kotiliesi

maanantai 17. elokuuta 2020

Hektinen A' la Carte


A'la Cartessa sattuu ja tapahtuu. Kiire sanelee. 

Kuormaa purkaessa laskimme pomon kanssa tuliko oikea määrä tavaraa vai ei.

Samalla kerroin, että kotiinkin olisi tulossa tänään syksyn mitalla tavaraa. Lähinnä siivoukseen liittyvää. Ja kynttilöitä pimeneviin iltoihin. 

Kokin duunissa kun on yötä päivää, niin ei juuri ennätä kaupoille juosta. Sitä paitsi inhoan ruokaostoksilla käyntiä. 

Niin kuulemma inhoaa pomonikin. Meillä on siis paljon yhteistä. 


Asiakas edellä

Ja toisinaan kauppakassista jotakin oikeasti puuttuu. 

Tänään kiroilin verkkokauppatilauksen laskua. 

Olen nyt sikäli onnellisessa asemassa, että rahaa tilillä on. Kiitos työn. Silti kiristelin hampaitani.

Jos tilaan lihaa x määrän, miksi sitä laitetetaan xxx määrä. 

Kaupassa on kuitenkin lihatiski, veitsi ja lihamestari joka osaa leikata. 

Sillä lihamäärä x maksaa jotakuinkin eri summan kuin lihamäärä xxx. Argh. 

Onneksi olen kokki ja osaan kyllä hyödyntää raaka-aineet, silti vaadin tarkkuutta tässä. 

Olen asiakas, kauppa palvelee. Toiveeni on heidän leipänsä. 

Ei paniikkia 

Viikonloppu oli hektinen. Helvetissäkin on hiljaisempaa kuin annosruokien paineessa. 

Misakokkina repeät osiin ja juokset, käsilläsi, kehollasi, aivoillasi ja jaloillasi. 

Ja minä hekumoin, nautin joka hetkestä. 

Vaikka kollega totista naamaani katsellessa oletti minun panikoivan.

Kun hän sitten valisti kuinka toimia kiireessä, oivalsin uutta. 

Organisointikyvyssäni ei ole vikaa, on vain tiedettävä järjestys, minkä vauhti taas sanelee. 

Ja minä yritin

Olihan vauhdikas tilanne jälleen kerran uusi. Piti tietää niin paljon. Keltanokkana vasta konttasin, kun kokeneemmat juoksivat. 

Ja keskittyessäni olennaiseen en juuri hymyile. Tutummat tyypit tietävät sen. Tai sitten eivät. 

Jopa omat muksuni kuvittelevat minun olevan vihainen, kun hymy ei yllä silmiin asti. 

En ole. Siis vihainen. Huvittunut saatan olla, tai tutkia syvemmältä. 

Enemmän kertoo jos lakkaan puhumasta, hiljaisuus kertoo sisäisestä kuplinnasta. Lieskat silmistä varoittavat. 

Kuten vanhin poikani viikonloppuna siskolleen totesi:"nyt jos olet hiljaa, niin mutsi ei murhaa enempää katseellaan".  Tähän tytär totesi, "osaan minäkin saman". Lopputuloksena nauroimme kaikki. Sillä minutkin "murhasi" äiti ja mummo katseellaan. Sukuvika.

Ja kerta riitti myös puolisoille aikanaan.

 Täytyy siis tietää paikkansa, hillitä kielensä, mielensä, halunsa ja himonsa. Myös A' la Cartessa. 

Juosta, kun juosta täytyy. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Paikka auringossa

Olen vihdoinkin löytänyt paikkani auringosta. Näin minusta juuri nyt tuntuu. Se onko tämä jatkumo, näyttää vain aika.  Pyysin vä...