kotiliesi

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Elämää viruksen keskellä


Asioin tänään kaupoissa viikottaisten ostoksieni verran. Kävelin ensin yksin, sitten poikani kanssa yhdessä, yhdestä kaupasta toiseen. Hintaseuranta osoittaa, että hintoja on nostettu lähes kaikessa. 

Joka ikinen kerta, kun kotoa lähdimme ja sinne palasimme pesimme kätemme. Välttelimme lähikontakteja, jopa puhumista vieraille. Silti emme voi taata saiko joku, tai saimmeko me tartunnan. Kuka on kantaja, kuka tartuttaja, ei voi tietää. 

Pakko on kuitenkin kerran viikossa ruokaostokset tehdä, ja yleensä viikoksi kerrallaan. Pahasti katsovia lähimmäisiä tuskin vilkaisemme. Viikon ostoksia en jaksa yksin kerralla kantaa. Jo yksin maitolitrat painavat. 


Reppu ja reissu

Normaalisti tilaisin kerran kuukaudessa suurimman osan ruokatavaroistani kotiinkuljetuksella. Nyt kuitenkin odotusaika on kaksi viikkoa, joten pakko on rantautua kiertämään eri kauppoja tarjousten perässä, kävellen ja reppu selässä käsivarret venyen. 

 Painostus ahdistaa

Menetettyäni lomautuksen ja koronaviruksen takia niin keikkatyöni kuin myös kesätyöni joudun viikottain miettimään ruoan tarpeen, määrän ja hankinnan erikseen. Kaikkeen ei työttömyyskorvaus ja tuet riitä. Olen palannut takaisin vanhaan tuttuun, työttömyystukien viidakkoon. 


Ikä tuo uusia haasteita

Astma oireilee. Hengenahdistus pahenee. Tutkimus jäi kesken 2016, ja on nyt jälleen laitettu aluilleen. Lääkäri on todennut, että 100% sairastan kyseistä suvussani olevaa tautia, mutta vasta koronaviruksen jälkeen voidaan tutkimukset saattaa loppuun. 

Henkeä ahdistaa pelkokin. Suuttumus uhkaa viedä järjen. Ei auta kuin odottaa. 

Uusittu lääkitys auttaa jaksamaan. Tasapainottamaan. Kunhan  nyt ensin saan sen apteekista ulos.

Paniikki nakertaa otsaluussa. 

Viesti siis on, että älä nainen huolehdi, saat nyt lääkkeet ja toivotaan parasta, ettei tauti tule ja tapa. Sillä keuhkoihin tämä koronaksi nimetty pöpö iskee ensin. Sydän tykyttää lujemmin. 

No, enhän minä huoli. En. Vituttaa vain. Elämä. 

Tiedän miten tässä pahimmillaan voi käydä. Olen siis hiljaa. Silti tunteet jylläävät. On pidettävä itsensä kasassa. 

Jälkipolvi pelkää minuakin enemmän. Kuolemaa. Esikoistytär toteaa, "ethän sä äiti vaan kuole tähän koronaan". Luvata en voi. Lohduttaa vain. 

Minun maailmanloppuni on jo koettu unelmissa jotka katosivat tyhjään. Ei siis muuta menetettävää kuin perhe, ja lasten tulevaisuus tai sen näkeminen. Lohduton realismi ja paska skenaario. Totuus silti. Pessimisti ei pety. Positiivinen mieli kehottaa hengittämään. 

Etäopiskelun haasteet

Kun arjen haasteisiin lisätään etäopiskelujen painolasti kuopuksen opinahjon hämmentyiden opettajien kirjosta. Heidän sekä kärsimättömyydestään, velvollisuudentunnostaan, että omasta opettajan ammattitaidostaan pärjäävinä ihmisinä. Wilma ohjeistaa, puhelin soi. Mitä enemmän käskyjä, sitä vähemmän murrosikäinen tekee.

Ahdistus lisääntyy minullakin. Jossain mustapilvi pöpöä kokoontuu aloittaakseen tykityksen ihmiselimistöihin. Jääkaappi tyhjenee ja olisi lähdettävä kauppaan, tykinruoksi virukselle. 

Elämänhallinta kortilla

Olen valmis kirkumaan vihani jälleen kerran ulos. Turhautuneena siihen, ettei tälläkään kertaa elämänhallinta osunut kohdilleen. 

Opettajat ovat ihmisiä hekin, silti tuntuu kuin heidän itsensä opettama "kuuntele ja opi" ei menisi heille itselleen perille. 

Normaalissa arjessakin haasteita on ja on ollut, näkymätön uhka kuitenkin moninkertaistaa ne. Tilanne jossa nyt eletään on kaikkea muuta kuin normaali. 


Sylkykuppi

Pitäisi jaksaa vielä tänäänkin, ottaa vastaan minua viisaampien itkupotkuraivarit tai ainakin syyllistämisen vaihtoehdot. 

En muuten jaksa. En nyt, enkä enää. Olen kuitenkin vain ihminen. Ja maailma ei kaadu siihen, että lapsi käy luokan uudestaan, jos käy. Saattaa mennä rimaa hipoen läpi. Tulevaisuus rakentuu kyllä toisenlaisinkin numeroin. 

Joten viestini on, kuten hallituksella:"antakaa työrauha tehdä tavallamme, ja elää elämä siedettäväksi näillä eväillä". 

Suljen puhelimen, laitan estot, omat rajani, enkä vastaa nyt kuormittaviin puheluihin vaikka kuka kysyisi. Nyt riitti. Keskityn olennaiseen, pitämään perheeni terveenä ja hengissä. Pysymään sisällä mahdollisimman paljon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yhteisen pöydän ääressä

Tänään kotikokkailen. Pääruokana oli uunilohta, keitetyt perunat ja pippurikastike, vihersalaatti.  Jälkiruokana marjaisa mangos...