kotiliesi

perjantai 18. syyskuuta 2020

Leipäjonosta takaisin keskiluokkaan

Kyllä, olen taivaltanut pitkän matkan pohjalta ylöspäin ihan itse. 

Toki olen saanut apua niin henkiseen hyvinvointiin, kuin fyysiseen jaksamiseen yhteiskunnan avustavilta virastoilta, sosiaalitoimesta ja erilaisista järjestöistä ja yhdistyksistä. Tukea ystäviltä, tuttavilta ja lähimmiltä.

Ei ole itsestäänselvyyksiä

Kun instagramissa pröystäilen täydellä jääkaapilla ja pakastimella, se tarkoittaa kylmästi sitä, että olen saanut sen kaiken ansaitusti töitä tehden. 

Oikeasti töissä ollen, ja myös töitä tehden siten, että olen jaksanut hakeutua erilaisten tukitoimien piiriin. 

Kuraa on tullut vuosien varrella niskaan monilta tahoilta. 

Olen myös kokenut, että tilannettani ei ole ymmärretty oikein edes lähimpien keskuudessa. 

Olen lamaantunut tuskan ollessa äärimmillään paikoilleni ja vain väkisin saanut aikaan minimin. 

Ympäristö on hiljaisuudellaan tai sanoillaan loukannut syvästi. Tehnyt kaikkensa, että kuorma kivireessä ei vain vajoa. Tuki on ollut syvältä. Ulkokultaista ja ymmärrystä vailla, empatiakyky kaukana. 

Kaunis, rietas, onnellinen

Tänään seison jaloillani entistä varmempana, vahvempana, rohkeampana ja energisempänä. Olen aiheellisesti ylpeä siitä, että selvisin. Ja itsekkäästi ajatellen nautin elämästäni. 

Mikään ei ole kuitenkaan itsestäänselvää. Ei nyt, eikä aikaisemmin. 

Tiedän mitä on menettää usko, toivo ja rakkaus. Ja miten vaikeaa se kaikki on saada takaisin, saatikka luottaa, että elämä sittenkin vielä kantaa. 

Luotan tulevaan

Työpaikkani säilyvyys ei ole taattu. Korona riehuu ja ravintola-ala rakoilee. Jokainen taistelee työpaikastaan. Tuntini ovat jo tippuneet kesästä. 

Eli jääkaappini ei täyty joka kuukausi enää äärimmilleen. Saattaa jopa valo vain jäädä. Silti tiedän, että selviän. Pärjään vähemmällä ja elämä kantaa.

 Esimieheni tarjoaa töitä mahdollisuuksien mukaan. Esimerkiksi tänä viikonloppuna teen sekä aamu, että iltavuoron putkeen molempina päivinä. 

Ja ensiviikonlopun vuorostaan esimies luopui, jotta minä saan töitä. 

Se jos mikä kertoo luottamuksesta ja lähimmäisen rakkaudesta, uskosta siihen, että kyllä tästäkin selvitään. 


keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Raakakypsennetty lohicheviche


Kalasalsaksi minä Chevichen miellän. Kuvassa oleva on kotona tehty versio. Lohi pääroolissa. 

Esimies kehotti minua kokeilemaan myös chevichen valmistusta kotona. Olin harkinnut asiaa itsekin, ensin piti kuitenkin odottaa palkkapäivää, tehdä ruokatilaus ja muistaa myös kalan hankinta. 

Tulosta syntyi lopulta. 

Tässä minun versioni Chevichestä:

Tein kahdesta lohimedaljongista pieniä kuutioita. Nahka pois ja silputen. 

Lisäsin limemehun ja muut raaka-aineet sekaan, sekoitin ja maustoin. Sekoitin vielä, ja annoin olla yön yli kylmässä. 


Raaka-aineet:

Lohta
Limemehua
Tomaatteja
Punasipulia
Korianteria
Valkosipulimurskaa
Chiliä
Shirazkastike
Suolaa

Suhteuta raaka-aineet toisiinsa, maista ja arvioi silmämääräisesti. Luota omaan intuitioon ja valmista perhekoon mukaan. 

Leikkaa lohi pieneksi. Laita laakeaan astiaan ja kaada reilusti limemehua päälle. Sekoita hyvin. Anna mehun imeytyä kalaan kunnolla. Lohi muuttuu vaaleaksi. 

Silppua punasipulit ja tomaatit pieneksi kuutioiksi, hienonna chili ja tuore korianteri. Lisää lohen sekaan. Lisää vielä valkosipulimurska ja shirazkastike. 

Sekoita ja maista. 

Anna maustua kylmässä muutamia tunteja tai yön yli. 

Onnistuessaan Chevichen maku on salsamaisen tulinen, silti raikas.

Niksejä:  Voit tyhjentää tomaateista siemenet lusikalla halutessasi. Voit myös käyttää kirsikkatomaatteja. Makuasia. 

Voit käyttää chilitahnaa, tai murskata valkosipulin itse. Tulisuuskin on makuasia. 

Avokado, mango, rucola ja äyriäiset sopivat tämän kalaherkun kylkeen. 

Vaalea leipä ja puolimakea valkoviini nostavat salsan maun oikeuksiinsa. 

Alla olevassa kuvassa töissä tehdyt versiot. 

tiistai 15. syyskuuta 2020

Työ vai huvi



Keväisin ja syksyisin liikkuvat ystäväni ovat jälleen ryömineet koloistaan. 

Ei ole Vappu, Juhannus tai muukaan juhlapyhä. Silti alkaa tuntua siltä, että vapaa-aikani on ohi. 

Keittiössäni istuvat kahvihetken nauttijat jälleen. Puhumme ja pulputamme sydämen kyllyydestä kuin linnut kevään korvalla sirkuttaen. 

Tuuletuksen paikka

Korona sotki kuvioita, kaveritkin liikkuvat eri tahtiin kuin normisti. Jotakin kuitenkin säilyy yhä. Bileet. 

Kutsu siis käy, että hillityin menoin voi seuraan jälleen liittyä. Bailut tulossa. 

Oikea ja väärä valinta

Hui ja hai, huomaan, että työpaikan bileitäkin siirrettiin. Lähemmäs frendien juhlia. 

Tyypillisesti kaikki tapahtuu peräjälkeen, jos ei yhtäaikaa. Viikonloput varattu. Pikkujouluaika lähestyy. 

Viikonloppukokkina huomaan, että nyt koetellaan taas tämän typyn sietokykyä. 

Otanko vai jätänkö. Valitsenko huvin vai hyödyn. Kuuntelenko järkeä vai tunnetta. Miellytänkö esimiestä ja olen orjatar, piikki lihassa. 

Venynkö viimeiseen asti ja luovun kivasta. Jätän tanssit ja skumpat väliin. 

En muuten luovu. Minullakin on oikeus viettää aikaani relaten. Kieltäytyä työstä, tai tehdä kompromissi ja osa-aikainen työvuoro. 

Niinpä katsahdan työvuorokalenteriin ja lyön punaleimat bilehilepäiville. Punainen viestii tulkitsijalle, etten ole noin vain käytettävissä. 

Orjaksi en todellakaan rupea silloin, kun kutsu kuuluu tavata tuttuja. 

Hullu ei ole se joka pyytää

Valinnan vapaus on siinä otanko rahat, vai kulutanko ne. Hmmnn. Tietenkin nautin elämästä.

 Jos kulutan, satsaan hyvinvointiini. Jos säästän, säästänkö väärässä kohtaa. 

Kysymys kuuluukin, mitä tahdon juuri nyt. 

Saatat pitää minua idioottina, hulluna ja lyhytnäköisenä. Ehkä et ottaisi minua edes töihin, katsoisi sekuntiakaan. 

Kevytkenkäinen naikkonen. 

Todellakin olen. Ehdottomasti syntinen sellainen. 

Ole hyvä vain, saat olla ottamatta. 

Mielipiteesi on omasi, kertoo sinusta yhtä paljon, kuin minun valintani minusta. 

Tarkoitukseni ei ole miellyttää, ei olla tiskirätti kenellekään. 

Muista kuitenkin se, että silloin kun teen töitä, teen sata lasissa. Ja olen todellakin motivoitunut, A-luokkaan kuuluva, nopea oppimaan, vaikka hidas vielä toteuttamaan. 

Työhyvinvointia lisää yhteishyvä

Otan myös tilani, ja tilaisuuteni tarttua työhyvinvoinnin ylläpitämiseen yhteisissä karkeloissa. 

Hunajaa on se, että joko esimies tai yritys ymmärtää, että työntekijäpuoli tarvitsee silloin tällöin nollaustauon. 

Nollaus voi olla kuluneen kauden purkua hyvän ruoan ja virvokkeen kera yhteisen pöydän ääressä, tai vaikka yhteinen keilailta. 

Yhdessä tekeminen ja oleminen on se juttu. 

Monesti kuitenkin yritysten talousvastaavat ja hallinnon päättävät elimet ruoskivat raipalla, syöttävät sinappia ja sulkevat silmänsä sekä korvansa siltä miltä henkilöstöstä tuntuu.

Toisin sanoen näyttävät oman typeryytensä, säästävät väärässä kohtaa, ovat lyhytnäköisiä ja ihmettelevät, kun työntekijät vaihtavat maisemaa lamasta, koronasta, tms. huolimatta. 

Oma moka, kun muka ruokaa, juomaa ja yhteistä kivaa ei ole tarjota. 

Oma moka myös se, kun tarjoutuu hyväksymään orjana olemisen ilman kiitosta tehdystä työstä. 

maanantai 14. syyskuuta 2020

Vaatteet on mun aatteet


Hiukset ovat jälleen saaneet uuden kiillon. Epäröin silti. Mahonkiin viittaava väri on ehkä aavistuksen liian tumma. 

Mielialani ei ole nykyisin niin synkkä, että kaipaisin mustaa. Nyt tummanruskeakin kauhistuttaa. 

En ikävöi myöskään lyhyitä hiuksia. Siksi mietin annoinko frendin tasoittaa hieman liikaa latvoja. 

Kasvavathan hiukset uusille hiirenhännille aikanaan, joten olkoon. 

Kaatunutta maitoa on turha surra ja itseään sääliä. Olen kyllä tyytyväinen ja kiitollinen ammattilaisen näkemykseen hiustyylistäni.

Ruustinnan uudet vaatteet

Vielä kun osaisi pukeutua oikein. Tämän syksyn suunta on ollut vaatekaapin sisällön uusinta. Kulahtaneet, rikkoutuneet ja kierrätyksestä hankitut vaatteet ovat saaneet väistyä uuden edessä. 

Hankin siis uuden takin, housuja, pitkän hameen, tosi sexyn urheilutopin, stringejä, sukkia, kengät ja tuubihuiveja. Uusia mekkoja ja paitojakin sain, myös laukkurepun selkään. Paljon on väriä, ja mukana arjen haaste, harmaa sekä ruskea. 

Kauneus näkyy silmistä

Kun ostaa harmaata ja perusfarkkua, on vastapainon asusteissa ja yläosissa oltava värikäs. 

"Ai, sulla on taas uudet ballerinat. Tyypillistä", totesi tytär, kun näki uudet avokkaani. 

Ballerinojakin käytän, kenkäfriikki kun olen. Syysnilkkureita ja pitkävartisia saappaita vielä mietin marraskuun loskaan. Trendikkäät kumisaappaatkin olisi nastat. 

Sitten muistan etten ole enää hoikka pavunvarsi. Toisaalta, kyllä pieni ja pyöreäkin voi sievistellä korkeissa koroissa ja pitsipöksyissä. 

Eikö. Yhymmn. Kyllä voi. 

Kauneus on katsojan silmässä, edelleen.

Mitä jos... 

Tällä maailmalla ja sen ihmisillä on vain taipumus syöttää ajatuksia ihmismieliin siitä miten tulisi olla ja elää. Samassa muotissa, tietyn näköisenä ja kokoisena. 

Mitä jos: Kaikki olisivat kuin kopioituja Barbie ja Ken nukkeja. 

Voi jee, kuinka tylsää olisi. 

Mitä jos: Kaikki puhuisivat samaa kieltä, tykkäisivät samasta kahvimerkistä ja käyttäisivät samanvärisiä villahousuja. 

Ei tulisi kiistoja, ei väittelyjä. 

Mitä jos: Keskustelunaiheet olisivat tuttuja ja turvallisia. Mielipiteet samoja. Iltasaduissa olisi äiti, isä ja lapsi. Ilkeistä lohikäärmeistä ei edes unikuvia nähtäisi.

Tai mitä jos... olisit menettänyt terveytesi, henkeäsi uhattaisiin, elinaikasi olisi päättymässä tai muuten vain ymmärtäisit, että tärkein on ihminen, sisin, ei se miltä hän ulkoisesti näyttää. 

Näin entisen hoitajan näkökulmasta katsottuna, kun riisumme vaatteemme, olemme kaikki samanlaisia. Alastomia. 

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Syksyn värit, brunssi ja pelipsykologiaa


Syysmyrskyä povataan saapuvaksi loppuviikosta. Mielialani myrskyää jo nyt. 

Näen unia roboteista, taloista, verhoista ja työkavereista. Viikon mittaiset tauot töistä eivät selvästikään sovi minulle. Kun oli tasaisesti töitä ei ehtinyt unia katsella. Nyt ehtii katsoa tv-sarjatkin. 

Kiire kantapäillä

Tänään työpäivä oli kiireinen. Olin nipinnapin aikataulussa. Kuorrutin vielä kakkuja, kun niitä jo pyydettiin esille. Salaatti loppui kesken, onneksi raaka-aineet eivät. Ennakointi toimi.

Huomaan kokin taitojeni kehittyvän, olen kuitenkin yhä liian hidas. Nopeus vaatii aikaa. 

Kotikokkina heräsin juhlia laittamaan aamulla aikaisin, niin tänään myös töissä.

 Silti oli tuli häntäluussa, ja kipinä jalkapohjissa. 

Tulevat viikonloput saattavat olla samankaltaisia. Viikonloppukokkina ei tule ainakaan aika pitkäksi. 

Psykologista peliä

Nopeutta voi harjoittaa, kuten hahmotustakin. Tosin on sekin hidasta. 

Keskimmäinen pojistani on laittanut minut testiin. Pelaan psykologista hahmotuspeliä, jonka tarkoitus on sekä parantaa ongelmanratkaisukykyäni, että hahmottaa sitä kuinka jokaisella valinnalla on seurauksensa. 

Vaikeusasteeni on helppo. Aloittelijan rooli. Poikia naurattaa jo tässä kohtaa. Kiihdyn nanosekunnissa omaan hitauteeni ja syytän konetta. Ja pelin päähenkilöä. 

Minussahan ei tietenkään ole mitään vikaa. Vai mitä. 

Ota tai jätä

Minä, joka en pelaa kuin Monopolia ja Unoa, istun siis nykyisin tunnin pari tietokoneella suorittamassa tehtävää kolmen Androidin muodossa. 

Jos kyse ei olisi psykologiasta en olisi suostunut, nyt kuitenkin itseäkin kiinnostaa tietää miten poika minut lopulta analysoi.

 Totesin pelin kehittyessä, että se ainakin pitää paikkansa, että annan vastapuolelle mahdollisuuksia useammin kuin kerran toimia oikein, ja jos mikään ei muutu, niin se oli sitten siinä. 

Ystävät, kylänmiehet ja exät ovat tämän kenties huomanneet. 

Näin kävi myös pelissä, pääsi eräskin Androidi tuskistaan. Ei itkenyt perään, kun ei ollut millä itkeä. Enää. 

Julmaako. Peli on vielä kesken, joten tälläkin valinnalla saattaa olla seurauksensa, kuten kaikella tosielämässä. Voin joutua katumaan valintaani. Pelaan siis riskillä, kuten aina. 

Valinnat vaikuttavat usein moneen asiaan ja moniin ihmisiin. Eikä ikäkään välttämättä tuo viisautta, vaikka kokemusta toisikin. 

Niinpä nykyään pidättäydyn radikaaleista ratkaisuista jotka muuttaisivat seesteisen elämäni. 

Asiakas edellä

Egoni kärsii pian kolauksen. Olen kehunut lähimmille kuinka hyvä olen organisoimaan. Niinpä. Älkää uskoko minua, horjuu se luottamus itseen minullakin. 

 Ja laskupääni on huono. Jo kahdesti olen ollut tilanteessa jossa aikataulutus on ns. pissannut kintuille. Kiire on tullut. 

Asiakkaat eivät kärsineet. Omassa mielenmaisemassa sen sijaan oli vilkasta. Piti muistaa sen seitsemänkymmentä asiaa. Juosta ajan kanssa kilpaa ja liikkua varoen. Valmista tuli lopulta. 

Brunssi kuin vappuna

Sunnuntaibrunssi tänään onnistui, vaikka kiikutin myöhässä erinäisiä kippoja ja kuppoja saliin. Totesin vain, että pirun paljon enemmän syötävää kuin normaalisti buffaa rakentaessa.

 Olin jo unohtanut mitä brunssi pitää sisällään. Kaikkea kivaa ja värikästä runsaasti tarjolla. 

Ensimmäiset brunssimuistoni liittyvät vappuun. Niin vapaa-ajalla kuin työssäkin. Ullanlinnanmäellä piknikillä, ja Musiikkitalossa brunssia rakentamassa. Ullanlinnanmäellä juotiin skumppaa, Musarilla tuli Pavlova tutuksi. 

torstai 10. syyskuuta 2020

Työhyvinvointi on joukkuelaji


"Vain kohtaamalla asioita ja ihmisiä rehellisesti, voi aidosti tapahtua muutos", toteaa jääkiekkoilija Topi Jaakola Ylelle antamassaan haastattelussa. Hän puhuu työhyvinvoinnista.

Kyllä vain. Asiasta sanoo. Luottamus on a ja o. 

Sitä saa mitä tilaa

Pelin henki työmaailmassa on, että työntekijä ja esimies voivat luottaa toisiinsa. Samoin kuin tiimin jäsenet toisiinsa. Aina ja kaikessa. 

Tunteet saattavat kuitenkin käydä toisinaan kuumina, jopa kylminä. 

Tajuntaan voi iskeä epävarmuus. Sitä saattaa jopa loukkaantua verisesti, kun kuvittelee tulleensa väärinkohdelluksi. 

Ja kun työntekijä kokee ettei kuulu joukkoon, kärsii motivaatio työhön. 

Hyvästäkin duunista tulee pakkopullaa, ja työnjälki huononee. Saattaa jopa askel hidastua, kun töihin pitäisi lähteä. 

Edeltäkäsin jo aavistaa, ettei saa kuin huonoa palautetta tekemästään. 

Ole aidosti mitä olet

Tahtotila omaan pärjäämiseen kärsii, kun kokee ettei kelpaa sellaisenaan, kaikkensa antaneena. 

Vertailu kanssatoverin parempaan suoritukseen tuo lisäpaineita. 

Jos vielä esimies kohdistaa kaiken huomionsa vain toisen heikkouksiin ja toisen vahvuuksiin, on kivisoppa valmis. Valmista ei tule tällä asenteella koskaan. 

Lisää hiekkaa rattaisiin tuo, kun kaveri vierellä voi toimia toisin kuin itse toivoisi, saattaa kyseenalaistaa tapasi toimia, sanoa suoraan ja rumasti, tai kyräillä hiljaa.

Oletus ei kuitenkaan ole tiedon mittari. Väärinymmärrykset selviävät vain keskustelemalla. 

Voima on yhteisön hengessä

Joukkuehenkeä vaaditaan erilaisissa työyhteisöissä. On osattava lukea ihmistä tiettyyn rajaan asti, että toimintatavat eivät yllätä liikaa kiperässä tilanteessa. 

On tiedettävä voiko luottaa kaverin apuun silloin, kun eniten sitä tarvitsee. Jos ei, on jälleen keskustelun paikka.

Se onko työkaveri ekstrovertti tai introvertti, tai kenties molempia ei tee kenestäkään eriarvoista. 

Jokaisella tekijällä on vahvuutensa jotka täytyy vain löytää. Hyvä esimies kaivaa esiin heikkoudet silkkihansikkain, ja tekee niistä voimavaran, uuden vahvuuden yhteisön tueksi. 

Vastuu tiimin toimivuudesta ei ole pelkästään esimiehellä, myös jokainen työntekijä kantaa vastuun omasta käyttäytymisestään toista kohtaan. 

Yhdessä olemme joukkue

Kiekkoilu on joukkuelaji, jossa tiimin tulisi puhaltaa yhteen hiileen hyvässä ja pahassa.  Ammattilaisille kaukalo on työpaikka, ja valmentaja esimies.

Kansa hurraa joka voittomaalista. Pelaajat laittavat itsensä likoon, ja jännitys on käsinkosketeltavaa niin olohuoneen nurkissa kuin kisakatsomoissakin.

Kaikki haluavat samaa. Kokea olonsa mestareiksi. 






keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Työtä löytyy tekevälle


Olen kotimoodissa. Siivonnut hulluna tuoksut kohdilleen, tarttumapinnat kiiltoon. Vaatehuoneessa hyllyt on jiirissä. 

Kun kaveri soittaa voitaisiinko tavata, lupaan oitis. Nähtiin viimeksi vuosi sitten. 


Lupaus on lupaus 

Lupaan samoin toiselle, kolmannelle, ja myös sisarelleni. Sitten luurissa onkin jo pomon logo. 

En vastaa, laitan viestin, että jos on asiaa voi viestin laittaa, nyt on minun vuoroni olla vapailla. Pomo viestii, että töitä on tarjolla, huolinko. 

Tietenkin. Palataan asiaan huomenna, tänään olen varattu. 

Anna tilaa, niin saavun luoksesi

Kyllä. Minä olen valmis töihin heti, olen myös tietoinen siitä, että esimieheni luottaa minuun, tietää minun tulevan, tarttuvan töihin.

 Esimies ei kuitenkaan oleta, että hyppään töihin tältä istuimelta, hän ymmärtää, että elän, olen muutakin kuin vain työntekijä. 

Niinpä tartun täkyyn, otan vastaan tarjotun työn tulevana, ja seuraavana viikonloppuna. 

Hyppään, kun niin sanotaan, ja isken kiinni ytimeen. 

Luottamus on sana, jolla esimieheni laivaansa ohjaa. Ja hän tuntee minun tapani olla. Myös lojaali. 

Leipäjonosta takaisin keskiluokkaan

Kyllä, olen taivaltanut pitkän matkan pohjalta ylöspäin ihan itse.  Toki olen saanut apua niin henkiseen hyvinvointiin, kuin fyy...