olevan tarkoituksensa ja polkuni saattaa vain tehdä ylimääräisiä mutkia ennen kuin löytää perille. 


Leipä tiellä pitää
                                                          Työelämä avasi silmäni

Oma polkuni mutkistui 2007, kun palasin töihin lastenhoitovapailta ja ymmärsin, että minua kohdeltiin töissä paremmin kuin kotona. Aloin kyseenalaistaa elämääni ja liittoani. Erosta huolimatta palasimme vielä yhteen kahdeksi vuodeksi, vaikka tiesin omalta kohdaltani, että se oli siinä.

 Parisuhdeterapia auttoi ymmärtämään omaa ja toisen historiaa, ei kuitenkaan pelastanut jo kuolemassa olevaa liittoa. Meillä oli erilaiset toiveet tulevaisuudelta ja kasvoimme hyvää vauhtia erillemme. Arvomaailmamme eivät kohdanneet enää samoin kuin aikaisemmin.

Kun aloin tiedostaa itseäni sukelsin syvälle tiedonhankintaan. Tutkin mystisia asioita, huuhaata,  uskontoa, politiikkaa, ihmisiä, eläimiä, käyttätymismalleja ja kirjoitin päiväkirjaa. Analysoin, kirosin ja itkin. Myös oivalsin.


On mistä ammentaa
Itsetuntemuksen voima

 Ja jokaisen ihmisen ja koulutuksen kohdalla opin lisää itsestäni, ihmisyydestä ja maailmasta. Ja löysin yhä enemmän tietoa itsestäni, suvustani, perheestäni, ja aloin ymmärtää kuka oikeasti olen ja mitä oikeasti tahdon. Piti kadottaa itsensä, että löysin tähän päivään, ja jotta minusta tuli se, kuka lopulta olen. 

Minne tämä tieni vie, ei ole minun tiedossani. Voin vain toivoa, ja ehkä aavistella, että uusi matka on vasta alkamassa, ja auringonlaskuun on vielä aikaa.

Sinun voi olla vaikea ymmärtää kaikkea kirjoittamaani. Me ihmiset kun emme aina kulje samalla polulla vaikka kuinka niin luulemme. Älä huolestu, ei tämä ole haudan vakavaa. Ja kyllä, olen ihan tervepäinen vaikka välillä innostunkin runoilemaan tunteideni sanelemana. Luovuus on minun juttuni hyvässä ja pahassa. Tajunnanvirta vie ja oivalluksen aallot opastavat eteenpäin. Jalat ovat silti maassa, vaikka pää pilvissä välillä kulkisinkin.




Lue lisää miniblogistani Instagramista: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi


Marilyn Monroen sanoin:"Jos et kestä minua pahimmillani, et ansaitse minua parhaimmillani".


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nostalgia: hyvä vai huono asia

Auringonnousu vai -lasku Tuomas Enbuske sanoo sekä Twitterissä, että  Instagramtilillään, että nostalgia on mielensairaus. Ehkä onkin, ...