kotiliesi

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Kulmuni, korona ja kuvotus


Maailma makaa kuten petaa. Turha on suutaan soitella. Politiikkaa seuratessa on selvää, että kissatappelua odotellaan. Marinin ja Kulmunin välillä. Oppositio myhäilee. Pussailee kainalokuoppaansa virne silmäkulmissa asti. 

Kulmuni hioo kynsiään, opettelee tappelemaan ja on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Valtiovarainministerin salkun onkin parempi lähteä kiertoon, ennemminkin kuin Kulmunin paikan hallituksessa. Aijaijai, miten herkullista valtapeliä.

Huopatossusta virsuksi

Vielä vähän aikaa sitten Katri Kulmuni oli vielä vaaraton. Lähinnä kiltin kotiäidin lookia ylläpitävä mummostyle. Se tyyppi joka hissukaksi miellettiin.

Pikkuhiljaa tämän hissukan rooli alkoi muuttua. Lähes vaihvihkaa. Sanna Marinin ja Li Anderssonin ollessa äänessä. Koronaviruksen noustessa otsikoihin.

Kun Marin vielä palloili Voguen kansissa, alkoi Kulmunin mummovaatteet vaihtaa väriään, tyyli hiuksissa muuttua ja äänensävy tasapainottua. Ryhtikin suoristui. Laitahyökkääjä paljasti taitonsa. Pelko vastapelureissa oli alkutekijöissään. 

Polttaa se sammutettu hiilloskin

Kulmunin itsetunto alkoi avautua, samaan tahtiin kuin ihmisen itsensä oma-arvostus olennaiseen. Jopa Keskusta saattoi yllättyä, emosta tulikin peto, jota kahleet eivät pidelleet.

Peliä vai luovutusvoitto

Eropuheen vaisuus saa epäilemään, että politiikan valtapeli on vain muodollisuus. Tai alistunut kotiäiti palaa himaan nuolemaan haavojaan. Uutta johtohahmoa ei saatu. Vanhakantainen ajattelu, miesvalta jyllää ja taas oli akka ratissa, tiesihän sen. Munat jalkovälissä, ei korvien. 

Tai sitten. Susi on jo hyökännyt, uhrit eivät vain ole vielä huomanneet haavojaan. Ja kun huomaavat, on myöhäistä, kynsien jäljet kirvelevät vielä pitkään.


Tauti elää yhä

Virus ei ole poistunut, vain hiljentynyt keskuudestamme. Ihmiset ovat innostuneet museoista, terasseista ja muista riennoista, jotka normaaliin elämään kuuluvat. 

Osa ihmisistä on kuitenkin kauhuissaan, peloissaan ja suojautuvat kaikin keinoin. Kunnioitus jokaisen ajattelutapaa kohtaan olisi paikallaan. Eikö? 

Tsemppiä tyypit, kyllä tästä selvitään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hymyhuulet huomataan

Ei sitä aina huomaa. Hymyhuulia, jotka saavat suukkoja. Jotka huomataan. Niin kuitenkin John Liebkind lauloi minun nuoruudessani...