kotiliesi

perjantai 28. elokuuta 2020

Sydän näkee enemmän


Sydämen ääntä on hyvä kuunnella, jotakin siihen suuntaan laulaa Paula Koivuniemi, vuosikymmenten prinsessa. Ja minä kuuntelen, uskon tulevaan hyvään. 

Samaa oli Yön Ollin lyriikoissa, joissa kehotettiin luottamaan tunteeseen. Ja minä luotan. Siihen, että työt jatkuvat. 

Pikku Prinssi-sadussa kettu kehotti Pikku Prinssiä etenemään hitaasti, askel kerrallaan. Ystävyys ei synny hetkessä, vaan tulemalla pikku hiljaa lähemmäs. 

Viisaita sanoja. Rynnäköllä satuttaa vain itsensä. 


Älä menetä kipinääsi

Tosielämässä tosin saattaa käydä ohraisesti, jos liikaa luottaa mielikuvitukseensa, oletuksiin ja toiveisiinsa.

Parempi siis pysyä lestissään ja hymyillä sisäänpäin, kun herjaa heitellään puolin ja toisin, ja silti hymyillään toistemme silmiin. 

Uusi normaali

Me olemme kokkiperhe, jossa taivas ja helvetti yhdistyy. 

Saan kokkina kuulla, että työni on väärin, epäonnistunut ja muutenkin kehnoa. 

Ja vastaavasti saan kuulla, että olen onnistunut, työni on kohdallaan ja asiakaskin tykkäsi.

 Ota siinä selvä mitä tein oikein, mitä väärin. Niinpä ainoa keino selvittää taitonsa, on luottaa itseensä. 

Esileikkiasteella

Kokkikeittiön ilmapiiriä pahimmillaan ja parhaimmillaan on vaikea sanoittaa, se täytyy kokea. 

Älä siis käsitä väärin. En ole enää se pikkutyttö, joka ajautui ahdinkoon, eli elämää alistetusti ja kuvitteli normaaliin elämään kuuluvan väheksynnän ja aliarvioinnin. Henkisen ruoskinnan, johon itsekin lopulta sairastuin. 

Ja otin yhä uudestaan henkisesti turpaani, joka kerta kun loukattiin. 

En ota enää, nauran egoisteille, näen lävitse heidän pienuutensa. 

Olen aika sanavalmis ja menevä tyyppi muutenkin, aina ollut. Haistatan pitkät niille, jotka muuta kuvittelevat. 

Minusta ette soveliasta mummoa saa. 

Pelaa vasta kun osaat

Olen tietoinen keittiötyöstä, sen henkisestä romuluisuudesta, silti niin kauniista tavoitteesta asiakkaille, ja fyysisestäkin raskaudesta. 

Intohimo, sellaiseksi voisin työtäni kutsua, se saattaisi olla lähellä totuutta, ja ei sinnepäinkään. 

Tai kuin seksi, se kun kemiat ovat kohdallaan, voisi kuvata paremmin keittiöhierargiaa. Sähköä ilmassa. 

Ja nyt puhutaan työstä, ei ihmissuhteista pääaineena. Toki kokitkin ovat inhimillisiä olentoja ja heistäkin löytyy hienoja tyyppejä.

 Jopa ekstraseksikkäitä, pikkupetoja puhtaissa esiliinoissaan ja ultrahienoissa takeissaan. Pelimiehiä ja naisia kuoseissaan. 

Siinä heikompi olisi komiasti polvillaan, kun kuvittelisi parempansa löytäneen. Ja silti, aivan samoja taateleita tallaavat prameankin kuoren omistavat. Kuten kuuluukin olla. 

Töitä tulevaisuudessa

Olen toiveikas siinä, että kun korona joskus on selätetty, on minulla yhteistyökumppaneita jotka luottavat osaamiseeni, vaikka nyt vielä välillä kompuroinkin ja pahasti.

Se tarkoittaa sitä, että kokkiura jatkuu. Koska puhelinnumeroita ja käyntikortteja on luvattu vaihtaa jo lähiaikoina.

Siksi luotan sydämen ääneen. Orgasmiin, joka räjäyttää vielä tajunnan. Täytyy vain olla oikea hetki, paikka ja aika. Ja jopa se tyyppi, ihminen, jonka kanssa haluan olla ja työskennellä.

Sillä kuten laulussa sanotaan, se ei pelaa, joka pelkää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yhteisen pöydän ääressä

Tänään kotikokkailen. Pääruokana oli uunilohta, keitetyt perunat ja pippurikastike, vihersalaatti.  Jälkiruokana marjaisa mangos...