kotiliesi

tiistai 4. joulukuuta 2018

Kokkikoulu opettaa aakkoset


Puhdasta ja kiiltävää
Kokkikoulun ensimmäinen testi on hygieniapassin suoritus. Passin tarkoitus on, että henkilö joka on kyseisen kortin saanut, osaa myös toimia oppinsa mukaan. Eli valmistaa ja säilyttää ruoan oikein ammattitasolla.

Lukiessani mikrobeista, hiivoista, bakteereista, loisista, homeista ja alkueläimistä alkoi tuntua siltä, että kotonakin tarvitaan kaappien ratsaus ja keittoastioiden uudelleen arviointi. Joulusiivous uusiksi, ja lahjatoiveeksi tarpeellista keittiökamaa.


Puhtaat vaatteet ja oma hygienia
Oikein säilytys

Kun opiskelee kokiksi alkaa toteutua se kauhuskenaario josta eräs opettajistamme varoitti, pelko ruoanlaittoa kohtaan. Hygieniapassitesti tekee vainoharhaiseksi ja tarinat joita kuulemme, saavat toisinaan ihokarvat pystyyn. Seuraavalla kerralla kun lähden ulos ravintolaan syömään saatan olla tiedonhaluinen kohtaamastani palvelusta.

Ammattilaisen täytyy olla tietoinen kaikesta mitä ruokapaikan keittiössä tekee ja miten ruoan valmistaa. Kuinka omavalvonta toimii ja miten ruoka säilyy. Kokki on harvoin yksin keittiössä joten laadunvalvontaa täytyy seurata myös siten, että se duunikaverikin muistaa kätensä pestä ja suihkussa käydä.

Osaatko sinä, valmistaa ja säilyttää ruokasi oikein. Kotona ruoka happanee samassa tahdissa kuin ammattikeittiössäkin jos säilytys ontuu, mutta säännöt ovat hieman erilaiset, kuten kodin kaikki pieneliöt, bakteerit. En suosittele säilyttämään liian lämpimässä helposti pilaantuvia ruoka-aineita, kuten lihaa, kalaa tai maitotuotteita.

Vaarallinen vyöhyke on +6 ---- +60 välissä, silloin mikrobit jylläävät. Oletko koskaan ajatellut kylpylöiden pitopalvelua ja niissä olevia ruokia, miten niitä säilytetään ja miten heitetään pois. Minä olen, ja sain myös vastauksen siihen. Eri asia on kuinka omavalvonta missäkin paikassa sitten oikeasti toimii.

Kertaus on opintojen äiti

Omavalvontalappu ovessa kertoo, että Oiva on tyytyväinen

Totuus
käytännön ja teorian oppitunneista tulee vastaan työssäoppimispaikoissa, ja valmistumisen jälkeen myös siellä minne haluaa hakeutua töihin. Aivan varmasti on ruokapaikkoja joissa ei hygieniapassia kaikilla ole, tai sääntöjä noudateta kuten kuuluisi. Joko sen vuoksi, ettei välitetä, on liian vähän henkilökuntaa tai liian kiire. Onneksi ovat kuitenkin Evira ja Oiva jotka tarkastelevat aika ajoin ja jopa yllätyskäynneillä, jos omavalvonta ei toimi.

Saattaa tulla lappu luukulle myös sen jälkeen, kun opiskelija työharjoittelupaikassaan huomaa puutteita, ja koulu laittaa paikan mustalle listalle. Ei ilmaista työvoimaa ja kiireapulaisia tuohon paikkaan, jossa joko ei noudateta hygieniaosaamista tai kohdellaan ala-arvoisesti opiskelijaa.

Tämä on mielestäni erinomaista laadunvalvontaa opettajilta ja oppilaitokselta, voisivat ottaa toisetkin opinahjot mallia.
Oikea säilytys takaa laadun

Kokkikoulun aakkoset

Kokkikoulu opettaa ne aakkoset, joita jokainen ekaluokkalainen tarvitsee tiellään ammattilaiseksi. Se miten oppilas itse opin sisäistää ja tulevalla työpaikallaan aikanaan toimii on tietenkin oma juttunsa. Vastuu on tekijällä. Tyypillä joka kokkaa, putsaa pöydät, huoltaa koneet ja tarkistaa mittareilla lämpötilat, valvoo omalla kohdallaan tilaukset, ostaa tarpeeksi, vaan ei liikaa, ja valvoo kuinka hyvässä hapessa tuotteet perille saapuvat. Siinä sivussa on tiimin jäsen ja hymyilee asiakkaille.

Opiskelun hyviä puolia on se, että saa kysellä ja ottaa selville asioita enemmän kuin jo työssä ollessa. Kun on valmistunut ammattiin oletetaan perusasioiden olevan hanskassa. Hyvä niin. Hygieniapassia suorittaessa ymmärsin miten laajasta kokonaisuudesta on kysymys. Ja miten suuri on vastuu.


 Kotikeittiö

Keittiö on kodin sydän

Keittiö täytyy olla puhdas. Pilaantunut ruoka sairastuttaa. Vaikka en laitakaan rotanmyrkkyä ruokaan, voi joku silti sairastua ruokamyrkytykseen, jos en toimi oikein, tai lipsun yhdessäkin kohtaa ruoan valmistusta. Jos jätän kädet pesemättä tai käytän samaa leikkuulautaa millä pilkoin kanan, lihan ja kalan.

Riittääkö Noro-virus, vai iskikö Salmonella, ettei sittenkin tappavampi tauti. Kotona kokatessa sitä ei ajattele, toimii vain opitun mallin mukaan. Nyt tuntuu siltä, että kotikokkinakin tilanne muuttuu. Tosin äitini, mummoni ja lankoni ammattilaisopit ovat iskostuneet takaraivooni varsin nuoresta, eli ihan kaikkea emämokia en kyllä minäkään ajatellut tehdä.

Olen aina rakastanut keittiötä. Ja puhtaita pintoja. Lapsiperheessä puhtaat pinnat harvemmin arjen keskellä säilyivät, mutta sellaisiakin hetkiä on ollut. Aina kun muutin, tarkistin ensimmäisenä millainen keittiö on. Ihanne oli tilava ja valkoinen. Minulla on ollut niitä useampi.

Tänä päivänä keittiöni on asuntoni murheenkryyni. Oli jo muuttaessa. Tilava ja valkoinen kyllä.  Siihen se sitten jääkin. Edelliset vuokralaiset ja ehkä sitäkin edeltävät asukkaat olivat pitäneet keittiötä rasvakattilana ja rokanneet sillä ilmeisesti lattiasta kattoon-tyylillä. Pinttynyt lika lähtee vain remontilla. Sellainen on onneksi tulossa, mutta vasta parin, kolmen vuoden kuluttua. Siihen asti hinkkaan edelleen toivorikkaana pintoja kiiltäväksi. Ehkä jokin ikivanha tahra tänäänkin irtoaa.

Tarkka olla pitää

Ammattietiikka ja moraali kasvavat työn mukana

Kokin työ ei ole pelkkää lihakeiton valmistamista lounaaksi tai annoslautasen asettelua kauniiksi. Työ on rankkaa, huonosti palkattua, ei kuitenkaan aliarvostettua samoin kuin hoitajien duuni. Jokainen arvostaa terveyttään vasta silloin, kun haava on liian syvä, ja avuksi ei riitä laastari.

Kokin ruokia syövät yleensä kaikki. Ovatpa ne kokit sitten kotona tai kylillä. Ja kun on nälkä, niin huonokin soppa on ruoaksi kelpaavaa. Jos ruoka on kuitenkin liian huonoa, silloin se on väärin säilytetty, ja pilaantunut. Myös raaka-aineissa saattaa olla jokin vikana. Vihreitä pottuja ei pidä ruoaksi laittaa. Eikä avattua maitopurkkia säilyttää yön yli huoneenlämmössä.

Ja jos kuvittelet, että kokki siivoaa vain päivän lopuksi, erehdyt. Siisteys on puoli ruokaa, niin kuin kattauskin. Annoslautasella on taidonnäyte, mutta todellinen tarkkuus näkyy kokkien ja ravintolan omavalvonnassa, säilytyksessä, ja jossa kaikki kiiltää nurkkia myöten.

Puhtaat työvälineet ja pinnat



Lue lisää miniblogistani Instagramista: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi

lauantai 24. marraskuuta 2018

Kritisoi rakentavasti

Kritisoi rakentavasti
Eilen saimme puhuttelun koulussa. Ja syytä oli. Kerron sinulle miksi.


Myötähäpeä 

Oletko koskaan kokenut myötähäpeää? Minä olen, monestikin. Viimeksi eilen. Ja en nyt puhu elokuvaa katsoessa koetusta häpeästä vaan ihan live-elämässä. Ja kyllä, olen varmasti itsekin aiheuttanut kanssakulkijoille häpeää huonosta käytöksestäni johtuen. Kiitos ja anteeksi.

Se on helppoa. Ei tarvitse kuin sanoa mitä ajattelee juuri sillä kyseisellä hetkellä, ja mielellään suureen ääneen kailottaen. En suosittele kokeilemaan. Häpeä johtaa syyllisyyteen ja siitä vielä huonompaan käytökseen.


Liian isot kuutiot, entä sitten, voi sitä syödä silti

Mielipahaa on helppo aiheuttaa, kun ei ajattele mitä sanoo, eikä kenties tunne ihmistä ja hänen historiaansa. Tai tiedä prosessia miksi esimerkiksi jokin tuote on viallinen.

Suoraan sanominen ja rakentavan kritiikin antaminen ovat kaksi eri asiaa. Minulla kesti vuosikymmeniä ymmärtää tämä ero, toisille ihmisille sellainen lahja on annettu äidinmaidossa.

Nykyisin kirjoitan kritiikin blogiini tai tehdessäni reklamaatiota huonosta tuotteesta jonka olen ostanut, ja joka ei olekaan ollut ihan sitä, mitä olisi pitänyt. Kritiikkiä on hyvä antaa, jotta virheitä voi korjata. On kuitenkin eri asia, jos syyt arvosteluun ovat vain tapa saada purkaa oma olonsa, tai tapa saada olla vain äänessä ja nostaa sillä omaa arvoaan enemmän esiin. Kritiikkiä annettaessa on hyvä muistaa sanoa ääneen myös ne hyvät puolet ja ehdottaa rakennuspalikoita millä korjausliikkeen voi tehdä.

"Paskan palvelun illallinen"-ravintola kannattaa kokea.

Puhu äänellä jonka kuulen

Koulumme ruokalassa on mielestäni hyvä ruoka. Kaikkien mielestä näin ei kuitenkaan ole. Kun ruoaksi tarjotaan eineksiä ja ja maksaa, alkaa nurina. Tunnistan oman keittiöni äänet. Nuoriso ärisee ja murisee, mikään ei kelpaa.

Koulussa ääni kaikuu, ja kun linjaston äärellä häärivät opiskelijat yrittävät tehdä töitään, samalla kun toiset opiskelijat keräävät lautaselleen annosta, on konflikti valmis.

Riitatilanne syntyy, kun ei keskustella ruoanlaittajien kanssa asiallisesti, vaan supistaan ja sipistään, ja suureen ääneen arvostellaan ruoan laatua, vetisyyttä tai koostumusta. Kyllä, minäkin teen havaintoja, mutta en välttämättä sano sitä ääneen, tai edes kirjoita aiheesta, ellei kyseessä ole julkinen yhteisö tai henkilö, jonka kuuluu palaute tavallaan saadakin kritiikin kautta.

Koulumme linjastoa hoitaneet opiskelijat pahoittivat mielensä meidän luokkamme asiattomasta käytöksestä. Kovaäänisestä arvostelusta ja nurkumisesta. Tarkoitus ei varmasti ollut arvostelijoillakaan paha, silti siitä pahamieli jäi.

Mielipiteitä on moneksi, kuten laitosruokailussa aina. Mielipiteen voi sanoa ääneen, mielellään kuitenkin henkilölle itselleen. Tuossa koulun ruokailutilanteessa olisi ehkä paikallaan ollut tiedustella linjaston hoitajilta miten ruoka on tehty, ja millaista on työskennellä koulun keittiössä, kuinka kauan he ovat työssään olleet ja miltä opiskelu ja työ tuntui. Olemmehan kokkiopiskelijoita itsekin.

Ruoan arviointia olisi siten pystynyt jatkamaan oman porukan kesken ruokailun yhteydessä ja ymmärrystä olisi ollut enemmän, eikä arvostelutilannetta olisi syntynyt. Sävy keskustelussa olisi ollut toinen. Kun näin ei tehty, ottivat linjaston hoitajat henkilökohtaisesti ja loukkauksena arvostelun ruoasta. Ja aivan aiheesta.

Meillä teini-ikäiset nuoret kotona kritisoivat omaa kouluruokaansa. Annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos pääosin, mutta toisinaan takerrun aiheeseen. Kuopus käy syömässä koulussa välillä, lukiolainen ei. Kasvisvaihtoehtoja kritisoidaan kotonakin, ja ronkelius näkyy omassa viikkomenussa, kun samat ruoat pyörittävät arkea. Pojat kyllä odottavat, että opin laittamaan ruokaa paremmin, ja samaan aikaan he kieltäytyvät jyrkästi maistamasta ruokia joista ovat ennakkoasenteisia. Pöh sentään.


Kritiikkiä saa ja täytyy antaa tarvittaessa

Ruma tai jatkuva arvostelu on henkistä väkivaltaa


Muistan mummoni ruoanlaiton. Papallani oli tapana tulla maatöistä ruokapöytään ajoissa, ja jos mummollani oli vielä ruoanlaitto kesken, saattoi pappa sanoa, että joko ne perunat pian ovat valmiina. Pilke silmässä. Mummo kuunteli samoja toteamuksia kuukausi- ja vuosi tolkulla, kunnes eräänä päivänä kiehui hänenkin kattilansa yli. Papan tullessa ruokapöytään odottamaan ja kysyessä pottujen tilaa, sammutti mummo hellan ja kantoi kattilan pöytään. "Nämähän ovat aivan raakoja", totesi pappa, kun ei haarukka uponnutkaan pintaa syvemmälle. Mummo vain totesi, että "sait mitä tilasit". Hänenkin silmissään tuikki huumorin säihke.

Omassa keittiössäni avioliiton aikaan, kun expuoliso valitti jatkuvasti pippurin määrästä, laitoin seuraavalla kerralla vielä enemmän. Mielestäni kyse ei ollut pippurin määrästä, vaan yrityksestä vaikuttaa ruoanlaittotaitooni ja onnistumisen kokemukseeni. Huumorintajuni oli koetuksella. Toisin sanoen minuun käytettiin henkistä väkivaltaa jolla itseluottamukseni alistettaisiin. Ei onnistunut. Edelleen sanon, että savolaisen luonteen kanssa ei kannata leikkiä. Sitä todellakin saa, mitä tilaa. Vaikka sen paskan palvelun.

Ja tässä kohtaa muistutan, että luonteeni ei ole riidanhaastaja. Etiikkani ja moraalini työntekijänä on korkea, en tuo kovin usein huoliani ja murheitani työpaikalle, ja keskityn töihini satanen lasissa. Tämä näkyy myös työtodistusteni arviointiosioissa. Se, että olin tässä välissä työtön, ei tehnyt minusta huonompaa ihmistä. Päinvastoin taistelijaluonteeni kävi niin syvällä pimeässä, että vahvuuteni ovat heikkouksistani rakennettu. Erotan jyvät akanoista, enkä sano tai kirjoita kaikkea mitä ajattelen. Toisinaan vaikeneminen on kultaa, mutta toisinaan ääneenkin on sanottava, asiasta ja oikealla tavalla. Ota siis tai jätä.


Ota selvää faktoista 

Toru osui oikeaan

Viikonloppua oli ikävä lähteä viettämään, kun opettajan puhutteluun joutuivat kaikki ruokailussa olleet. Me saamme koulusta ilmaisen ruoan, ja olemme ensimmäiset aikuispuolen opiskelijat joille tämä etuus on myönnetty. Yksi mätä omena voi pilata koko sadon, jos ei asiaa oikaista jo heti alkumetreillä. Opettaja tarttui tilaisuuteen ja palautti meidät aikuisopiskelijat ruotuun.

Minulle henkilökohtaisesti koulusta saatu ruoka on elintärkeä. Kotoa ei aina raaka-aineita täysipainoiseen ruokaan löydy ja kokkailua opinahjossa on aika hankala ylläpitää, jos verensokeri laskee alle suositusten. Työttömyyspäivärahalla ei juuri juhlita opiskeluaikanakaan.

Ja kyllä, ruokaa saa arvostella. Eri asia onkin kuinka ja missä tilanteessa. Jos koet osaavasi itse paremmin, ole hyvä ja mene sinne hellan ääreen tekemään se ruoka makuiseksesi. Ota kuitenkin ensin selvää faktoista, kuten raaka-aineista ja keittiötiloista ja sovituista asioista mitä voi ja mitä saa tehdä. Ja mitä taas ei.


Instagram-tililläni ja facebookissa tekemäni kaalilaatikon raakaversio haukuttiin pystyyn

Kaiken takana on historia


Ota huomioon myös sopimukset eri instituutioiden välillä, ja talouskustannukset ja kenen vuoro tänään on ollut laittaa ruokaa. Entä mikä tämän kokin ja hänen apulaistensa historia mahtaa olla, onko hän kenties ensimmäisen vuoden kokelas tai kenties harjoittelemassa viidettä päivää. Lorahtiko liemeen väärää maustetta, tai tilkka liikaa vettä syystä, ettei oppi ollut vielä ihan kohdillaan, tai halusi kokeilla uutta reseptiä.

Entä jos syntyi ajatusvirhe tai vihannesten pilkkominen on vasta alussa eikä 7000 kerta, eikä pienet palat synny ihan luonnostaan. Olisiko keiton väri tarkoituksella sininen, kun olet itse tottunut punaiseen. Et voi tietää mitä valmistusprosessissa tapahtuu, ellet ole itse paikalla tekemässä.

On monta asiaa mitä ruoanlaittoon liittyy, ja tulee ottaa huomioon minkä tahansa muun reklamaation kohdalla. Maanantaipainoksia syntyy aina. Täydellisyyttä ei ole, ellet satu olemaan Jumalolento, ja suuren satukirjan mukaan hänkin päätyi ristille roikkumaan.




Lue lisää miniblogistani Instagramista: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi






maanantai 19. marraskuuta 2018

Oppimatka kokkikouluun

Kokkikoulun lounasruoka

Tänään kerron sinulle, kuinka päädyin opiskelemaan ravintola- ja suurtalousalalle. Kyllä, luit ja ymmärsit oikein, olen jälleen matkalla. Oppimatkalla. Tarkoituksena päätyä kokiksi.

Vaikka medianomiksi valmistuttuani vannoin, että nyt saivat tämän mamselin oppiluvut riittää, päätti kohtalo toisin. Ei auta vastaanpulikointi, kun intohimot uuden edessä taas vievät.

Jos olet seurannut Instagramtilini miniblogeja, saatat tietää, että ensimmäinen koulupäiväni oli tänään. Jännän äärellä olimme koko luokka. Siis me 17 tyyppiä jotka olimme onnistuneet pääsemään kouluun edellisviikkojen hakuprosessissa. Kansainvälisyys ja ruoka yhdisti. Koulumme sekä koulutusmuoto on vast`ikään uusittu, joten voisi sanoa, että aloitamme puhtaalta pöydältä kaikki.


Luokkahuoneet ovat erilaisia
Luovan alan koulu

Minua viehättävät aikuisopistossa värit ja muodot. Toki myös keittiötilat ja kaikki siellä olevat laitteet, joita jossakin vaiheessa pääsemme itse testaamaan ja ruokaa laittamaan. Ensimmäiset päivät menevät teoriaan, ja tutustumiseen, yksilöopetuksen suunnitteluun, sekä työtapojen opetteluun myös digipuolella.

Taukotiloissa on pingispöytä ja biljardiakin voisi pelata, tai vaikka kasipalloa, vai oliko se ysi. En nyt muista niin tarkkaan. Meidän opiskelijaryhmämme numero on kuitenkin tasan 10, ja sehän on hyvä luku se.

Ja tiedätkö mitä. Käyn koulua Prinsessatiellä, luokkahuoneemme nimi on prinsessa, ja kun eilen vaihdoin lakanoita, luki tyynyliinassani prinsessa.

Jäinkin pohtimaan, että jos ei tämä prinsessa nyt saa halumaansa toivetta toteutumaan, 35vuotta alkuperäisen toiveen jälkeen, niin ei sitten koskaan. Kyllä, minä halusin ruoka-alalle jo 16vuotiaana, pääsin kouluunkin, mutta en saanut kotoa lupaa lähteä. Ihmettelin pitkään, että Miksi?

Värikkäitä muotoja istuinpenkeissä

Emäntäkoulu jäi haaveeksi

Emäntäkoulu oli jollakin tavoin hyvä juttu 80-luvulla. Paras ystäväni halusi talouskouluun ja houkutteli minuakin sinne. Valinnaisaineeni oli ollut kotitalous, ja vaikka en kotona yhtä makkarakeittoa enempää ruokaa laittanutkaan, niin sitäkin enemmän kaverin luona.

Olimme innostuneet ns.tyttöjen illoista yläasteikäisinä ja kokoonnuimme kaveriporukalla ja nyyttikestiperiaatteella aina toistemme luokse syömään ja elokuvia katsomaan. Meitä oli parhaimmillaan yhdeksän tyttöä ja pienimmilläänkin viisi. Salaatin valmisti se, jonka kotona vierailimme. Toiset toivat mitä milloinkin. Minun tehtäväkseni lankesi usein vihannesten pilkkominen, juustolautasen tai leikkeleiden esille laittaminen. Värejä ja lautasia ihasteltiin ääneen, ja ruoka katosi tarjoiluastioilta. Ystäväni äiti kannusti minua pitämään perinnettä yllä. Ja niin minä tein.

Ravintola Kokin tilat ovat viihtyisät

Yläasteen yhteishaussa sitten hain Emäntäkouluun. Kesällä sain tietää, että olin päässyt sinne. Innostuin. Lastenhoito saisi jäädä, lähtisin Sammattiin asuntolaan ja oppisin kattamaan pöydän oikein, ja tietenkin lisää ruoanlaittoa. Äitini ei ollut samaa mieltä. Sammatti olisi liian kaukana, ja minua ei uskaltanut asuntolaan yksin päästää ties mille tielle vielä joutuisin. Selitykset eivät auttaneet, eivät, vaikka äiti itse oli alan ammattilainen.

Voin sivumennen kertoa, että jouduin monellekin epämääräiselle tielle elämäni varrella. Selvisin hengissä. Sammatin asuntolassa olisin varmasti pärjännyt vähintäänkin yhtä hyvin ellen paremminkin.

Tuolloin tietysti harmitti. Jälkeenpäin olen miettinyt, että tosiasiassa syy taisi olla se, että olin 12vuotiaana muuttanut isovanhempieni luota äitini luokse, ja hän ei halunnut minua päästää heti uudelleen lähtemään.

Valitettavasti se on vain niin että, kun itsepäisen savolaisen sitoo henkisiin kahleisiin, niin sen löytää kyllä edestään. Kun täytin 18v muutin kotoa ilmoittamatta siitä etukäteen. Vapaata ei kahlita voi. Ja minä olin nuori itsenäinen sielu jo varsin nuorena.

Nuorena aikuisena otin lähisukuun, isovanhempiani ja siskoani lukuunottamatta, etäisyyttä muutamiksi vuosiksi, kunnes avioliiton myötä tilanne parani. Eron myötä meinasivat ihmissuhteet sukuun hapantua taas, mutta saatiin vielä pelastettua. Nykyisin tapaamme muutaman kerran vuodessa, lähinnä juhla tai -merkkipäivinä.

Suku on ihan kiva juttu, ja välini ovat siihen suuntaan kunnossa. Silti koen, että minun perheeni ovat enemmän lapset ja ystävät, ja erilaiset muut yhteisöt joihin tunnen kuuluvani paremmin. Isovanhempien kuoltua suuri suku on harventunut entisestään, mutta muistot ja perinteet ovat säilyneet mielessä. Tulleet iän myötä yhä tärkeämmäksi. Koen sen vahvuutena tulevassa ammatissani.

Vuosi sitten täytin 50v. Äitini pohti ruokablogistani kuultuaan, että ehkä minun pitäisi kouluttautua alalle. Yhym. Sillä tiellä olen. Äitini tekemät jouluiset ja pääsiäisen ajan herkkupöydät valokuvin muistissa. Tosin on niistä muistijälki jäänyt jonnekin hypotalamukseenkin. Äitini toimintakyky, ja intohimo entiseen ammattiin on säilynyt, ja luovuus näkyy käden jäljessä. Hänellä on kärsivällisyyttä, mitä minulla ei aina ole ollut. Ehkä oli tarkoituksena, että kuljin oman polkuni ruoka ja ravitsemus-alalle useamman mutkan kautta. Jotta itsehillintä kasvaisi kokemuksien myötä.


Kattaus on puoli ruokaa
Oppi oli viedä ojaan

Ystäväni pääsi aikanaan talouskouluun. Hän oppi kattamaan pöydän ja taitoi ruokaniksit.

Minä opin etteivät kivikovat pikkusämpylät ole ihmislapsen syötävää. En saanut taikinaa nousemaan oikein.
Opin ettei minun piiraani näyttänyt siltä kuin kirjojen kansissa. Aina se piirakan kansikin halkeili. Opin tekemään perunamuusista liisteriä, ja tiikerikakusta rasvaa. Tarpeeksi kun laittaa niin ylihän se menee.
Opin, että kun tarpeeksi sanotaan, ettei ruoassa ole tarpeeksi makua, niin pippuria voi laittaa enemmän. Ja minähän laitoin.

Opin myös, että kun toisen ruokaa kehutaan, niin oma on jotenkin huonoa. Minä tein taikinat, ex koristeli. Opin kuinka verrataan omaa toisen omaan, ja kuinka itsetunto on kehno kaveri siinä kohtaa. Ruoskin itseäni, vaikka olisi pitänyt kiittää.

Opin paljon muutakin. Myös sen, että kun onnistun, otan siitä kaiken irti. Kuten pullataikinasta ja sokerikakkupohjasta. Keitoista, joissa ovat aidot ja tuoreet raaka-aineet. Opin, että makuja on monenlaisia. Aina ei voi tykätä. Pääasia on kuitenkin, että kehittää itseään, ja opiskelee lisää.


Juomanlaskuun vaaditaan anniskelupassi

Varhaislapsuudessa opittu oli aina mielessä, niin myös teini-iän tyttöjen illat. Menin naimisiin, suunnittelin hääni. Järjestin lasten syntymäpäiväjuhlia, Halloweenjuhlia, Joulupöytäkattauksia kristalleineen ja juhlajuomineen, oli omat ja exän pyöreät vuodet ja tupaantuliaisia, remuiltojakin sinkkumarkkinoilla ollessa. Taisinpa lopulta juhlia myös eroani.
Ideoin ja suunnittelin, välillä onnistuin jossakin uudessa, välillä sävelsin vaippaikäisen tasolla. Koristelut sai tehdä toisinaan joku muu, minun taitoni eivät siihen riittäneet. Ja opin etteivät koskaan riittäisikään. Opin, ettei mikään kelpaa. Ja opin, ettei arvostusta heru. Opin myös kyseenalaistamaan.

Opin myös, että on niitäkin joille kelpaa. Joille tekemäni maistuu. Joka nauttii siitä mitä olen saanut aikaan, ja myös sanoo sen. Ja joku syö, vaikka ei niin maistuisikaan. Oletin liikaa, ja ruoskin itseäni lisää. Lopulta en kelvannut edes itselleni. Oli käytävä kova henkinen koulu, jotta tulin sellaiseksi joka tänä päivänä olen.

Ja lopulta opin, etten usko kaikkea mitä sanotaan. Ja lopulta minä kysyin, että miksi?


Liitutaulut on historiaa
Lähiruokaa jo lapsena

Kasvoin maalla. Isovanhemmilla oli pieni maalaistalo järven rannalla, kallion päällä. Omaa metsää oli vähän ja peltoja myös. Navetassa Orvokki ja Heluna, lypsävät lehmät. Maitoa sai mukiin tissilämpimänä.

Monta kertaa vaihtui Nasupossu karsinassaan marraskuun aikaan, kun jouluun valmistauduttiin. En saanut katsoa kuinka possulle käy, mutta jälkituloksen näin ja maistoin. Myös kettu sai osansa kompostista.

Ruho roikkui kujan hirrestä, ja siitä paloiteltiin kyljykset ja potkat. Veri oli tuoreeltaan juoksutettu porsaan kurkusta, ja mummo teki heti rapeat ja ohuet veriletut. Oijoi, miten hyvää, suoraan kuumalta pannulta suuhun. Ei paljon malttanut puhaltaa.

Karjalanpaistiin tulivat sattumat sekaan, munuaiset, maksaa ja sydäntäkin. Kielestä tehtiin leikkeleen korvike ja alatoopia syötiin joulupöydässä.

Buffetpöytä

Omasta maasta tulivat perunat, mansikat, sipulit, porkkanat, punajuuret, lantut, nauriit ja kaalinpäät. Omista pensaista mustaherukka, punaherukka ja hieman oli karviaistakin. Omenapuu oli laho, taisi tehdä vain kerran muutaman omenan. Metsästä mustikat ja puolukat, sieniäkin jonkin verran. Ahven, hauki, särki ja lahna tulivat tutuiksi ruotoja myöten. Vilja kasvoi pelolla, puitiin syksyllä ja jauhettiin lähimyllyssä.

Mummo leipoi vehnäset ja ruisleivät, kalakukot ja karjalanpiirakat. Välillä kutsui siskonsa mukaan ja saatiin viinereitä ja possumunkkeja. Kuumana uunista. Vartavasten kutsuttiin syömään. Jopa mukaan taikinapalloja pyörittämään.

Verkkokalvoilleni jäi kuinka tirripaisti syntyy, kuinka pullan päälle laitettiin voita, ja kuinka paahtosuoloja paahdettiin, ruishuttua keitettiin ja vehnäsleitta letitettiin. Kuinka riisipiirakka rypytettiin ja kotikalja pullotettiin.

Jostakin sieltä se kumpusi, rakkaus perinteisiin, rakkaus ruokaan ja yhteiseen hyvään. Vieressä katsoa napitin, mussutin vastaleivottua leivänkäntyä ja kyselin mummolta, että Miksi?


Täällä opetellaan viineistä, oluista ja drinkeistä kaikki

Kokiksi tai keittiöapulaiseksi

Se mitä minusta lopunkaiken tulee jää arvoitukseksi vielä, ehkä päädyn Saarioisten äidiksi tai tiskialtaan pesijäksi ja keittiöpiiaksi. Joka tapauksessa koulun opetuksen on tarkoitus olla yksilöopetusta ja tiimityöskentelyä, jossa usea opettaja opettaa, ja minun tehtäväni ottaa kaikki hyöty irti.

Toisin sanoen minun opikseni jää ottaa helmi sieltä opettajien ydinosaamisesta ja yhdistää oppi omaan osaamiseeni. Siitä muodostuu itseni näköinen osaaminen, jolla sitten etenen uralla.

Kaikille avoin Ravintola Kokki

Ja se mihin taitoni riittävät kaiken opitun jälkeen sanelevat sitten sen, mikä minusta lopulta isona tulee. Ja koska en tyydy vähään ajattelin yhdistää siihen myös terveystoimittajan sekä ruokablogistin uraani. Taustalla hoitajan työvuodet. Ja koska viimeiset pari vuotta olen ollut työttömänä, niin ajattelin hyödyntää myös kaiken sen, mitä opin yhteiskunnasta, ruoasta, ihmisistä, ympäristöstä ja virastoista, yms. ahtaiden vuosieni aikana. Lapsuus ja omat lapseni kulkevat aina mukanani, ja se jos mikä on opettanut minua eniten.

Myös drinkkimestassa on värejä

Ja minulla ei ole kiire enää minnekään. Yhtä hyvin voin laittaa ruokaa heille joille kiire vielä jotakin merkitsee. Tai heille jotka kiireen keskellä haluavat nauttia hyvästä. Tai heille joilla aikaa on vaikka kuinka. Heillekin minä laitan vielä ruokaa, jotka siitä nurisevat, eivätkä tekemistä arvosta. Eikä se minua haittaa, eikä ole paljosta pois. Jokaiselle ruokailijalle on tilaa siellä missä ruokaa laitetaan. Eikä minun välttämättä tarvitse kysyä enää miksi?

Mitä ne nää on

Lue lisää miniblogistani Instagramista: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi

maanantai 17. syyskuuta 2018

Koulutusmatkalla: Hotelli Korpilampi

Espoon Korpilampi
Koulutusmatka Espoon Korpilammelle oli paluu menneisyyteen. Muistin hotellista ennestään vain ruskean sävyn. Hotelli Korpilammen tiloissa vierailin viimeksi 80-luvulla, ja silloinkin kuuntelemassa markkinointipuhetta siitä, kuinka lomaosake ulkomailta kannattaisi ostaa/vuokrata. Kuuntelin puheen, en tarttunut täkyyn.

Tällä kertaa olin tullut astetta vakavammalla aiheella hotelliin, tarkoituksena viipyä viikonlopun verran. Vertaistukiohjaajan työni alkaa lokakuun alussa, ja sitä ennen palaan vielä toistamiseen Korpilammelle nauttimaan sekä luonnosta, maittavista aterioista, että koulutuksesta.

Tässä postauksessa puhun sekä Hotelli Korpilammesta sekä peliriippuvuudesta. Jos sinua koskettaa aihe, jatka ihmeessä lukemista.


Olohuonenurkkauksia
Tiivis koulutuspaketti kotitehtävineen

Vapaaehtoistyöni Pelirajat´on / Sospedsäätiössä käynnistyi viikonlopun mittaisella koulutuksella. Tiivis kurssipaketti toi paljon uutta tietoa peliriippuvuudesta, ja mitä se merkitsee meille läheisille viereltä katsojina. Ja kuinka voimme läheisiämme parhaiten auttaa.

Opin, että ennen kaikkea tärkeintä on huolehtia itsestä, jotta esimerkillä näytän avuntarvitsijalle, että myös hän voi muuttaa toimintamallejaan. Lipsahduksia ja repsahduksia riippuvaisen sekä läheisen tiellä tapahtuu, se kuuluu siihen prosessiin jota toipumisen tieksi voisi kutsua. 


Koulutusmateriaalia
Kotitehtäviä tehdessäni luin lisätietoa ja ärhentelin nykyiselle Veikkauksen kaksinaismoralismille entistäkin enemmän. On hienoa, että tuotto menee apua tarvitseville järjestöille, mutta onko maksun pakko mennä juuri sen väestön kukkarosta jotka pelaavat vähäisimmätkin rahansa, ja koukuttuvat helpommin rahapeleihin. Ja voivat kenties muutenkin huonosti omassa elämäntilanteessaan. Heitä kun on helppo muutenkin syyttää ihmisroskaksi, heikommassa asemassa olevia, kuten tässä lähiaikoina on tullut uutisista tietoon. 


Koulutusviikonlopun vietossa
Kyllä, minua suututtaa epäoikeudenmukaisuus ihmisissä, jotka eivät tunnu oikeasti tietävän mistä puhuvat, ja laukovat suustaan mitä sattuu. Kuka tahansa voi joutua kohtalon kolhimaksi ja vajota syvälle kuiluun, josta omin voimin on vaikea kivuta, ja tilanteen pitkittyessä ei kaikkien voimat riitä avunkaan turvin nousemaan takaisin pinnalle, eli yhteiskuntakelpoiseksi, kuten sen voivat viisaammat tulkita.


Savusauna ja muita vanhan-ajan rakennuksia

Keittiöhenkilökunnan sarkastinen palvelu ja nopeat otteet


Minusta tuntui, että olin jatkuvsti ruokapöydän äärellä, jos en istunut koulutuspöydässä. Milloin oli seisova pöytä eli buffet, lounasaika, milloin päiväkahvit, illallinen tai aamiainen. Olihan meillä myös A´la Carte tyylinen lounas, ja lopuksi alkuruoasta jälkiruokaan keittiön puolesta valittu menyy. Ei siis ihme, että vyötärönauha hameessa kiristi kotiin tullessa, ja aineenvaihdunta toimi yliaktiivisesti. Söin siis paljon, mutta terveellisesti.


Tunnelmavalaistus
Hotelli Korpilampi on jännällä tavalla sekoitus nostalgiaa, että nykypäivää henkilökuntaa myöten. Tyyli sisustuksessa on sävyltään vanhahtavaa ruskeaa, punaista ja vihreää. Koristeet ja huonekalut vaihtelevat tyyleiltään. Huone jossa yövyin oli vasta remontoidun oloinen ja viihtyisä. Tosin tv:stä näkyi vain joka toinen kanava. Suihkutilat toimivat. Seinän mittainen korpikuusimaisema kuvasi hyvin luonnossakin todettuja korpikuusia.

Korven keskellä lampi
Lampi hotellin vieressä näkyi ruokasaliin. Lammen pystyi kiertämään puolessa tunnissa. Reitin varrelta löytyivät niin savusaunat, grillikatokset, ulkowc, kuin uimaranta ja risteilevät metsäpolut. Tikka naputteli puuta ohikulkiessani, ja olen varma, että myös Mörrimöykky katseli pehmoisesta pesästään korpikuusen alta kulkemistani.

Raparperisooda
Henkilökunta oli palvelualtista ja ystävällistä, joskin olin huomaavinani pientä töksähteleväisyyttä ja sarkasmia keittiöhenkilökunnan toimintatavoissa. Lautanen lähti saman tien pöydästä, kun aterimen sille laski, se hieman häiritsi alkuun. Mutta maassa maan tavalla, ja nälkäiseksi hotellissa ei kyllä jäänyt.

Viikonlopun viettoon oli saapunut ulkomaalaisia ryhmiä, ja bongasin Tehyläisetkin tahollaan. Sunnuntaina aamiaista nautti vain muutama yksittäinen henkilö, ja lounaalle ei meidän lisäksemme saapunut kukaan. Joten hiljaista saattaa noissa Korpilammen maisemissa aika ajoin olla, mikä selittää palvelualttiuden henkilökunnalta.

Lehttipihvi 180grammaa
Kokoushotelliksi tituleerattu Korpilampi on toimiva kokonaisuus koulutusmatkalla olevalle. Liikaa vapaa-aikaa ei jäänyt, mutta hyvin ehti tutustua maastoon ja illalla olisi voinut istahtaa lasilliselle tai parille myös tanssiravintolan puolelle, jos vain olisi jaksanut.

Kotiinpalatessakin vielä väsytti. Puhumattakaan viikonlopun iltapuhteista, kun vihdoin pääsi huoneen omaan rauhaan ja suorastaan kaatui sänkyyn suihkun jälkeen. Mietin artisteja ja muita matkamiehiä, että kuinka he jaksavat kiertää hotellista toiseen työmatkoillaan. No, ammatinvalintakysymys tietenkin.


Tummapaahtoinen illallisviini Australiasta
Peliriippuvainen tarvitsee turvaverkon 

Koulutus ja uuden oppiminen sekä sisäistäminen on prosessi joka sekä innostaa, että kauhistuttaa. Osaanko olla ohjaajana tarpeeksi vertainen. Vastuu on myös omasta jaksamisesta ja läheisen roolista peliriippuvaista kohtaan. Äitinä olen lähellä lastani aina, ja rajojen vetäminen ja uudenlainen keskustelunavaus kasvattaa meitä molempia jälleen eteenpäin.

Peliriippuvaisen poikani sisarukset joutuvat jälleen mukaan kieputukseen joka kehittää myös heidän jaksamistaan. Monesti peliriippuvainen ja hänen läheisensä kokevat yksin jäämisen tunnetta, sillä ihmiset reagoivat tai jättävät reagoimatta eri tavoin tilanteeseen häiriökäyttäytymisen jatkuessa.

On kuitenkin hyvä muistaa, että peliriippuvaisuudesta ja sen lieveilmiöistä kärsivä ihminen on paljon muutakin kuin harmia tuottava yksilö. Ihmisessä kun on muitakin puolia kuin hänen sairautensa.


                 
Pystybaarin koristeet
Minua loukkaa eniten se, kun poikaani ja hänen valintojaan on arvosteltu, ja syytelty, sekä jätetty kysymättä häneltä itseltään mitä hänelle kuuluu. Kun loukkaa poikaani, loukkaa myös minua. Kyse on nuoresta ihmisestä, joka etsii vielä suuntaansa, ja joka ei ole aina ollut niin kypsä valinnoissaan. Onko hylkääminen ja maton alle lakaisu siis arvostelijoiden valinta?

Mielestäni kukaan ei valintoja tehdessään, ja missään ikänsä vaiheessa, ole aina riittävän kypsä valintoja tekemään, ja ei voi olla edes varma lopputuloksesta valitsiko oikein.

Oma turvaverkkoni on perhe, ystävät ja viranomaistahot eri lajeissaan. Kuinka sinun ja läheisesi laita on? Kuinka sinä oikeasti jaksat, ja mitä tukitoimia sinulla on?


Aamiaispöydän antia




Voit lukea lisää peliriippuvaisuudesta: http://pelirajaton.fi/

Kurkkaa myös päivittäiset miniblogit: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi

























perjantai 17. elokuuta 2018

Startti syksyyn: liikunta, ilmaisutaito ja vapaaehtoistyöt


Kortti liikuntaan
"Päivi meni jo, voitte lakata näyttelemästä", kuuluu selkäni takaa, kun poistun Vuosaaren Gabrotalosta aurinkoiseen iltaan. Nauran ääneen, lämmin tunne leviää koko kehoon, olin astunut uuden äärelle, tasan oikealla hetkellä.

Maanantaina aloitin Stepupschoolin aerobisen liikunnan tv:stä tutun Marco Bjurströmin johdolla. Haahuillessani Sörkan maisemissa ja etsiessäni treenisalia vielä epäröin. Olinko varmasti valmis lähtemään mukaan siihen rääkkiin jonka tiesin tuovan sekä hyvän olon, että pahan olon. Ainakin alkuun, kun kunto on lähes nollassa.


Askel kerrallaan

Taustaa

En ole mikään parkettien partaveitsi, en myöskään liikkeen expertti. Notkeus on minussa yhtä kaukana kuin itä lännestä. Vuosia sitten yllätin kuitenkin sekä itseni, että lähipiirini aktivoimalla itseni liikunnan pariin. Kaikki lähti silloisesta muotivillityksestä zumbasta, jonne exkälyni minut puoliväkisin raahasi.

Aiempi kokemukseni liikunnasta oli ollut lähinnä aloituksia, jonka jälkeen into lopahti. Huonoin maku liikunnasta jäi sinä syksynä, kun raskaus keskeytyi, ei liikunnan vuoksi, vaan keskenmenon.

Käly ei kuitenkaan kuunnellut vastaväitteitä vaan lähes kiskoi minut koulun täysinäiseen jumppasaliin. Hän oli sitä mieltä, että uusi laji olisi minun juttuni. Oikeassa oli. Ja siellä 400 ihmisen joukossa hävisin kuin pisara valtamereen. Paidassani kun oli provosoiva teksti " Syö vittu vihanneksia, jos ei liharuoka kelpaa", joka kertoi asenteestani silloiseen kehooni ja liikuntaan.

Hämeenlinnalainen zumbavirtuoosi ja liikunnanohjaaja Eva Travanti veti tuntejaan sellaisella intohimolla ja energialla, että se tarttui minuunkin. Ja jo ensimmäisen treenin jälkeen tilasin oikeanlaisia vaatteita, ja hurahdin liikuntaan satanen lasissa.

Kokeilin kaikki tarjolla olevat lajit ja etsin vielä lisää. Esimerkkejä: pilates, bodycombat, chiball, naurujooga, jooga, vesiliikunta, vesizumba, lihaskuntoa ja kehonhuoltoa parantavia lajeja, venyttelytunteja, keppijumppa, kahvakuula, sauvakävely, kuntosali, spinning, liikuntamaratonit- ja leirit, Naisten kymppi, puistojumpat, yms.

Olin niin pahasti koukussa liikuntaan, että sain vieroitusoireita jos en päässyt salille. Kun expuolisoni viivytti kauppareissua pelikoneella, ja tiesin myöhästyväni jumpasta, kolisivat meillä kaapinovet siihen tahtiin, että seuraavalla kerralla kauppareissu tehtiin tarpeeksi ajoissa. Sisareni katsoi kuviani ruotsista asti, ja kehotti hidastamaan. Itsepäinen luonteeni ei antanut myöten. En kokenut olevani anorektikko ja jaksoin paahtaa. Olo oli hyvä. Kunnes ei enää ollutkaan.

Ei siis ihme, että tunnit vuorokaudessa eivät  riittäneet ja uupumus iski lopulta täydellä teholla kropan ollessa alipainoinen ja ylikuormittunut. Urheiluhulluuden kääntöpuoli suorittajaluonteella. Seitsemään vuoteen ei tarvinnut edes yrittää (yritin kyllä) liikkua normaalia enempää. En vain enää kyennyt, totaaliuupumus.

Olenko nyt ihan varma


Marco Bjurström oli oikea valinta

Kun Stepupschoolin Happy Hour-tunti päättyy olen puolikuollut. Bjurström ei anna armoa, vaan startti uuteen kauteen lähtee täydellä teholla. Lankkuun meneminen ei onnistu kuten ennen, ja punnerruksia oli turha edes tehdä. Vatsa tuntuu olevan tiellä vatsalihaksia etsiessä. Venytykset ja päkiäliikkeet seisten sentään sujuvat.

Ohjaaja kehottaa röhkimään, ähkimään, ääntelemään ja huohottamaan kun siltä tuntuu. Saa päästellä höyryjä ulos, tehdä omatahtisesti, kunhan vain liikkuu. Puolituntisen tehorääkin jälkeen on huojentavaa aloittaa musikaalitanssahtelu. Tosin kahden vasemman jalan kanssa taiteilu saa kuviot ihan uusiksi.

Sali on ääriään myöten täynnä, eikä törmäilyltä voi välttyä. Tunnelma on silti katossa. Bjurström osaa viihdyttää vaatiessaankin. Hän sanoo epäilynsä ääneen, ja on varmasti oikeassa. Osa porukasta tulee lopettamaan muutaman kerran jälkeen. En usko kuuluvani siihen joukkoon, ellei syy ole painava.

Tunnen tutun kipinän luissani, liekin sisälläni, ja muutaman päivän kuluttua säteilyn myös lihaksissani, joiden olemassaoloa en edes muistanut. Ostin lipun seuraavallekin kerralle, vaikka ohjaaja on silloin tilapäisesti eri.

Liikunnanohjaajan valinnalla on nimittäin väliä, ainakin minulle. Tyypin täytyy erottua joukosta, ja hänen tunneilleen täytyy olla ilo mennä. Eva Travantin vahvuus oli energia, monipuolisuus ja intohimo työlleen, hänen totuutensa oli "oma tyyli paras tyyli", ja se jäi soimaan mieleeni. Marco Bjurströmissä on jotakin samaa, ja siksi valitsin hänet ohjaajakseni.

Minustako näyttelijä


Teatteri Ihme Vuosaaren sydämessä

Teatteri Ihmeen hallitus otti minut avosylin vastaan. Lämminhenkinen ja huumorintajuinen yhteisö ei turhia kursaillut tarjotessaan paikkaa harrastajateatterissa. Kertoessaan itsestään, ymmärsin olevani ammattilaisten keskellä. Harrastelija ei tarkoita, etteikö joukossa olisi alan ammattilaisia tai vuosien kokemuksella ammattitaitoa kartuttaneita ihmisiä.

Ilmapiiri oli iloinen ja hallituksen kokous eteni johdonmukaisesti. Useassakin  eri yhdistyksen hallituksen kokouksessa istuneena totesin, että ytimessä ollaan. Sain kattavan käsityksen ja selvityksen siitä mitä on tulossa, ja mitä on ollut aiemmin. Oli todella oivallista huomata, että tarkoitettiin mitä sanottiin, ja ulkopuolisuuden tunnetta ei päässyt syntymään. Ei myöskään arvostelua, tai kyseenalaistamista siten, että olisin tuntenut itseni väärään soppaan tunkevaksi.

Olen nykyisin tarkka aistimaan ilmapiirejä, jonka vuoksi en suostu kaikkiin yhteisöihin liittymään, olivatpa ne kuinka hyviä muuten tahansa. Pelkkä kulissi ei riitä minulle. Teatterissa niitä tosin joutuu tämän tästä rakentamaan. Ensimmäiset niistä tulevat vastaan jo tänä syksynä.

Näyttelijäkokemustakaan minulla ei ole. Koulunäytelmissä ala-asteella ja improvisaatiotarinateatteria FimFamin tiloissa lähinnä. Mutta koska elämä on ollut osittain yhtä suurta näytelmää, niin eiköhän minusta löydy tekijä johonkin rooliin ajan saatossa. Sillä kuten aina, tämä on vasta alkunäytös.


Aivan varmasti minusta on moneksi


Pelirajaton kouluttaa vertaistueksi

Pelirajat´on aloittaa koulutukset syyskuussa, ja oman puhelinlinjan ja vertaistukiryhmän saan lokakuun alusta. Joka torstai kuljen Sörkan maisemiin ajatuksena jakaa kokemuksia ja ajatuksia peliriippuvaisista läheisistä. Saan pohtia myös niitä keinoja joilla peliriippuvaisia ja itseään voi auttaa parhaiten, kun riippuvaisuus on käsin kosketeltavissa. Olen siis jännän äärellä tässäkin tänä syksynä.

Oma poika vakuuttaa, että uusi koulu, asunto ja asuinpaikka ovat nyt mahdollistaneet sen, että ongelma on hallussa. Toivon totisesti niin, vaikka tiedän että riippuvainen haksahtaa monta kertaa ennen kuin lopulta osaa päästää irti, ja tekee valinnan. Ehkä nyt on se kerta.

Poikani on tehnyt kömmähdyksiä, menettänyt ihmisten luottamuksen ja saanut olla aika yksin valintojensa kanssa. Rakennusaineita ei ole juuri annettu, kannustus parempaan on ollut vähäistä. Poika onkin kokenut, että hän ei elämäänsä kaipaa ihmisiä, jotka vain arvostelevat, muka tukevat ja puhuvat kuitenkin paskaa. Hän kritisoi sitä, että häneltä vaaditaan sanojen ja tekojen kohtaamista, vaikka tyypit eivät itsekään samaa toteuta.

Ymmärrän hänen ajatuksensa ja tunteensa. Kun on erilainen, toimii eri tavoin kuin odotetaan, ei pyri miellyttämään ja kuvittelee kuitenkin olevansa oikealla tiellä, on helppo päätyä eroon yhteisöistä. Varsinkin niistä jotka sanovat mielipiteensä joko suoraan tai vetäytyvät sivummalle. Kun on kyse kasvavasta nuoresta voisi ehkä olla hieman armollisempi, ei nuoren kuulu kokea syyllisyyttä ja häpeää siitä, että on vielä kypsymätön elämään.

Peliriippuvaisuuden ytimessä on kuitenkin se, että läheisenä täytyy olla varovainen ettei tule huijatuksi uudelleen. Hyväksikäyttö, manipulointi ja tunteisiin vetoaminen ovat osa riippuvaisen luonnetta, ennen kuin todellinen irtipääsy on tapahtunut tai ainakin tasoittunut kohtuutasolle. Joten vaikka tuenkin poikaani mahdollisimman paljon, en päästä häntä helpolla, enkä myöskään ihon alle. Tunteeni ovat teräsvillaa.


Narsistien uhrien tuki jatkuu

Elokuun ajan olen taas jatkanut toista vapaaehtoistyötäni eli Narsistien uhrien tuki ry:n toimintaa vertaistukiohjaajan roolissa. Olen ottanut vastaan syyskuun ryhmiin tulevia uusia kokijoita. Ja käynyt sähköpostikeskustelua tulevasta lähiesimiehen kanssa.

Vapaaehtoistyön hienoja puolia on saada kokemusta kaiken aikaa lisää. Ja antaa itsestään ihmisille, jotka ymmärtävät saavansa apua ja tukea siitä mitä jaan. Ulkopuoliset eivät henkistä väkivaltaa, taitavaa manipulointia ja dominoivien ihmisten ajatusmaailmaa ja tekniikkaa välttämättä ymmärrä elleivät ole itse joutuneet sitä kohtaamaan. Niinpä vertaistukiryhmiä tarvitaan tälläkin osa-alueella.


Mikä vapaa-aika


Paritanssikurssia odotellessa

Olen ilmoittautunut myös paritanssikursseille, vaikka minulla ei paria olekaan. Kurssilta on luvattu sellainen järjestää. Siilitiellä Tanssiklubi Master lupaa tanssittaa syyskuusta alkaen vasta-alkajiakin. Joten sinne peruslattareita harjoittelemaan. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää.

Ehkä huomasitkin, että lähes jokaisena iltana minulla on jos minkäkinlaista toimintaa. Vapaa-aikaakin jää, jolloin hoidan kotia, arkea, teen jälkikasvulle ruokaa, tapaan ystäviä, blogaan ja päivitän Instagramia miniblogein ja ruokakuvin. Jokainen yhteisö tuo myös uusia ystäviä, jolloin myös yhteisiä illanviettoja on tiedossa. Ensimmäinen jo elo-syyskuun vaihteessa Sipoon korvessa.

Haen tietenkin myös päivätöitä ja odotan nytkin vastapuhelua, eli TE-toimiston yhteydenottoa, jotta saisin lisätietoa oppisopimustyöpaikoista ja koulutuksesta, tai jostakin muusta joka veisi eteenpäin, siihen palkalliseen työhön.

Jade Advertising Model Agency mainostoimistolta on tihkunut sähköpostiin jonkin verran ehdotuksia mainoskuvauksista, tosin ne ovat olleet toisaalla kuin pääkaupunkiseudulla.

Elämäntaparemonttia tehdessä olen käynyt lähes päivittäin kävelylenkillä joko yksin tai keskimmäisen pojan kanssa. Murrosikäinen kuopus on vastarannan kiiski lähes kaikelle toiminnalle. Vaatekauppoihinkin lähti vain pakon edessä. Houkuttimena uudet housut. Vanhin poika soittelee kuulumisiaan silloin tällöin ja on innostunut, kuten aiemmin mainitsin, uudesta alustaan. Esikoista en ole viikkoon nähnyt. Häntäkin arki vie.

Kalorilaskuri on antanut osviittaa miten syödä oikein. Ja kokeilun ja erehdyksen kautta tämäkin muutos etenee. Vedenjuonti on jatkunut, mutta painonpudotus tyssännyt. En kuitenkaan ota siitä stressiä siksi, että elämässä on nyt niin paljon kaikenlaista uutta, että asiat tapahtuvat kuten on tarkoitettu. Oikeaan aikaan. Keskityn olennaiseen askel kerrallaan.


Katsotaan mitä ensi kerralla sinulle kerron, sillä nyt tapahtuu niin paljon ja tiuhaan, että tilanteet muuttuvat ja on vaikea ennustaa seuraavaa askelta. Pysy kuitenkin kanavalla, niin tiedät paremmin. Ja muista kurkata myös Instaan miniblogeihin.


Lisätietoa harrastuksistani löytyy näistä linkeistä:

http://www.teatteriihme.fi/

http://www.tanssiklubimaster.fi/

https://www.stepupschool.fi/lajit/happy-hour/

http://pelirajaton.fi/

https://www.narsistienuhrientuki.fi/

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Muuttomatka pikkukaupunkiin



Yöaikaan ajavalle kahvi on piristys

Palasin kuuden vuoden jälkeen takaisin auton rattiin. Myin autoni pois muuttaessani pääkaupunkiseudulle. Avioliitossa ollessani en juuri auton rattiin noussut, eron aikana hankin oman auton ja ajoinkin heti suorilta 3000km kuukauden sisään. Lappiin ja takaisin, sekä ympäri Keski-Suomea.

Näytin lähinnä itselleni, että kyllä minä ajaa osaan vaikka olenkin 19vuotiaana ajanut kolarin omaa muuttoa tehdessä, maksanut siitä oppirahat ja uskonut ettei minusta auton rattiin enää ole. Kyllä minusta oli, ja on edelleen.


Kyllä mä osaan

Pakettiautolla ajoonkin tottuu

 Poikani opiskelupaikka Loimaalta mahdollisti uuden aluevaltauksen, pakettiautolla ajamisen. Jännittävää, vaan ei mahdoton toteuttaa, ajattelin, kun osa lankesi kohdalleni auttaa jälleen poika uuden eteen. Isoa autoa olen joskus ajanut. Hiacen 9-paikkaista tila-autoa ajoin noin kahdeksan vuotta sitten, ollessani vielä tekemisissä exän kanssa. Ne kerrat jäivät yhden käden sormilla laskettavaksi. 

Tällä kertaa ajoin noin 500km, ja muuttokuorman Helsingistä Loimaalle, kiertäen Hämeenlinnan kautta. Paluumatkalla ajoin Turku-Helsinki tietä yön pimeydessä. 12 tuntiin mahtui ajokokemusta ja kului niin tupakkaa kuin kahviakin.


Auton lastaus

Tukitoimet mahdollistivat muuton

Nuorisoasuntoliiton (NAL) tukihenkilö, ja Vantaan sosiaalitoimen ohjaaja auttoivat osaltaan muuton toteuttamisessa. Tieto koulupaikasta saatiin jo kesäkuun alussa, mutta erilaisten byrokraattisten paperisotien, pojan valintojen ja kesäajan vuoksi kävi muuttoasioiden hoito vähän hitaalla.

Pitkään etsittiin myös mahdollisia muuttotapoja, tai ketkä muuton tekisivät. Jokainen tietää muuton olevan raskasta, joten jonoa muuttoavuksi ei koskaan ole liikaa. Niin ei nytkään.


Kissat kuuntelivat, katselivat  ja matkustivat hienosti

 Harjoittelun kautta tien päälle

Kun lopulta saimme muuton sovituksi ja pakun vuokrattua, sain auton laitteistoon pikakoulutuksen.Vuokraajan kehotuksesta harjoittelin tiukkaan paikkaan peruuttamista läheisellä parkkipaikalla. Kirosin jäykkää vaihdelaatikkoa, ja pakin päälle laittamista erityisesti. Traktorinko sainkin, puhisin. Jolloin sekä vanhin poika, että esikoinen olivat sitä mieltä ettei matkanteosta tule mitään.

Kuuden vuoden jälkeen takaisin rattiin
Tankkauspiste Riihimäellä

Purin hampaat yhteen ja sanoin, että harjoittelen niin kauan, että varmasti taipuu. Ja niin teki. Poika opasti tarvittaessa ja tytärkin lakkasi lopulta panikoimasta. Lopun kaiken kuulin matkan edetessä, että hyvinhän tää menee, ja miltäs nyt tuntuu ajaa pitkästä aikaa. Hyvältä tuntui. 

Pojan tavarat saatiin kasaan, loppusiivous tehtyä ja saipa poika vielä juuri ennen lähtöä myytyä tarpeettomana seisseen pyykkikoneensakin. Ruokarahaa uuteen kotiin.

Hämeenlinnasta haettiin lisää tavaraa kyytiin

Hämeenlinnassa seuraan liittyi pojan kaveri tyttöystävänsä kanssa ja muuttokuormaan lisättiin mm polkupyörä, että viiden kilometrin koulumatka siellä "keskellä ei mitään" taittuisi joutuisasti. 
Seitsemän tuntia auton vuokrauksesta olimme vihdoin perillä Loimaan pikkukaupungissa. Paikka vaikutti erittäin viehättävältä miljööltä. 


Perillä viimeinkin

Maalaisromantiikkaa

Tavarat purettiin ripeästi ja pääsimme paluumatkalle esikoisen kanssa klo.23. Pojan jäädessä laittamaan asuntoaan kuntoon kavereidensa kanssa. Aamulla alkaisi koulu.


Tässä se on, uusi alku

Paluumatkan vaarat

Arvuuttelin tyttärelle, että luotanko vaistoon vai navikoidaanko perille. Luotin vaistoon ja lähdimme ajamaan kohti Turkua, pysähdyimme Auran ABC: lle kahville ja kauppaan. Kahvi poltteli nielua, ja osoittautui hyväksi ratkaisuksi yön pimeinä tunteina. Yö oli jo syksyisen pimeä ja valoja sai vaihdella tämän tästä muun liikenteen huomioiden. 


Paluumatkalla kahville Auran ABC:lle
Värit WC:ssä

Hetken verran ajoin kohti Saloa pikkutietä pitkin, mutta vaihdoin suosiolla julkisen liikenteen väylille, kun huomasimme pienen valkohäntäpeuran vasan koikkelehtivan tien laidassa. Kiinnitin  huomion peuran peräpeiliin, kun taas esikoinen huomasi kiiltävät silmät. 

Vauhtia hiljentäessä manailin, ettei vain peuranvasan emojoukkoa olisi lähellä, kun taas esikoinen harmitteli ettei ehtinyt ottamaan valokuvaa eläimestä. Molemmat olimme kuitenkin sitä mieltä, että kauhuelokuvien pikkutie on parempi jättää taakse, ja siirtyä valoisemmille väylille. Ja niin myös teimme. Tunneleita kohti laskettelimme.

Seikkailu ei vielä päättynyt. Koska luotin muistiin ja vaistoon, niin toki ajoin myös harhaan, kiersin puolikaupunkia ja kiroilin tietyömaita, jotka sotkivat väylät. Lopulta kuin ihmeen kaupalla oikea tie löytyi ja pääsimme alkupisteeseeen. 

Tapanilaan saavuttaessa jätimme auton sovitulle paikalle, kävelimme Malmille  ja huomasimme pienen jäniksenpojan tienlaidassa nököttämässä. Öisiä havaintoja. Malmilla etsimme taksin jolla pääsimme kotiin. Sillä kolmen jälkeen yöllä oli vaikea enää löytää julkista liikennevälinettä, varsinkaan arki-iltana.

Pupujussi Malmi-Tapanila raitilla klo 03.15

Palauttaessani avaimia autovuokraamon tyypille sain kuulla, että heiltä voi vuokrata autoja pidempäänkin käyttöön. Eikä elämäntilanteiden häiriömerkinnöillä ole painoarvoa. Lupasin palata asiaan, sillä olen kuvitellut, että kun on luottotiedoton ja köyhyysrajalla, niin minkäänlaista ihmisarvoa ei saa tuntea, eikä ns.normaalia elämää viettää. 

On hienoa huomata, että vielä on yrityksiä ja ihmisiä jotka ymmärtävät elämää ja luottavat ihmiseen. 


Ensi viikolla kerron sinulle kuinka alkaa elämäntapamuutos tanssillisen hikiliikunnan merkeissä ja kuinka harrastajateatterilaiset ottivat minut vastaan. Lue siis lisää muutoksesta. Vain minä itse voin muuttua, niin sinäkin.


Ruokakuvia, salaattiohjeita, smoothieita, yms. voit bongailla miniblogien kera Instagramista:




















Kokkikoulu opettaa aakkoset

Puhdasta ja kiiltävää Kokkikoulun ensimmäinen testi on hygieniapassin suoritus. Passin tarkoitus on, että henkilö joka on kyseisen ko...