kotiliesi

maanantai 17. syyskuuta 2018

Koulutusmatkalla: Hotelli Korpilampi

Espoon Korpilampi
Koulutusmatka Espoon Korpilammelle oli paluu menneisyyteen. Muistin hotellista ennestään vain ruskean sävyn. Hotelli Korpilammen tiloissa vierailin viimeksi 80-luvulla, ja silloinkin kuuntelemassa markkinointipuhetta siitä, kuinka lomaosake ulkomailta kannattaisi ostaa/vuokrata. Kuuntelin puheen, en tarttunut täkyyn.

Tällä kertaa olin tullut astetta vakavammalla aiheella hotelliin, tarkoituksena viipyä viikonlopun verran. Vertaistukiohjaajan työni alkaa lokakuun alussa, ja sitä ennen palaan vielä toistamiseen Korpilammelle nauttimaan sekä luonnosta, maittavista aterioista, että koulutuksesta.

Tässä postauksessa puhun sekä Hotelli Korpilammesta sekä peliriippuvuudesta. Jos sinua koskettaa aihe, jatka ihmeessä lukemista.


Olohuonenurkkauksia
Tiivis koulutuspaketti kotitehtävineen

Vapaaehtoistyöni Pelirajat´on / Sospedsäätiössä käynnistyi viikonlopun mittaisella koulutuksella. Tiivis kurssipaketti toi paljon uutta tietoa peliriippuvuudesta, ja mitä se merkitsee meille läheisille viereltä katsojina. Ja kuinka voimme läheisiämme parhaiten auttaa.

Opin, että ennen kaikkea tärkeintä on huolehtia itsestä, jotta esimerkillä näytän avuntarvitsijalle, että myös hän voi muuttaa toimintamallejaan. Lipsahduksia ja repsahduksia riippuvaisen sekä läheisen tiellä tapahtuu, se kuuluu siihen prosessiin jota toipumisen tieksi voisi kutsua. 


Koulutusmateriaalia
Kotitehtäviä tehdessäni luin lisätietoa ja ärhentelin nykyiselle Veikkauksen kaksinaismoralismille entistäkin enemmän. On hienoa, että tuotto menee apua tarvitseville järjestöille, mutta onko maksun pakko mennä juuri sen väestön kukkarosta jotka pelaavat vähäisimmätkin rahansa, ja koukuttuvat helpommin rahapeleihin. Ja voivat kenties muutenkin huonosti omassa elämäntilanteessaan. Heitä kun on helppo muutenkin syyttää ihmisroskaksi, heikommassa asemassa olevia, kuten tässä lähiaikoina on tullut uutisista tietoon. 


Koulutusviikonlopun vietossa
Kyllä, minua suututtaa epäoikeudenmukaisuus ihmisissä, jotka eivät tunnu oikeasti tietävän mistä puhuvat, ja laukovat suustaan mitä sattuu. Kuka tahansa voi joutua kohtalon kolhimaksi ja vajota syvälle kuiluun, josta omin voimin on vaikea kivuta, ja tilanteen pitkittyessä ei kaikkien voimat riitä avunkaan turvin nousemaan takaisin pinnalle, eli yhteiskuntakelpoiseksi, kuten sen voivat viisaammat tulkita.


Savusauna ja muita vanhan-ajan rakennuksia

Keittiöhenkilökunnan sarkastinen palvelu ja nopeat otteet


Minusta tuntui, että olin jatkuvsti ruokapöydän äärellä, jos en istunut koulutuspöydässä. Milloin oli seisova pöytä eli buffet, lounasaika, milloin päiväkahvit, illallinen tai aamiainen. Olihan meillä myös A´la Carte tyylinen lounas, ja lopuksi alkuruoasta jälkiruokaan keittiön puolesta valittu menyy. Ei siis ihme, että vyötärönauha hameessa kiristi kotiin tullessa, ja aineenvaihdunta toimi yliaktiivisesti. Söin siis paljon, mutta terveellisesti.


Tunnelmavalaistus
Hotelli Korpilampi on jännällä tavalla sekoitus nostalgiaa, että nykypäivää henkilökuntaa myöten. Tyyli sisustuksessa on sävyltään vanhahtavaa ruskeaa, punaista ja vihreää. Koristeet ja huonekalut vaihtelevat tyyleiltään. Huone jossa yövyin oli vasta remontoidun oloinen ja viihtyisä. Tosin tv:stä näkyi vain joka toinen kanava. Suihkutilat toimivat. Seinän mittainen korpikuusimaisema kuvasi hyvin luonnossakin todettuja korpikuusia.

Korven keskellä lampi
Lampi hotellin vieressä näkyi ruokasaliin. Lammen pystyi kiertämään puolessa tunnissa. Reitin varrelta löytyivät niin savusaunat, grillikatokset, ulkowc, kuin uimaranta ja risteilevät metsäpolut. Tikka naputteli puuta ohikulkiessani, ja olen varma, että myös Mörrimöykky katseli pehmoisesta pesästään korpikuusen alta kulkemistani.

Raparperisooda
Henkilökunta oli palvelualtista ja ystävällistä, joskin olin huomaavinani pientä töksähteleväisyyttä ja sarkasmia keittiöhenkilökunnan toimintatavoissa. Lautanen lähti saman tien pöydästä, kun aterimen sille laski, se hieman häiritsi alkuun. Mutta maassa maan tavalla, ja nälkäiseksi hotellissa ei kyllä jäänyt.

Viikonlopun viettoon oli saapunut ulkomaalaisia ryhmiä, ja bongasin Tehyläisetkin tahollaan. Sunnuntaina aamiaista nautti vain muutama yksittäinen henkilö, ja lounaalle ei meidän lisäksemme saapunut kukaan. Joten hiljaista saattaa noissa Korpilammen maisemissa aika ajoin olla, mikä selittää palvelualttiuden henkilökunnalta.

Lehttipihvi 180grammaa
Kokoushotelliksi tituleerattu Korpilampi on toimiva kokonaisuus koulutusmatkalla olevalle. Liikaa vapaa-aikaa ei jäänyt, mutta hyvin ehti tutustua maastoon ja illalla olisi voinut istahtaa lasilliselle tai parille myös tanssiravintolan puolelle, jos vain olisi jaksanut.

Kotiinpalatessakin vielä väsytti. Puhumattakaan viikonlopun iltapuhteista, kun vihdoin pääsi huoneen omaan rauhaan ja suorastaan kaatui sänkyyn suihkun jälkeen. Mietin artisteja ja muita matkamiehiä, että kuinka he jaksavat kiertää hotellista toiseen työmatkoillaan. No, ammatinvalintakysymys tietenkin.


Tummapaahtoinen illallisviini Australiasta
Peliriippuvainen tarvitsee turvaverkon 

Koulutus ja uuden oppiminen sekä sisäistäminen on prosessi joka sekä innostaa, että kauhistuttaa. Osaanko olla ohjaajana tarpeeksi vertainen. Vastuu on myös omasta jaksamisesta ja läheisen roolista peliriippuvaista kohtaan. Äitinä olen lähellä lastani aina, ja rajojen vetäminen ja uudenlainen keskustelunavaus kasvattaa meitä molempia jälleen eteenpäin.

Peliriippuvaisen poikani sisarukset joutuvat jälleen mukaan kieputukseen joka kehittää myös heidän jaksamistaan. Monesti peliriippuvainen ja hänen läheisensä kokevat yksin jäämisen tunnetta, sillä ihmiset reagoivat tai jättävät reagoimatta eri tavoin tilanteeseen häiriökäyttäytymisen jatkuessa.

On kuitenkin hyvä muistaa, että peliriippuvaisuudesta ja sen lieveilmiöistä kärsivä ihminen on paljon muutakin kuin harmia tuottava yksilö. Ihmisessä kun on muitakin puolia kuin hänen sairautensa.


                 
Pystybaarin koristeet
Minua loukkaa eniten se, kun poikaani ja hänen valintojaan on arvosteltu, ja syytelty, sekä jätetty kysymättä häneltä itseltään mitä hänelle kuuluu. Kun loukkaa poikaani, loukkaa myös minua. Kyse on nuoresta ihmisestä, joka etsii vielä suuntaansa, ja joka ei ole aina ollut niin kypsä valinnoissaan. Onko hylkääminen ja maton alle lakaisu siis arvostelijoiden valinta?

Mielestäni kukaan ei valintoja tehdessään, ja missään ikänsä vaiheessa, ole aina riittävän kypsä valintoja tekemään, ja ei voi olla edes varma lopputuloksesta valitsiko oikein.

Oma turvaverkkoni on perhe, ystävät ja viranomaistahot eri lajeissaan. Kuinka sinun ja läheisesi laita on? Kuinka sinä oikeasti jaksat, ja mitä tukitoimia sinulla on?


Aamiaispöydän antia




Voit lukea lisää peliriippuvaisuudesta: http://pelirajaton.fi/

Kurkkaa myös päivittäiset miniblogit: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi

























perjantai 17. elokuuta 2018

Startti syksyyn: liikunta, ilmaisutaito ja vapaaehtoistyöt


Kortti liikuntaan
"Päivi meni jo, voitte lakata näyttelemästä", kuuluu selkäni takaa, kun poistun Vuosaaren Gabrotalosta aurinkoiseen iltaan. Nauran ääneen, lämmin tunne leviää koko kehoon, olin astunut uuden äärelle, tasan oikealla hetkellä.

Maanantaina aloitin Stepupschoolin aerobisen liikunnan tv:stä tutun Marco Bjurströmin johdolla. Haahuillessani Sörkan maisemissa ja etsiessäni treenisalia vielä epäröin. Olinko varmasti valmis lähtemään mukaan siihen rääkkiin jonka tiesin tuovan sekä hyvän olon, että pahan olon. Ainakin alkuun, kun kunto on lähes nollassa.


Askel kerrallaan

Taustaa

En ole mikään parkettien partaveitsi, en myöskään liikkeen expertti. Notkeus on minussa yhtä kaukana kuin itä lännestä. Vuosia sitten yllätin kuitenkin sekä itseni, että lähipiirini aktivoimalla itseni liikunnan pariin. Kaikki lähti silloisesta muotivillityksestä zumbasta, jonne exkälyni minut puoliväkisin raahasi.

Aiempi kokemukseni liikunnasta oli ollut lähinnä aloituksia, jonka jälkeen into lopahti. Huonoin maku liikunnasta jäi sinä syksynä, kun raskaus keskeytyi, ei liikunnan vuoksi, vaan keskenmenon.

Käly ei kuitenkaan kuunnellut vastaväitteitä vaan lähes kiskoi minut koulun täysinäiseen jumppasaliin. Hän oli sitä mieltä, että uusi laji olisi minun juttuni. Oikeassa oli. Ja siellä 400 ihmisen joukossa hävisin kuin pisara valtamereen. Paidassani kun oli provosoiva teksti " Syö vittu vihanneksia, jos ei liharuoka kelpaa", joka kertoi asenteestani silloiseen kehooni ja liikuntaan.

Hämeenlinnalainen zumbavirtuoosi ja liikunnanohjaaja Eva Travanti veti tuntejaan sellaisella intohimolla ja energialla, että se tarttui minuunkin. Ja jo ensimmäisen treenin jälkeen tilasin oikeanlaisia vaatteita, ja hurahdin liikuntaan satanen lasissa.

Kokeilin kaikki tarjolla olevat lajit ja etsin vielä lisää. Esimerkkejä: pilates, bodycombat, chiball, naurujooga, jooga, vesiliikunta, vesizumba, lihaskuntoa ja kehonhuoltoa parantavia lajeja, venyttelytunteja, keppijumppa, kahvakuula, sauvakävely, kuntosali, spinning, liikuntamaratonit- ja leirit, Naisten kymppi, puistojumpat, yms.

Olin niin pahasti koukussa liikuntaan, että sain vieroitusoireita jos en päässyt salille. Kun expuolisoni viivytti kauppareissua pelikoneella, ja tiesin myöhästyväni jumpasta, kolisivat meillä kaapinovet siihen tahtiin, että seuraavalla kerralla kauppareissu tehtiin tarpeeksi ajoissa. Sisareni katsoi kuviani ruotsista asti, ja kehotti hidastamaan. Itsepäinen luonteeni ei antanut myöten. En kokenut olevani anorektikko ja jaksoin paahtaa. Olo oli hyvä. Kunnes ei enää ollutkaan.

Ei siis ihme, että tunnit vuorokaudessa eivät  riittäneet ja uupumus iski lopulta täydellä teholla kropan ollessa alipainoinen ja ylikuormittunut. Urheiluhulluuden kääntöpuoli suorittajaluonteella. Seitsemään vuoteen ei tarvinnut edes yrittää (yritin kyllä) liikkua normaalia enempää. En vain enää kyennyt, totaaliuupumus.

Olenko nyt ihan varma


Marco Bjurström oli oikea valinta

Kun Stepupschoolin Happy Hour-tunti päättyy olen puolikuollut. Bjurström ei anna armoa, vaan startti uuteen kauteen lähtee täydellä teholla. Lankkuun meneminen ei onnistu kuten ennen, ja punnerruksia oli turha edes tehdä. Vatsa tuntuu olevan tiellä vatsalihaksia etsiessä. Venytykset ja päkiäliikkeet seisten sentään sujuvat.

Ohjaaja kehottaa röhkimään, ähkimään, ääntelemään ja huohottamaan kun siltä tuntuu. Saa päästellä höyryjä ulos, tehdä omatahtisesti, kunhan vain liikkuu. Puolituntisen tehorääkin jälkeen on huojentavaa aloittaa musikaalitanssahtelu. Tosin kahden vasemman jalan kanssa taiteilu saa kuviot ihan uusiksi.

Sali on ääriään myöten täynnä, eikä törmäilyltä voi välttyä. Tunnelma on silti katossa. Bjurström osaa viihdyttää vaatiessaankin. Hän sanoo epäilynsä ääneen, ja on varmasti oikeassa. Osa porukasta tulee lopettamaan muutaman kerran jälkeen. En usko kuuluvani siihen joukkoon, ellei syy ole painava.

Tunnen tutun kipinän luissani, liekin sisälläni, ja muutaman päivän kuluttua säteilyn myös lihaksissani, joiden olemassaoloa en edes muistanut. Ostin lipun seuraavallekin kerralle, vaikka ohjaaja on silloin tilapäisesti eri.

Liikunnanohjaajan valinnalla on nimittäin väliä, ainakin minulle. Tyypin täytyy erottua joukosta, ja hänen tunneilleen täytyy olla ilo mennä. Eva Travantin vahvuus oli energia, monipuolisuus ja intohimo työlleen, hänen totuutensa oli "oma tyyli paras tyyli", ja se jäi soimaan mieleeni. Marco Bjurströmissä on jotakin samaa, ja siksi valitsin hänet ohjaajakseni.

Minustako näyttelijä


Teatteri Ihme Vuosaaren sydämessä

Teatteri Ihmeen hallitus otti minut avosylin vastaan. Lämminhenkinen ja huumorintajuinen yhteisö ei turhia kursaillut tarjotessaan paikkaa harrastajateatterissa. Kertoessaan itsestään, ymmärsin olevani ammattilaisten keskellä. Harrastelija ei tarkoita, etteikö joukossa olisi alan ammattilaisia tai vuosien kokemuksella ammattitaitoa kartuttaneita ihmisiä.

Ilmapiiri oli iloinen ja hallituksen kokous eteni johdonmukaisesti. Useassakin  eri yhdistyksen hallituksen kokouksessa istuneena totesin, että ytimessä ollaan. Sain kattavan käsityksen ja selvityksen siitä mitä on tulossa, ja mitä on ollut aiemmin. Oli todella oivallista huomata, että tarkoitettiin mitä sanottiin, ja ulkopuolisuuden tunnetta ei päässyt syntymään. Ei myöskään arvostelua, tai kyseenalaistamista siten, että olisin tuntenut itseni väärään soppaan tunkevaksi.

Olen nykyisin tarkka aistimaan ilmapiirejä, jonka vuoksi en suostu kaikkiin yhteisöihin liittymään, olivatpa ne kuinka hyviä muuten tahansa. Pelkkä kulissi ei riitä minulle. Teatterissa niitä tosin joutuu tämän tästä rakentamaan. Ensimmäiset niistä tulevat vastaan jo tänä syksynä.

Näyttelijäkokemustakaan minulla ei ole. Koulunäytelmissä ala-asteella ja improvisaatiotarinateatteria FimFamin tiloissa lähinnä. Mutta koska elämä on ollut osittain yhtä suurta näytelmää, niin eiköhän minusta löydy tekijä johonkin rooliin ajan saatossa. Sillä kuten aina, tämä on vasta alkunäytös.


Aivan varmasti minusta on moneksi


Pelirajaton kouluttaa vertaistueksi

Pelirajat´on aloittaa koulutukset syyskuussa, ja oman puhelinlinjan ja vertaistukiryhmän saan lokakuun alusta. Joka torstai kuljen Sörkan maisemiin ajatuksena jakaa kokemuksia ja ajatuksia peliriippuvaisista läheisistä. Saan pohtia myös niitä keinoja joilla peliriippuvaisia ja itseään voi auttaa parhaiten, kun riippuvaisuus on käsin kosketeltavissa. Olen siis jännän äärellä tässäkin tänä syksynä.

Oma poika vakuuttaa, että uusi koulu, asunto ja asuinpaikka ovat nyt mahdollistaneet sen, että ongelma on hallussa. Toivon totisesti niin, vaikka tiedän että riippuvainen haksahtaa monta kertaa ennen kuin lopulta osaa päästää irti, ja tekee valinnan. Ehkä nyt on se kerta.

Poikani on tehnyt kömmähdyksiä, menettänyt ihmisten luottamuksen ja saanut olla aika yksin valintojensa kanssa. Rakennusaineita ei ole juuri annettu, kannustus parempaan on ollut vähäistä. Poika onkin kokenut, että hän ei elämäänsä kaipaa ihmisiä, jotka vain arvostelevat, muka tukevat ja puhuvat kuitenkin paskaa. Hän kritisoi sitä, että häneltä vaaditaan sanojen ja tekojen kohtaamista, vaikka tyypit eivät itsekään samaa toteuta.

Ymmärrän hänen ajatuksensa ja tunteensa. Kun on erilainen, toimii eri tavoin kuin odotetaan, ei pyri miellyttämään ja kuvittelee kuitenkin olevansa oikealla tiellä, on helppo päätyä eroon yhteisöistä. Varsinkin niistä jotka sanovat mielipiteensä joko suoraan tai vetäytyvät sivummalle. Kun on kyse kasvavasta nuoresta voisi ehkä olla hieman armollisempi, ei nuoren kuulu kokea syyllisyyttä ja häpeää siitä, että on vielä kypsymätön elämään.

Peliriippuvaisuuden ytimessä on kuitenkin se, että läheisenä täytyy olla varovainen ettei tule huijatuksi uudelleen. Hyväksikäyttö, manipulointi ja tunteisiin vetoaminen ovat osa riippuvaisen luonnetta, ennen kuin todellinen irtipääsy on tapahtunut tai ainakin tasoittunut kohtuutasolle. Joten vaikka tuenkin poikaani mahdollisimman paljon, en päästä häntä helpolla, enkä myöskään ihon alle. Tunteeni ovat teräsvillaa.


Narsistien uhrien tuki jatkuu

Elokuun ajan olen taas jatkanut toista vapaaehtoistyötäni eli Narsistien uhrien tuki ry:n toimintaa vertaistukiohjaajan roolissa. Olen ottanut vastaan syyskuun ryhmiin tulevia uusia kokijoita. Ja käynyt sähköpostikeskustelua tulevasta lähiesimiehen kanssa.

Vapaaehtoistyön hienoja puolia on saada kokemusta kaiken aikaa lisää. Ja antaa itsestään ihmisille, jotka ymmärtävät saavansa apua ja tukea siitä mitä jaan. Ulkopuoliset eivät henkistä väkivaltaa, taitavaa manipulointia ja dominoivien ihmisten ajatusmaailmaa ja tekniikkaa välttämättä ymmärrä elleivät ole itse joutuneet sitä kohtaamaan. Niinpä vertaistukiryhmiä tarvitaan tälläkin osa-alueella.


Mikä vapaa-aika


Paritanssikurssia odotellessa

Olen ilmoittautunut myös paritanssikursseille, vaikka minulla ei paria olekaan. Kurssilta on luvattu sellainen järjestää. Siilitiellä Tanssiklubi Master lupaa tanssittaa syyskuusta alkaen vasta-alkajiakin. Joten sinne peruslattareita harjoittelemaan. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää.

Ehkä huomasitkin, että lähes jokaisena iltana minulla on jos minkäkinlaista toimintaa. Vapaa-aikaakin jää, jolloin hoidan kotia, arkea, teen jälkikasvulle ruokaa, tapaan ystäviä, blogaan ja päivitän Instagramia miniblogein ja ruokakuvin. Jokainen yhteisö tuo myös uusia ystäviä, jolloin myös yhteisiä illanviettoja on tiedossa. Ensimmäinen jo elo-syyskuun vaihteessa Sipoon korvessa.

Haen tietenkin myös päivätöitä ja odotan nytkin vastapuhelua, eli TE-toimiston yhteydenottoa, jotta saisin lisätietoa oppisopimustyöpaikoista ja koulutuksesta, tai jostakin muusta joka veisi eteenpäin, siihen palkalliseen työhön.

Jade Advertising Model Agency mainostoimistolta on tihkunut sähköpostiin jonkin verran ehdotuksia mainoskuvauksista, tosin ne ovat olleet toisaalla kuin pääkaupunkiseudulla.

Elämäntaparemonttia tehdessä olen käynyt lähes päivittäin kävelylenkillä joko yksin tai keskimmäisen pojan kanssa. Murrosikäinen kuopus on vastarannan kiiski lähes kaikelle toiminnalle. Vaatekauppoihinkin lähti vain pakon edessä. Houkuttimena uudet housut. Vanhin poika soittelee kuulumisiaan silloin tällöin ja on innostunut, kuten aiemmin mainitsin, uudesta alustaan. Esikoista en ole viikkoon nähnyt. Häntäkin arki vie.

Kalorilaskuri on antanut osviittaa miten syödä oikein. Ja kokeilun ja erehdyksen kautta tämäkin muutos etenee. Vedenjuonti on jatkunut, mutta painonpudotus tyssännyt. En kuitenkaan ota siitä stressiä siksi, että elämässä on nyt niin paljon kaikenlaista uutta, että asiat tapahtuvat kuten on tarkoitettu. Oikeaan aikaan. Keskityn olennaiseen askel kerrallaan.


Katsotaan mitä ensi kerralla sinulle kerron, sillä nyt tapahtuu niin paljon ja tiuhaan, että tilanteet muuttuvat ja on vaikea ennustaa seuraavaa askelta. Pysy kuitenkin kanavalla, niin tiedät paremmin. Ja muista kurkata myös Instaan miniblogeihin.


Lisätietoa harrastuksistani löytyy näistä linkeistä:

http://www.teatteriihme.fi/

http://www.tanssiklubimaster.fi/

https://www.stepupschool.fi/lajit/happy-hour/

http://pelirajaton.fi/

https://www.narsistienuhrientuki.fi/

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Muuttomatka pikkukaupunkiin



Yöaikaan ajavalle kahvi on piristys

Palasin kuuden vuoden jälkeen takaisin auton rattiin. Myin autoni pois muuttaessani pääkaupunkiseudulle. Avioliitossa ollessani en juuri auton rattiin noussut, eron aikana hankin oman auton ja ajoinkin heti suorilta 3000km kuukauden sisään. Lappiin ja takaisin, sekä ympäri Keski-Suomea.

Näytin lähinnä itselleni, että kyllä minä ajaa osaan vaikka olenkin 19vuotiaana ajanut kolarin omaa muuttoa tehdessä, maksanut siitä oppirahat ja uskonut ettei minusta auton rattiin enää ole. Kyllä minusta oli, ja on edelleen.


Kyllä mä osaan

Pakettiautolla ajoonkin tottuu

 Poikani opiskelupaikka Loimaalta mahdollisti uuden aluevaltauksen, pakettiautolla ajamisen. Jännittävää, vaan ei mahdoton toteuttaa, ajattelin, kun osa lankesi kohdalleni auttaa jälleen poika uuden eteen. Isoa autoa olen joskus ajanut. Hiacen 9-paikkaista tila-autoa ajoin noin kahdeksan vuotta sitten, ollessani vielä tekemisissä exän kanssa. Ne kerrat jäivät yhden käden sormilla laskettavaksi. 

Tällä kertaa ajoin noin 500km, ja muuttokuorman Helsingistä Loimaalle, kiertäen Hämeenlinnan kautta. Paluumatkalla ajoin Turku-Helsinki tietä yön pimeydessä. 12 tuntiin mahtui ajokokemusta ja kului niin tupakkaa kuin kahviakin.


Auton lastaus

Tukitoimet mahdollistivat muuton

Nuorisoasuntoliiton (NAL) tukihenkilö, ja Vantaan sosiaalitoimen ohjaaja auttoivat osaltaan muuton toteuttamisessa. Tieto koulupaikasta saatiin jo kesäkuun alussa, mutta erilaisten byrokraattisten paperisotien, pojan valintojen ja kesäajan vuoksi kävi muuttoasioiden hoito vähän hitaalla.

Pitkään etsittiin myös mahdollisia muuttotapoja, tai ketkä muuton tekisivät. Jokainen tietää muuton olevan raskasta, joten jonoa muuttoavuksi ei koskaan ole liikaa. Niin ei nytkään.


Kissat kuuntelivat, katselivat  ja matkustivat hienosti

 Harjoittelun kautta tien päälle

Kun lopulta saimme muuton sovituksi ja pakun vuokrattua, sain auton laitteistoon pikakoulutuksen.Vuokraajan kehotuksesta harjoittelin tiukkaan paikkaan peruuttamista läheisellä parkkipaikalla. Kirosin jäykkää vaihdelaatikkoa, ja pakin päälle laittamista erityisesti. Traktorinko sainkin, puhisin. Jolloin sekä vanhin poika, että esikoinen olivat sitä mieltä ettei matkanteosta tule mitään.

Kuuden vuoden jälkeen takaisin rattiin
Tankkauspiste Riihimäellä

Purin hampaat yhteen ja sanoin, että harjoittelen niin kauan, että varmasti taipuu. Ja niin teki. Poika opasti tarvittaessa ja tytärkin lakkasi lopulta panikoimasta. Lopun kaiken kuulin matkan edetessä, että hyvinhän tää menee, ja miltäs nyt tuntuu ajaa pitkästä aikaa. Hyvältä tuntui. 

Pojan tavarat saatiin kasaan, loppusiivous tehtyä ja saipa poika vielä juuri ennen lähtöä myytyä tarpeettomana seisseen pyykkikoneensakin. Ruokarahaa uuteen kotiin.

Hämeenlinnasta haettiin lisää tavaraa kyytiin

Hämeenlinnassa seuraan liittyi pojan kaveri tyttöystävänsä kanssa ja muuttokuormaan lisättiin mm polkupyörä, että viiden kilometrin koulumatka siellä "keskellä ei mitään" taittuisi joutuisasti. 
Seitsemän tuntia auton vuokrauksesta olimme vihdoin perillä Loimaan pikkukaupungissa. Paikka vaikutti erittäin viehättävältä miljööltä. 


Perillä viimeinkin

Maalaisromantiikkaa

Tavarat purettiin ripeästi ja pääsimme paluumatkalle esikoisen kanssa klo.23. Pojan jäädessä laittamaan asuntoaan kuntoon kavereidensa kanssa. Aamulla alkaisi koulu.


Tässä se on, uusi alku

Paluumatkan vaarat

Arvuuttelin tyttärelle, että luotanko vaistoon vai navikoidaanko perille. Luotin vaistoon ja lähdimme ajamaan kohti Turkua, pysähdyimme Auran ABC: lle kahville ja kauppaan. Kahvi poltteli nielua, ja osoittautui hyväksi ratkaisuksi yön pimeinä tunteina. Yö oli jo syksyisen pimeä ja valoja sai vaihdella tämän tästä muun liikenteen huomioiden. 


Paluumatkalla kahville Auran ABC:lle
Värit WC:ssä

Hetken verran ajoin kohti Saloa pikkutietä pitkin, mutta vaihdoin suosiolla julkisen liikenteen väylille, kun huomasimme pienen valkohäntäpeuran vasan koikkelehtivan tien laidassa. Kiinnitin  huomion peuran peräpeiliin, kun taas esikoinen huomasi kiiltävät silmät. 

Vauhtia hiljentäessä manailin, ettei vain peuranvasan emojoukkoa olisi lähellä, kun taas esikoinen harmitteli ettei ehtinyt ottamaan valokuvaa eläimestä. Molemmat olimme kuitenkin sitä mieltä, että kauhuelokuvien pikkutie on parempi jättää taakse, ja siirtyä valoisemmille väylille. Ja niin myös teimme. Tunneleita kohti laskettelimme.

Seikkailu ei vielä päättynyt. Koska luotin muistiin ja vaistoon, niin toki ajoin myös harhaan, kiersin puolikaupunkia ja kiroilin tietyömaita, jotka sotkivat väylät. Lopulta kuin ihmeen kaupalla oikea tie löytyi ja pääsimme alkupisteeseeen. 

Tapanilaan saavuttaessa jätimme auton sovitulle paikalle, kävelimme Malmille  ja huomasimme pienen jäniksenpojan tienlaidassa nököttämässä. Öisiä havaintoja. Malmilla etsimme taksin jolla pääsimme kotiin. Sillä kolmen jälkeen yöllä oli vaikea enää löytää julkista liikennevälinettä, varsinkaan arki-iltana.

Pupujussi Malmi-Tapanila raitilla klo 03.15

Palauttaessani avaimia autovuokraamon tyypille sain kuulla, että heiltä voi vuokrata autoja pidempäänkin käyttöön. Eikä elämäntilanteiden häiriömerkinnöillä ole painoarvoa. Lupasin palata asiaan, sillä olen kuvitellut, että kun on luottotiedoton ja köyhyysrajalla, niin minkäänlaista ihmisarvoa ei saa tuntea, eikä ns.normaalia elämää viettää. 

On hienoa huomata, että vielä on yrityksiä ja ihmisiä jotka ymmärtävät elämää ja luottavat ihmiseen. 


Ensi viikolla kerron sinulle kuinka alkaa elämäntapamuutos tanssillisen hikiliikunnan merkeissä ja kuinka harrastajateatterilaiset ottivat minut vastaan. Lue siis lisää muutoksesta. Vain minä itse voin muuttua, niin sinäkin.


Ruokakuvia, salaattiohjeita, smoothieita, yms. voit bongailla miniblogien kera Instagramista:




















sunnuntai 5. elokuuta 2018

Ravut, alkoholi ja huono mutsi




Elokuun rapujuhla


Vietimme lasten kanssa perinteeksi tulleen rapujuhlan elokuun helteillä. Traditio syntyi kun 90-luvulla vierailimme sisareni luona ruotsissa rapujuhlien aikaan. Nyt teemme omanäköisemme juhlan.


Juhlissa tarjottiin:
Rapuja,
Mustekalarenkaita,
Simpukoita, 
Katkarapuja kuorellisina ja kuorettomina,
Patonkia, 
Tuorejuustoa, 
Lihapullia
Nugetteja, 
Vesimelonia, 
Viinirypäleitä,
Appelsiini- ja omenamehua, 
Vichyä ja colajuomia, 
Viiniä

Pojille ruoka maistui, esikoinen ei juhlista näyttänyt nauttivan. Syy tuskin oli kokonaan juhlien, vaan tyttären omat murheet painoivat päälle. Silti lopputulos oli epäonnistunut. Edes Elisa- viihteeltä katsottu elokuva ei tunnelmaa pelastanut. Pahantuulinen tyttö poistui paikalta ovia paiskoen. Olin pilannut hänen päivänsä. 

Paska mutsi


Esikoisen mielestä olen epäonnistunut äitinä.

Olen sitä mieltä, ettei vanhempana voi onnistua. Aina on sanomista tekeepä niin tai näin. Äitinä analysoin ja pohdin elämää, valintoja, lasten elämää ja ydinperheidyllia. Toisinaan mietin olisiko siihen parisuhdehelvettiin pitänyt jäädä lasten vuoksi. Olisiko liitto muuttunut mihinkään, arvomaailma parantunut. Lapset olleet tasapainoisempia. En tiedä. 

En kai sitten vain osaa valita oikein.

Esikoinen kyseenalaistaa minut ja tapani elää. Hienoa, näin täytyykin, silti en suostu nielemään aivan kaikkea yhdeltä istumalta, varsinkaan ihmiseltä, jolla ei ole omakohtaista kokemusta elämän kaikilta osa-alueilta. Vaikka muna joskus onkin hyvä opettamaan kanaa pissimään oikein, niin aina ei jälkipolvikaan kaikkea tiedä ja osaa, tietenkään.

Mutta koska nyt olen se paskamutsi, niin lue ihmeessä lisää, miten sellaiseksi tullaan, voit sitten välttää tekemästä omalla kohdallasi samoja virheitä.

Kattaus on puoliruokaa


Ihan ei mennyt kuin Strömsössä


Kun tyttäreni nyt viikonlopun rapujuhlista poistuessaan noitui samaan tapaan kuin ex tupakanpoltostani aikanaan, tunsin syyllistyneeni virkavirheeseen. Syy oli viinin.

Ärähdin ja räjähdin. Mutta vasta tänään. Saatan olla villi tapaus ja ostaa kotiin alkoholia joskus, katsoa Emmerdalia ja istua sohvalla hiljaa, nauttia hetkestä. Se ei silti tee minusta alkoholistia. Uupumus olisi voinut tehdä, mutta tein valinnan. En tapa itseäni viinalla, en myöskään luovuta. 

Alkoholin käyttö aiheuttaa aina välillä myös mediassa kuohuntaa. Lasisen lapsuuden kokeneet kertovat surullisista kokemuksistaan. Minäkin voisin liittyä siihen kuoroon. Sukuni oli suuri ja jokunen suvun jäsen oli ns.tuurijuoppo. Kohtasin heitä usein. Myös biologinen isäni oli alkoholisti, häntä en kuitenkaan koskaan tavannut. Sukuni miehet olivat joko hilpeitä tai vihaisia juovuspäissään. Antoivat rahaa ja pyysivät kuskiksi riennoilleen. Pakenivat arkeaan viinaan. Pelottavaa katseltavaa lapsen silmin. Nuorena aikuisena pysyttelin läheltä pois. Toisaalta huvitti. Muistan tunteet yhä.


Minivesimeloni on makea maultaan
Ensisuudelmasta se alkoi- hiprakka


Minusta olisi voinut tulla sukuni miesten kaltainen. Ei kuitenkaan tullut. 17-vuotiaana työpaikan pikkujouluissa maistoin ensimmäiset juhlajuomani. Hilpeä olo kotiin päin kulkiessa oli päällimmäinen tunne, hiukan huojuvaista oli se katu kulkea. Se saattoi myös johtua saamastani ensisuudelmasta. Äiti odotti kotona, ei kuitenkaan torunut, sillä oli tiennyt tulevasta. Kotona ei ole liiemmin alkoholia tarjottu. Opin tapani toisaalta. 

Nuoruusvuosina en kuppiin sylkenyt, ja tänä päivänäkin juon kyllä lasini tyhjäksi. Olin myös huonotapainen ja ärhäkkä jos koskin kirkkaisiin. Olin yllytyshullu tiettyyn rajaan asti, ja missä toiset vielä miettivät, olin jo kokeillut.

Lähdin helposti milloin kenenkin mukaan, ja on ihme, ettei huonommin käynyt. Sisareni haki pulasta pois ja raahasi minut lähes korvista kämpilleen ja torui matkalla. Läheltä piti tilanteita oli, ja metoo-kampanja tukee kokemuksiani. Olin monissa pirskeissä mukana, opiskelu- ja työkaverit vei, sekä kavereiden kanssa discot, laivat ja ulkomaat. Vapaa-aikana tehtiin muutakin, kuten ulkoilutettiin koiria, käytiin elokuvissa, teattereissa, syömässä, ja muuten vain hengailtiin jonkun kotinurkissa. Työt ja opiskelut tehtiin loppuun asti.


Annoslautanen
Elämä vei ilman alkoholiakin

Kun menin naimisiin, lanko kehotti hillitsemään menohalujani. Niin tein ja kun sain lapsia olin lähes kymmenen vuotta juhlimatta liikoja. Kotiin ei juomia ostettu. Olin raskaana ja imetin.  Pari kertaa vuodessa kälyn tai kaverin kanssa kävin ulkona. 

Kerran oli työpaikan pikkujoulut, jossa sain mustan silmän tanssilattialta. Kyllä, luit oikein. Liukas lattia teki rock´n rollissa tepposet. Oli siinä selittelemistä puolisolle. Siippa naureskeli päänsärylle seuraavana aamuna ja laittoi stereot päälle. Suku katsoi kieroon ja ajatteli miehen lyöneen. Isä ei usko kai vieläkään, että oikeasti kaaduin. 

Hääpäivinä  elokuussa avattiin viini, jonka olimme ostaneet kotimaiselta viinitilalta kesämatkoillamme. Mies valmisti juhlaruoan, ja nautimme illasta kaksin, lasten jo nukkuessa. Mies oli absolutisti, joten iltamme olivat rauhallista yhdessäoloa, ja seksiä tietenkin, miten niitä lapsia muuten olisi aina siunaantunut.

Rapujuhlat sisareni luona, jossa nautin alkoholia ruotsin malliin, kaatoi minut talon sohvalle. Kun on lähes juomatta, pienikin määrää riittää sammuttaan lyhdyn. Niin minulle aina kävi, silloin kun join väkeviä tai olutta hyvässä seurassa jatai liikaa. Kotiin en koskaan ostanut juhlajuomia kuin kirjahyllyä koristamaan. Tuliaisiksi saadut juomatkin sinne kertyivät. Vierasvaraa oli, mutta harvoin pulloja avattiin. Lapset näkivät minut harvoin juovuksissa pikkulapsiaikanaan. Viihteelle lähdin kaverin kodin kautta.


Kuorettomat katkaravut

Ex on absolutisti, samoin esikoistyttäreni. Heidän ehdottomuutensa näkyy ja kuuluu käytöksessä. 

Kun erosin, en kehdannut ostaa kaupasta kahta saunasiideriä. Yksinhuoltajana koin ahdistusta mitä esimerkkiä näytin. Aloitin kuitenkin muutamaksi vuodeksi tupakanpolton, ja sain kuulla olevani huono äiti. Palasin yhteen exän kanssa ja hän osti minulle erikoisoluita Lidlistä. Kun muutin toistamiseen erilleen, kaadoin hyllyllisen kalliita viinapulloja viemäriin. Minusta ei juoppoa tule, ajattelin. Huijasin myös opiskelukavereita baari-illassa, leikin juovani viinaa, vaikka joinkin holitonta. Ei ollut ensimmäinen kerta, eikä viimeinenkään. Osasin myös laimentaa alkoholin vaikutusta juomalla vettä väliin. 

Katselin ruotsin tyyliä, ja katselin kavereita jotka perjantaisin ostivat viinipulloja kotiin, ruoanlaittoa varten ja ruokapöytään. En ymmärtänyt sen hienoutta. Nykyisin jo ymmärrän, en silti koe sitä tyyliä omakseni. Edes ruokablogistina.

Seuraan kyllä viinitilallisia Instagramissa, heidän omatarinoitaan maailmalta. Kuinka uusi viini syntyy ja mikä ruoka on herkullisinta minkäkin kanssa. Ruokakulttuuri kiinnostaa eri maiden näkökulmasta.Viini ei ole lempijuomani, mutta toisinaan on hienoa kokeilla olenko samaa mieltä. Ostan viinin ja maistan ruoan kanssa. Tulos: En välttämättä innostu alkoholista päivällispöydässä, sillä kuukausien psyykkaus itseni kanssa on tehnyt minusta ronkelin. Liika on liikaa. Vähän kuin olisi joulu aina, juhla menettää merkityksensä. 

Mehubooli ilman prosentteja
Pohjalta pääsee vain ylöspäin

Aloin seurata ajan kuluessa ihmisten juomatottumuksia, lukea artikkeleita alkoholismista. Pohdin omaa tapaani juoda. Kyseenalaistin itseni ja ympärilläni olevan. Onko se skumppa nyt oikeasti niin in, maistuuko hyvältä. Onko kielinystyröissäni vikaa, kun en tykkää tästä pihkalta maistuvasta oluesta. Tein muistiinpanoja ja testejä. Myös niitä jotka kertoivat olinko liian lähellä pohjaa.

Minulla kun on tapana viedä itseni ja läheiseni äärirajoille, niin tein nytkin.

Lasten ollessa isällään saatoin ostaa muutaman oluen. Se muutama oli kohdallani kuusi tölkkiä keppanaa. Tai neljä isoa lonkeroa. Juhlin kurssikavereiden kanssa, kaverin kanssa baarissa. Sellaista normimeininkiä. Ongelma oli syntymässä vasta, kun burnout iski. Oluiden lukumäärä nousi 8-12. Olin sulkemassa piirejä ympäriltäni. Jarruvalot alkoivat vilkuttaa ja hälytyskello soida päässä. 
Monen yrityksen ja erehdyksen kautta löysin oman tapani ottaa askelia oikeaan suuntaan.


"Jos kaatuu, on noustava ylös". Valinta oli oma. Vain minä voin muuttua. 


Patonkia ja tuorejuustoa
Kaiken koetun jälkeen ongelma onkin nyt siinä, että uskallan nauttia elämästä edes joskus 


Olen saanut elämässäni henkisesti turpaani monta kertaa, juuri muutosta tehdessä. Olen myös saanut nuorena neljä kertaa oikeasti turpaani. Ja aina silloin, kun satuin nauttimaan jostakin, on toinen osapuoli päättänyt pilata iloni lyömällä minua kasvoihin. Nyrkin jälki kirveli hetken, henkinen puoli vuosia. Opin, etten saa enää iloita mistään. 

Kun tyttäreni oletti minun juoneen koko kolmelitraa viiniä kerralla, ja koko heinäkuun edestä, sappeni kiehahti. Jälleen kerran yksi ihminen tahtoi latistaa tunnelman ja syyttää siitä valintaani. Historia muistutti itsestään.  

Enää en ole se vastaanottavainen osapuoli vaan tiedän, että minullakin on lupa elää ja tehdä omia valintojani syyllistymättä. Ja ei, en todellakaan ole itsetuhoinen. Viinapääni on edelleen huono, ja humallun helposti. Olen se eloisa narri juhlissa. Elimistöni ei kuitenkaan kestä kerralla litratolkulla nesteitä. Ja minulla on oma tahto elää, vaikka sukuni pitäisi minua miten luopiona tahansa.


Kuorelliset katkaravut
Läheisen huoleen on suhtauduttava vakavasti- mutta tiedettävä myös omat rajansa


Kyllä, ymmärrän nuoren kannan, hän on huolissaan.  Ja pelkää, että romahdan uudelleen.

Olemme keskustelleet aiheesta ja jälleen kerran nostin asian esille. Yritin saada tyttäreni ymmärtämään, ettei syytä huoleen ole. Joskus äitikin tarvitsee omaa aikaa, tilaa ja hetkensä olla epätäydellinen. Ehkä se ei sitten ole siinä tilassa jossa oma jälkikasvu on yhtä aikaa. Se aikuinenkaan lapsi.

Pohdin: Lukuisissa testeissä kysytään onko läheisesi huolissaan juomisestasi. Kun nuori, joka on nähnyt vasta aikuisella iällään äitinsä nauttivan alkoholia, ostavan jääkaappiin juomia, ja istuvan tv ääreen juoma kädessään on se varmasti pöyristyttävää. Varsinkin, kun tilanne on toistunut. En varmasti itsekään katselisi oman äitini vastaavaa tapojen muutosta, vaan epäilisin maailman seonneen totaalisesti. Äitini ei alkoholista välitä.


Paljonko on kohtuudella
Kohtuus kaikessa- Arvo Ylppö

Kysymys kuuluukin, että kuinka usein tilanne toistuu. Lapseni ei ole tuntenut minua nuorena, eikä lapsuusvuosista ole muistijalanjälkiä, hän ei ole myöskään maistanut alkoholia itse. Ei ehkä ymmärrä täysin sitäkään viinikulttuuria joka euroopassa vallitsee. Emme ole matkustelleet. 

Ymmärrän, että kun oma äiti ostaa viinin ja humaltuu, on katastrofi valmis. Pienikin määrä voi olla nuorelle liikaa. Katson poikien perään. Tiedän millaiseksi vanhin pojistani muuttuu alkoholin vaikutuksen alaisena. En aina pidä näkemästäni. Olenhan äiti.

Vanhin pojistani sortuu muutaman kerran vuodessa bilettämään ja polttaakin sitten kaikki sillat kerralla. En tiedä onko kyseessä äidin puolen perimä vai isän. Sillä ex ei ole ollut koko ikäänsä absolutisti. Hänen kontrollinsa petti heti 18-vuotiaana.

Nuoremmat pojat eivät ole alkoholiin koskeneet, eivätkä tunteneet edes mielenkiintoa. Kannustan olemaan ilman, en juomaan. Parempi aina kun ei aloitakaan. He tekevät päätöksensä itse, kun ovat täysi-ikäisiä.

Alkoholisti selittää aina, sanotaan, ei näe omaa tilaansa.
Absolutisti saattaa tuomita mustavalkoisesti oman totuutensa pohjalta, tehdä asiasta ongelman. Kontrolloiva ihminen saattaa kuitenkin tietää omat rajansa ja tapansa paremmin. Kolikolla on kaksi puolta.  

Tiedätkö sinä määräsi? Vai onko tapanasi kontrolloida muiden juomisia?


Simpukat olivat maukkaita
Näin minusta tuli huono mutsi:

Vuoden 2014 uupumus ja siitä toipuminen: opiskelu, eron jälkipuinti ja vanhimman pojan ongelmäkäytös peliriippuvuudesta johtuen, omasta arjesta selviytyminen, taloudellinen romahdus, ystävien ja suvun kartoitus, tukitoimien etsiminen, silloin vielä ala-asteikäiset lapset, ja myös esikoisen tukena oleminen ovat vieneet välillä energiaa kohtuuttoman paljon. Silti olen pitänyt sekä päiväkirjaa, että kontrollia yllä, etten toistaisi sukuni ja omia virheitä sekä valintoja. Jäsennellyt elämäni, itsetutkiskelun myötä valon puolelle pimeydestä. Nyt on vuorossa tanssi, teatteri, vapaaehtoistyö ja kenties vielä oppisopimus, ellei työtä löydy. Elämäntapamuutos kokonaisuudessaan.


 Oletko sinä onnistunut elämäsi valinnoissa? 


Ei nestehukkaa

Ensi viikolla kerron, kuinka nousen auton rattiin ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen, ja ensimmäistä kertaa aion ajaa pakettiautoa. Vanhin poikani muuttaa paikkakuntaa ja autan muutossa. Koska pojan isä ei tarjoutunut auttamaan, niin jonkunhan se on tehtävä.



























sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Keski-ikä, liikunta ja ruokavaliomuutos

Lisää satokausituotteita ruokapöytään
Kesä on kulunut kuin siivillä. Hikikarpalot kulkeneet pitkin olemusta. Pyykkivuori on kasvattanut kuormaa, mekko toisensa perään lähtenyt tangosta käyttöön. Musiikki on ollut osana tämän kesän tapahtumia, ja kylpylässäkin poikettiin poikien kanssa. Instagram on saanut ruokakuvia Härmän maisemista suoraan. Nyt on aika palata kohti arjen haasteita ja miettiä jotakin ihan muuta.



Elämäntavat uusiksi

30vuotias sieluni on vangittu viisikymppisen kehoon. En tykkää olla vankina omassa kehossani. Tykkäisin enemmän olla sopusuhtainen ja liikkuva. Jotakin täytyy siis tehdä.

Onko sinulla sama ongelma? Eikö, olet ehkä tasapainoisempi ja yhteensopivampi kehosi kanssa kuin itse olen. Jos taas koet samoja tunteita oletko pohtinut mitä asialle voisi tehdä? Minä olen ryhtynyt jo ajatuksista tekoihin. Elämäntaparemontille pienin askelin. Jää seuraamaan kuinka muijan käy.



Opettajalookilla ja tiukalla nutturalla mennään
Tavoitteenani on saavuttaa ikäiseni ihannepaino ja liikunnallisempi ulkomuoto. Painan nyt 60kg, ja tavoitteenani on 52kg. Se kuinka tässä onnistun jää nähtäväksi. Pieni ja pyöreä on näkkileipäkin, murusiksi menee jos paketti hajoaa ennen aikojaan. Koen olevani kuin pihkainen mänty mahlaisessa koivumetsässä. Väärään metsään istutettu.

Toisaalta olen erittäin tyytyväinen itseeni. Olen saanut energiaani yhä vain enemmän takaisin, ja jälleen uskon, toivon ja rakastan elämän kantamaan. Olen valmis hyppäämään, kunhan tiedän vain mihin suuntaan hyppään ja mikä motivoi ottamaan riskin. Taitojen kun on riitettävä.


Kesävartaat grilliin

 Muutoksen alku

Tarkoituksenani on kirjoittaa tulevana syksynä viikottain blogissani, ja päivittäin Instagramissa tuloksista, ja tunteista kuinka onnistun tai en onnistu. Ja viekö vanha intohimoni liikuntaan minut mennessään, vai osaanko jo ottaa kohtuudella kuntoilun kannalta.

Elämä ei koskaan mene niin kuin itse suunnittelee, niinpä epävarmuustekijöille on annettava tilaa. Tilan antaminen ei ole luovuttamista, vaan realismia jossa tehdään kaikki mitä tavoitteen saavuttamiseksi vaaditaan. Toimintasuunnitelma on paperilla, ja odottaa vain toimeen ryhtymistä.


Mihin mä oikein ryhdyin

Mallitoimisto Jade Advertising Model Agency otti minut heinäkuussa listoilleen, ja kävin kuvauttamassa itseni. Nuo kuvat auttoivat katsomaan omaa kehoa kriittisin silmin ja ulkopuolisen katsein. Mieli lisätä liikuntaa vahvistui, sillä arkeeni hyötyliikuntaa mahtuu.

Töitä hakiessa aktiivimalli ei täyty. Välillä suututtaa. Kun kuopus kysyy voisiko meille hankkia nyrkkeilysäkin, pohdin sitä itsekin. Voisi kuntonyrkkeillä pahantuulensa pois. Toisaalta kesä on ollut helteinen, ja moni virastokin lyönyt lapun luukulle: lomalla. Sähköposteihin ei ole vastattu ja hakuaaikaa on laitettu elokuuhun. Tyydyn kohtaloon, ja mietin vaihtoehtoratkaisuja mitä tehdä kun arki oikeasti taas alkaa.


Leppäkertullekin keitetään puuroa

Ruokapäiväkirja haltuun
Olen hakenut tanssilliselle hikiliikuntakurssille syksyksi, tuntuu siis luontevalta hioa uuteen uskoon myös sitä kaikkea mitä suuhuni laitan. Ruokapäiväkirjasovellus puhelimessa toimii hyvin, ja näin helteisenä kesänä veden juonnin lisääminen on ollut helppoa. Alkoholi, terassikeleistä huolimatta on jäänyt minimiin, jos vertaa edelliskesien tunnelmiin. Enemmän tekee mieli vichyä tai appelsiinimehua kuin kitkerää terästystä päivään.

Ruokasovellus on siitä hyvä, että näen kuinka hyvin tai huonosti syön. Kaloreita en oikein osaa itse laskeskella tai olen liian laiska niitä laskemaan. Silloin sovelluksen suuntaa antavat viitteet ovat paikallaan. Minun ongelmani ei ole se, että söisin liikaa, vaan se, että syön yhä liian vähän. Sama oli 2010 ruokapäiväkirjan laita. Silloin tosin olin luuta ja nahkaa, lähellä anorektistä tilaa, koska liikuin enemmän kuin söin. Nyt en liiku tarpeeksi, ja syön miten sattuu ja mitä sattuu olemaan. Jotta homma voi toimia on tehtävä myös uusi tapa hankkia ostokset.

Mansikan makeus on marjan aitoudessa
Ongelmia tuottaa siis taloudellinen tilanne, joka ei anna ostaa kaupasta tarvikkeita joita tarvitsee hyvää ruokaan, jonka tarkoitus on tasapainottaa liikunnan ja ruokapäiväkirjan ylläpitoa. Niinpä aloin suunnitella budjettiani uudella tavalla. Se mahdollistaa myös ruokablogin ylläpidon ja tuoreet kuvat myös Instagramissa tulevana syksynä. 

Kauppapalveluun palaaminen on hyvä ajatus, voin suunnitella ruoan paremmin, ja myös budjetoida tietylle päivälle ruokahankinnat. Tietenkin kaikkea tätä vääntöä helpottaisi, jos saisi täysipalkkaisen työn, eikä tarvitsisi kitkutella, silti on mentävä sillä tilanteen tuomalla varmuudella mikä juuri nyt on. Tehtävä valintoja jotka tuovat oikean lopputuloksen.


Henkinen hyvinvointi kuntoon

Itsestään on pidettävä huolta monin eri tavoin, niinpä olen kesän aikana lainannut kirjastosta tukuttain erilaisia elämänviisausoppeja ja psykologiaa jotta oikea flow syntyisi ja energia olisi oikein valjastettua. Kuinka sinä voit tänään?

Elän, siis olen


Ensi viikolla rapujuhlat, tavataan siis silloin.

















Koulutusmatkalla: Hotelli Korpilampi

Espoon Korpilampi Koulutusmatka Espoon Korpilammelle oli paluu menneisyyteen. Muistin hotellista ennestään vain ruskean sävyn. Hotelli K...