kotiliesi

maanantai 10. elokuuta 2020

Elämä on luopumista


Neljäkymmentä vuotta sitten olin 13v, ja innokas kirjeiden kirjoittaja. Minulla oli kirjeenvaihtokavereita suomesta, ruotsista sekä keniasta.

Kyllä, 80-luvulla kirjeenvaihto manuaalisesti oli in. 

Tuolloin ei tiedetty tietokoneista muuta kuin leffoista, ja kännykästä ei sitäkään vähää. 

Sosiaalinen media olisi ollut hepreaa, jos sen olisi joku ääneen maininnut. 

 Kirjeiden ja joulukorttien virta sensijaan oli loputon.

 Enemmän myös luimme kirjoja kuin kuuntelimme niitä. 

Vinyylilevyt olivat aitoa kamaa ja CD tulivat vasta 90-luvulla. 


Sielunsa vanki

Kuulostaako mammutti- ja dinosaurus ajalta.

 Onneksi olkoon, olet siis vielä vaippaikäinen. Kapaloissa ehkä. Katsot mummosi albumista kuvia ja näet historian satuna. 

Tai sitten olet elämää nähnyt ja osaat samaistua. 

Äitisi on lähempänä mennyttä kuin tulevaa, jos tohdit pintaa syvemmälle tutkailla. Vanhempasi ovat kaukana ikätovereistasi. Kuten minäkin. 

Samoilla kulmilla taapertavat varmasti ymmärtävät paremmin moodisi tähän päivään. Hiekkalaatikollasi on siis tilaa leikkiä, kunhan askellus käy yksiin. 

Ehkä olet sittenkin sielunmaisemaltasi enemmän vanha kuin nuori. Järki-ihminen ja hillitty. Ei se väärin ole. Olla ihminen ulkokuorensa alla. 


Löydä itsesi

Jos sinulla on lapsia, ymmärrät viimeistään heidän ollessaan murrosiässä, että kuulut itsekin ennen pitkää dinosauruksiin, jotka eivät todellakaan elä tässä päivässä. 

Nuoresi toteaa myös herkästi, ettet näytä olemassaolollasi muuta kuin nololta, yrittäessäsi vakuuttaa, että sielu on ikinuori, vaikka ulkokuori ei siten anna ymmärtäkään. 

Aikuisena ihmisenä ymmärrät, että nolo saa olla, ja kuori on vain pintaa. Silti saattaa kirpaista. Mihin aika katosi. 


Ystävyys kestää

Ja mennäkseni itse aiheeseen. Tänään yksi vanhoista kirjeenvaihtokavereistani ja ystävistäni viihdytti vierailullaan. 

Poikkesimme Suomenlinnan maisemiin nostalgisin tunnelmin.

 Totesimme, että hyvä ystävyys kestää tyynet ja myrskyt vuosikymmenestä toiseen. Ja voit olla varma, etten ole ystävä helpoimmasta päästä. 

Ystäväni totesikin luonteeni kipakkuuden edelleen näkyvän, käsieni yhä puhuvan ja sosiaalisuuteni pursuavan. Hänen rauhallisuutensa korostui, kuten aina kohdatessamme. 

Myöhemmin valokuvia katsellessa totesin, että kyllä. Keski-ikäisyyteni näkyy, vaikka ei edelleenkään tunnu. 


Elämä on luopumista

Kohtaaminen vei totuuden äärelle. Kuten
lasten suusta, totuus kuului ystävältä, ja valokuvista totuus myös näkyy. 

Ei voi tehdä itsestään kauniinpaa, parempaa tai muuten muottiin sopivampaa. Keinotekoisesti kyllä, aitous on kuitenkin parempi. 

On siis hyväksyttävä itsensä sellaisenaan. 

Irtipäästäminen

Ei se aina ole helppoa. Peili kertoo tosiasiat, vaikka mieli olisi kuinka ikinuori ja valmis uuteen lentoon. 

On osattava luopua unelmista, jotka eivät johda mihinkään. Jatkettava elämää uusin ajatuksin ja toivein. 

Turhauttavaa. Tai sitten vain nousen uuteen laivaan. Luovun ensin vanhasta tavasta ajatella. 

Päästän irti menneisyyden muumioituneista esi-isistä ja heidän ennakkoasenteistaan. 


Tervetuloa siis elämään, baby. Me vanhetaan  tavallamme, ja ajallamme. Tahtoopa sitä tai ei. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yhteisen pöydän ääressä

Tänään kotikokkailen. Pääruokana oli uunilohta, keitetyt perunat ja pippurikastike, vihersalaatti.  Jälkiruokana marjaisa mangos...