kotiliesi

lauantai 5. syyskuuta 2020

Onnea minulle


Tänään kesätyösopimukseni Mestaritalliin päättyi. Haikea olo. Hyvässä ja pahassa rakastin tätä kesäduunia. 

Olen jälleen Baronan käytettävissä heittopussina niihin keittiöihin, jotka ekstrakokkeja palkkaavat näinä aikoina.

Ovi jäi raolleen

Mestaritalliin jäi ovi auki ja suullinen sopimus siitä, että kun töitä on tarjolla soitto tulee. Hienoa. 

Jään odottamaan sitä viestiä. 

En jää tuleen makaamaan

Odotellessa otan keikkatöitä vastaan, teen loppusiivousta vaatehuoneessa, tapaan ystäviäni, sukuani ja yritän pitää luovuuteni elossa. 

Sosiaalinen elämäni on jälleen aktiivista, sillä uupumus ja ahdistus sisältäni katosi työn  ja työhyvinvoinnin myötä.

Paluuta entiseen ei ole. Burnout on selätetty. 

Aika aikaa kutakin

Tänään nostan maljan Mestaritallin kausityölle, siellä olevalle ravintolaperheelle ja itselleni. 

53 vuotta on mittarissa, ei tunnu missään. 

Lapasesta lähtee edelleen moni asia, ja yhtä vilkas on mieli kuin ennenkin. 

Jos nyt jotain uutta onkin, se on hedelmällistä ja energistä olemassaoloa.

Olen ehkä tiukempi mielipiteissäni, näen ehkä selvemmin epäkohdat maailmassa, ihmisissä ja itsessäni.

Ymmärrän kenties enemmän elämästä, ja osaan antaa anteeksi myös itselleni. 

Aavistan, että edelleen henkinen matka jatkuu. Tämä ei ollut tässä, paljon on vielä kesken.

Ja edessä on myös kausityöntekijöiden bileet joihin sain kutsun. Tapaan siis osan työkavereista ilon kautta uudelleen.

Ja niitä rientojahan ei kannata jättää väliin, vaikka ehkä pitäisi. Tai sitten ei. Mikäli itseni oikein tunnen, aamuun asti tanssitaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hymyhuulet huomataan

Ei sitä aina huomaa. Hymyhuulia, jotka saavat suukkoja. Jotka huomataan. Niin kuitenkin John Liebkind lauloi minun nuoruudessani...