kotiliesi

maanantai 31. elokuuta 2020

Pilkunviilaaja


Luovuuteni tai tahtotilani kirjoittaa kukkii tätä nykyä enemmän kuin aiemmin. 

Syy voi löytyä tajunnanvirrasta jota haluan jakaa, kokin monipuolisesta työstä, sosiaalisesta elämästä tai siitä, että työ- ja koulu uupumuksesta on toivuttu enemmän kuin hyvin. 


Pohjalta ylös

Ihminen, joka ei ns. ole pohjalla käynyt, ei ehkä saata ymmärtää tekstiä jota kirjoitan. Olen kenties poukkoileva.

 Jos taas tunnet minut saatat ymmärtää osan tai ihmetellä kuka oikeasti olenkaan, tunsitko edes ajatuksiani.

Vaikea sanoa muuta, kuin luota sydämesi ääneen ja siihen kuka olen. Tai miltä sinusta tuntuu. Ja kun kohtaat minut taas livenä kysy silloin, jos jokin askarruttaa. 

Lupaan purra vain kerran, ja senkin teen hellävaroen. Silkkihansikkain. 


Tasainen luonne-aina äkäinen

Olenko täydellisyyden tavoittelija, pedantti. En oikeastaan ja silti huomaan olevani. 

Työssäni lähinnä. Tuskin kotona. Töissä naurattaa, himassa vielä enemmän.

Ärsyynnyn helposti, lähinnä kyvyttömyydestäni olla täydellinen. Ja silti tiedän, että riitän. Juuri nyt ja tässä hetkessä. Silti unohtaessani olennaisen olen riiviö. 

Pysy siis kaukana. Äläkä vain lue enää enempää. 

Neitsyt on yksityiskohtiin takertuva

Esimerkiksi tänään. Yritin saada koristeita kakkuun. Onnistuin. Veitsen kärjellä. 

Huomasin jo ties kuinka monennetta kertaa kaipaavani pinsettejä työhön jota tein. 

Älä käsitä väärin nytkään. Rakastan työtäni ja ihmisiä ympärilläni. Olen vain tasaisen eripurainen aina. 

Pilkun tarkka tyyppi

Olen neitsytluonne, tykkään näperrellä. Takerrun yksityiskohtiin, luotan vaistoon ja huomaan kun valehtelet. Ja suomeksi sanottuna vittuunnun helposti. 

Toiset sanovat sitä erityisherkkyydeksi, myös terapeuttini, joka surua ja synnytyksen jälkeistä masennusta hoitaessaan ymmärsi, että koen maailman pilkun ja pisteen tarkasti. 

Ironista on se, että kirjoittaessa kirjainmerkit menevät hyvinkin sekaisin. Pilkut varsinkin.


Itsepäisyys ajaa eteenpäin

Ajattelin pyytää pomolta, että tilaisi pikkupinsetit. 

Sitten ajattelin etten pyydä. Olen ulkoistettu työntekijä, eli mielipiteelläni ja toiveillani ei ole väliä. 

Tietenkin olen väärässä. Tyypit haluavat minun osaavan ja oppivan. Kehittyvän. 

 Puhumme samaa kieltä. Olen saanut nimikoidut vaatteetkin. Ja mestarit opettajikseni. Tykkäävät hyväkkäät. 

Voi poloisia. Nukkuvaa karhua ei pitäisi herättää. 

Tyydyn mitä saan-tyhjän pyytämättäkin

Tosin kun pyysin vaihtamaan paidan kokoa, sitä ei tehty. Niinpä tulen toimeen omillani. En pahuuttani. 

Koska rintavarustukseni ei mahdu aiemmin sovittuun kokoon, niin syytön minä siihen olen. En nyt vain mahdu. 

Ja on epämukavaa olla liian pienissä vetimissä. 

Niinpä en pyydä pinsettejäkään yksityiskohtien tarkennuksiin. 

Naamio kasvoille, ei tunnu missään

Ekstrakokin toiveilla ei ole niin väliä. Ulkopuolinen on aina toiselta planeetalta. 

Niinpä päästän irti. Ajatuksesta, että löysin paikkani.

Muutama päivä, ja irrotan ankkurini jälleen. Ehkä kokonaan. 

Olen tottunut siihen, lähtemään. Nostamaan kytkintä. 

Tämä oli tässä. Kaikkien parhaaksi. 

En katso taakseni tälläkään kertaa. Omaksi parhaakseni.

Kiitos ja anteeksi. Oli kiva tutustua. 

Koronamaskit on hankittu

Naamio kasvoillani ei paljasta tunnekuohua sisimmästä.

Ja kyllä. Meillä on nyt sekä kertakäyttö-, että kangasmaskit hankittuna. Vastuu painaa.

Vaikka nyt, kun uutisten ja tiedotustilaisuuksien kuuleminen on jäänyt vähemmälle töiden vuoksi, suhtaudun koronauhkaan toisin. 

Kun vielä olin lomautuksella oli tunnelma toinen. Näkökulma tautiin siis voi muuttua. 

Olen mitä syön

Kyyneleet on heikoille, ja tämä lumikuningatar ei luovu vallastaan. Ei, vaikka kuinka sydän surisi.

Olen siis päättänyt onnistua, silti tauti sanelee kuinka edetä.

Oma visioni on, että musta kausi on juuri alkamassa, päättyy valkoiseen ristiin, ja keltainen kausi avaa valkoiselle tietä. 

Mitä se tarkoittaa. Mistä minä sen tiedän. Ehkä ei mitään. Ehkä rokote lopettaa taudin ja maailma taas aukeaa. En tiedä. 

Ja ei, en ole noita, en ennustaja, sitä sukua kuitenkin. Roviolle joudan. 

Kaiken maailman rantarosvoista alkuni saanut. Huiii, miten kamalaa. 


Äläpä äksyile

Minä näen väreissä maailman ja sen yksityiskohdat, jopa nimesi, jos sen minulle kerrot. 

Paholaisen padassa on aina tilaa meille luusereille. Olen siis sitä mitä syön. Tykkää tai älä. 

Olen hyvinkin värikäs. Mielikuvituksella varustettu. Älä siis ota tosissasi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Elämän psykologiaa

Kuopus innostui rubiikinkuution pyörittämisestä. Tuo samainen kuutio oli minun nuoruudessani monen ikätoverin mieltä askarruttav...