kotiliesi

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Työharjoittelu: yksi soppa monta kokkia

Salaattia herkkusuille
"Työt seis, nyt on päivän vitamiinin aika", eräs kokeista huudahtaa kesken kiireiden. Taaperramme jokainen taholtamme kutsujan työpöydän ääreen ja valitsemme sopivan kokoisen suupalan limen vihreää tai sitruunan keltaista. Seuraa irvistys tai pokerinaama, kuka mitenkin hedelmäpalansa haluaa nauttia. Kaverin ilmeitä seurataan, ja muutama kommentti vaihdetaan. Se oli siinä, päivän välipala.

Kyllä, luit oikein. Viipaloitu sitrus sujahti nielusta alas ja taas työt jatkuvat. Taivas ja helvetti samassa paketissa. Kuten koko kokkiala. Vuoristorata, joka muuttaa suuntaa jatkuvasti ja yllättäen.

Keskeneräisyys kuuluu asiaan

Liian monta kokkia sotkee koko sopan


Kun on monta kokkia, niin jokaista ruokaa suunnitellaan yhdessä. Kun tehtävät on jaettu, alkaa valmistusprosessi. Tarvittaessa kaverilta kysytään, ja ainakin pyydetään maistamaan. Oma työrauha annetaan, mutta poikkeuksiakin kuvioihin mahtuu. Tapahtumaravintolassa ei ainoastaan lounasruoka ole pääosassa, vaan mukana ovat myös konserttivieraiden tarjottavat.

Ristiriitoja syntyy. Toisinaan yksi kokki saattaa sanoa, että aikaa valmistaa tuote on reilusti, toinen kokki taas tarttuu itse veitseen/kauhaan ja sanoo, että on kiire. Ja kun tuote on menossa juhlaruokiin, on ulkonäöllä vielä enemmän merkitystä. Puren kieltäni, poskeani ja hampaitani vuoronperään, ja yritän vikistä ettei vielä ole valmista. Tuote on mielestäni kuin seinästä repäisty. Ei auta, mentävä on. 

Keskeneräisyys tuotteessa jää häiritsemään, ja enemmän suututtaa kun lopulta tajuan, ettei niin kiire olisi ollutkaan. Olisin ehtinyt tehdä näyttävämmän annoksen. Kiroilen mielessäni, että taisi kokkiin iskeä kateuden paholainen. Tai saapahan syyn ainakin haukkua siinä kohtaa, kun palaute on kielteinen. Ärsyttää. Saan syyt niskoilleni vaikka olisin pystynyt parempaan, jos olisin saanut tehdä työni suunnitellusti loppuun. 

Välillä soppaa hämmentämään tulee vielä esimies, jolla on oma näkemyksensä asioista, ja siinä vaiheessa en oikeastaan voi kuin kohauttaa henkisiä hartioitani. Ihan sama, sen lauluja laulat jonka leipää syöt, vai miten se meni.

Herkullisuus on näyttävyydessä

Ärsytyskynnys on matala

En ole siinä pisteessä opintoja jolloin alkaisin ärähdellä omia oikeuksiani tehdä vaadittu homma omassa tahdissa, ja samalla aikataulua noudattaen.

Olen kyllä ymmärtänyt työharjoittelussa ollessani, että kokin ammattitaidon lisäksi opin myös itsestäni paljon. Kantti kestää ja siedätyshoito tehoaa. Itsetuntoni on monissa liemissä keitetty, joten antaa tulla lunta tupaan talven täydeltä tyypit, se en ole minä joka heittää hanskat tiskiin. 

Silti ärsyynnyn helposti, varsinkin jos joku toinen yrittää minun tontilleni ennen aikojaan. Minullekin kuuluu työrauha. Ja minä myös siivoan sotkuni itse, kunhan ehdin. Ja jos minun tyylini toimia tässä asiassa on toinen kuin sinun, ei se silti ole välttämättä väärä. Me ihmiset olemme erilaisia, ja myös toimimme eri tavoin, kuten myös ajattelemme. Ja lopputulos on silti sama; hyvä ruoka, parempi mieli.

Juhlan paikka
Itkupotkuraivarit


Vapaa-ajalla ostin kuukauden työharjoittelurupeaman kunniaksi skumppapullon ja lähdin kaveripariskunnan luokse kylään. Sielläkin oli juhlan aihetta, uusi työpaikka. Vaihdettiin kuulumisia ja pohdittiin valintoja.

Kyseenalaistin kokemani kuluneelta viikolta. Olenko liian herkkä, vittumainen akka, vai enkö todellakaan ole valmis tähän. Ja silti tiedän olevani. Oli vain heikko hetki, ja vaativa viikko takana. Ylikuormittunut mieleni kaipasi kuulijaa. Itkun päälle tuli vihaisuus. Minua saa siis edelleen käyttää tiskirättinä, ja arvostella ruokiani kuten avioliitossa aikoinaan. Huumorin varjolla vittuilla. Ei saatana, ei näin.

Purin ajatuksiani ja mielipahaa myös sisarelleni ja tämän kokkipuolisolle. Ja taisinpa mainita aiheesta myös vanhemmalle pojalleni. Helpotti kummasti. Lanko, jos kuka, ymmärsi mitä helvettiä ja taivasta keittiömaailma tarjoaa pahimmillaan ja parhaimmillaan, onhan hänellä alasta vuosikymmenten kokemus. Lohduttavaa oli kuulla myös se, että miten turvallinen paikka keittiömaailma voi olla. Kokit ymmärtävät toisiaan.


Lakanapyykki pesuun

Viikonlopun lopuksi katselin sarjan jossa salamat sinkoilivat ja mielipaha purettiin raivolla koko yhteiskunnan tuhoksi. Pelastajat ehtivät hätiin ja tarina jatkuu aikanaan. 

Halusin lisää valoa elämään. Kylpyhuoneen lamppuja vaihtaessani koin hyvin symbolisia tunteita, sillä juuri hankittu pesukone linkosi lakanapyykkiäni puhtaaksi. Ensi viikolla on siis hyvä aloittaa seuraava työharjoittelukuukausi. Vanha kauna on pesty puhtaaksi.

Onnistuin kuluneella viikolla useassa ruokalajissa. Mikä aiheutti huumoripläjäyksiä kokkikollegoille. Heidän mielestään keittiön voikin nyt jättää minun huolekseni kokonaan. Ja kun kolmesti peräkkäin onnistuu niin johan sitä kokeneinkin kokki huolestuu oman paikkansa puolesta.

Kun kehuja satelee henkilökunnalta, että asiakkailta niin hyvä mielihän siitä tulee. Silti kysyn, niin että olenko uhka vai mahdollisuus. Nainen miesvaltaisella alalla. Ovatko kokit helpottuneita kun palaan kouluun, ja ovat taas omillaan. Äijähengessä.


"Jos ei kestä huumoria, ei kuulu keittiöön"

Keittiökieli on värikästä ja terävää, jopa viiltävää


Opiskelijan roolissa huomaan putoavani välillä kartalta. Ammattislangi on välillä nopeatempoista, ja vie hetken ymmärtää kokonaisuus. Kun kokit huomaavat tämän, on heidän helppo jekuttaa, ja nauraa partaansa. Hyvässä hengessä kuitenkin.

Kun stressi on pahimmillaan sanansäiläkin saattaa viiltää terävästi. Esimiehen kanta onkin, että jos huumoria ei kestä, niin ala ei ole oikea. Olen tässä samaa mieltä. Tosin mietin kyllä, että onko kyse aidosta huumorista, vai oman olon purkamisesta ulos. Huumorin taakse kun on niin helppo piiloutua ja oikeuttaa sillä oman käytöksen tylyys. 

Itsetuntoni ei murene kovin helposti, mutta tunneihmisenä, ja oman helvettini läpikäyneenä, menopaussia potevana eukonraatona herkistyn kyllä jatkumona tulevalle tykitykselle välillä hampaitani kiristellen. Joskus kamelin selkä katkeaa yhdestä höyhenestä, ja se päivä voi olla hyvinkin lähellä.

Terveellisesti eteenpäin

Historia vaikuttaa omaan kokemukseen


Älä käsitä väärin. En ota henkilökohtaisena loukkauksena kokemaani nälvimistä, sarkasmia tai muuta vitsailua, sillä henkilökohtaisuuksiin työharjoittelupaikan vitseissä ja sanomisissa ei mennä. Raja kulkee juurikin siinä kohtaa.

Kiristelen hampaitani lähinnä siksi, että mikään ei tunnu olevan kyllin hyvää, mikään ei tunnu riittävän ja vaikka kuinka juoksisi, tekisi osuutensa, ja muuten hommat hoitaisi, niin väärin päin se on kumminkin. 

Tunne on vanha ja tulee omasta itsestä, vanhoista riittämättömyyden tunteista, suorittajaluonteesta ja tunneherkkyydestä. Ja myös siitä, etten ole suostunut henkilökohtaisessa elämässäni vuosikausiin ottamaan vastaan kielteisiä ihmissuhteita, joissa henkistä väkivaltaa käytetään vallan välineenä.

Otanko vai jätänkö

Kestääkö kantti 


On hienoa toimia työpaikassa jossa työnkuva on hektinen, ilmapiiri pääosin loistavan yhteisöllinen, ja työ antoisaa. Jos kuvittelet, että haukuin tässä blogauksessani työnantajaani, erehdyt pahasti. Kyseenalaistan kyllä tapoja miten ihmistä kohdellaan, ja näen vuoristoradan, jossa taivas ja helvetti ovat läsnä jatkuvasti. Ei voi tietää millainen työpäivästä on tulossa. 

Ja kokin työssä asiakaspalautteella on suuri merkitys. Kun palaute on hyvää, koko tiimi saa valtavasti myönteistä energiaa. Ja kun jokin asia ei toimi, sitä spekuloidaan hetki, ja saattaa tunnelma olla jopa mustanharmaa. Näin kävi esimerkiksi silloin kun valmistamastani ruoasta löytyi muovinpalanen joka päätyi asiakkaan lautaselle. Tunnelma musteni hetkessä. Seuraavana päivänä tyypit jekuttivat minua samalla aiheella, kun todellisuudessa sainkin hyvää palautetta valmistamastani Chili Con Carnesta. 

Otan kielteisistä palautteista opiksi, jotta olisin tarkempi työvälineitä ja raaka-aineita käsitellessäni. Otan opikseni myös keittiökielestä ja siedätän itseäni ottamaan kritiikin vastaan juuri tuon sarkasmin muodossa. Kokkikollegani ovat velikultia, joilla välillä leikkaa hyvinkin terävästi. Aivan tulevat omat pojat mieleen.

Heitot eivät ole niinkään pahoja, vaan saattavat omassa väsyneessä mielessä päivän lopuksi olla se viimeinen höyhen joka saa joko painekattilan poksahtamaan tai Niagaran valumaan. Tätä ei ole vielä tapahtunut työpaikalla, mutta näinkin voi käydä. Kun on kuuman kauhan varressa päivän, ei enää iltapäivästä ole vastaanottavainen ihan kaikelle. 

Esimies ja kokkiporukka saattavat myös testata kanttia, että onko tästä monilonkeroisesta hämähäkistä oikeasti kokin rooliin. Ei voi tietää. Aika näyttäköön.



Marilyn Monroen sanoin:"Jos et kestä minua pahimmillani, et ansaitse minua parhaimmillani".



Lue lisää miniblogistani Instagramista: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi


















lauantai 23. helmikuuta 2019

Työharjoittelu:"Lumikki ja 7 riuskaa miestä"



Krutonkeja 

Työharjoitteluni Musiikkitalon Restel-ravintolassa on alkanut. Kolme viikkoa on kulunut huikean nopeasti, ja tietotaito laajentunut tehtävänkuvan monipuolisessa tarjonnassa.

Olen saanut hoitaa lounaslinjastoa, olla kassa, valmistaa kahvilaan tuotteita, pilkkoa vihanneksia ja juureksia käsin, sekä koneella. Olen valmistanut madekeiton ja pannukakun moninkertaistaen reseptit, ja kokenut onnistumisen kokemuksia asiakaspalautteen myötä.

Olen myös ollut kuin kävelevä katastrofi, mokannut pikkujutuissa, tehnyt perusasioita väärin, ja epäonnistunut briossitaikinan sekä lohisalaatin valmistuksessa. Olen saanut palautetta opastavilta kokeilta; sekä kiitosta, että toruja. Olen toiminut opiskelijan tavoin, tyrinyt, ja ottanut opikseni. Ja ennen kaikkea nauranut itselleni.

Musiikkitalon opiskelijaravintolan lounassali

Roolin takana olen silti vain minä

Lehmänhermoisilta kokeilta on kulunut osa työaikaa siihen, että he työnsä lomassa ovat yrittäneet opettaa minua talon tavoille. He ovat nostaneet alas korkealla olevia laatikoita, kantaneet raskaita kuormia työpöydille, ja vieneet minua varastoihin katsomaan mistä mikin tuote tai tavara löytyy.

Roolivaatteet ylleni laittaessa olen muuntautunut kokinretaleeksi, ja peilistä on katsonut keski-ikäinen kouluntätilook. Sillä asenteella olen sitten opiskelijan roolia lähtenyt eteenpäin viemään. Välillä olen nauranut ja hymyillyt. Välillä suu torvena mutissut itsekseni. Pääosin nauttinut olemisestani.

Välillä on rakoillut värikäs sanavarastoni, ja olen lipsunut roolistani keittiötätinä. Kilttinä ja myötämielisenä. Pitäisi osata kiittää ja kumartaa, pyytää anteeksi ja myötäillä sopivasti. Salata kameleonttimainen totuus, se kriitikko ja analyytikko sielussa, ja silti olla oma itsensä. Osittain olen ehkä onnistunut.

Olen yrittänyt pitää ilmeeni kurissa, ja olla flirttailematta asiakkaille, pitää ajatukset ominani, onnistumatta siinä kovinkaan hyvin. Minkäs sitä luonteelleen voi, kun tykkään siitä, että ihmisiä on kiva kohdata. Ja hyvän tyypin kohdatessa voi aina jäädä juttelemaan mukavia, samalla kun vaihtaa salaattikulhoa tyhjästä täyteen. Eivät kaikki keittiötädit niin näkymättömiä ole tai edes halua olla.

Rooliasu se on kokinkin asu

Kiinnostunut saa vastauksia

Kokit, nuo arjen sankarit, ovat nielleet kiireensä, kireytensä, stressinsä ja mahdolliset vastalauseensa lähes mukisematta. Sarkasmin ja huumorin varjolla jekuttaneet, piilovittuilleet ja antaneet isällisiä ja veljellisiä neuvoja kukin persoonansa mukaan. Arvostus ja vieraskoreus on ollut käsinkosketeltavan hienotunteista. Mummoikäiselle sopivaa kohteliaisuutta. Tässä kohtaa ajatuksiani yleensä hymähdän. Piruparat, eivät tienneet joutuneensa tulivuoren keskelle, ruutitynnyrin viereen. Tältä vanhukselta kun soveliaisuussäännöt ovat syntymästä asti olleet kadoksissa.

Kokit ovat vastanneet mukisematta kyselyihin. Olen ollut kuin kolmivuotias karkkikaupassa, tiedonhaluinen ja kaikesta kiinnostunut. Koulun oppi on ollut, jos kyselet ja olet kiinnostunut, sinulle puhutaan, jos et ole, ei kokkejakaan kiinnosta. Niinhän se on ihmissuhteissakin, kyselijä viestii kiinnostuksestaan, puhelimen näprääjää ei voisi vähempää kiinnostaa.

Olen myös opetellut käyttämään koneita, uuneja ja välineitä oikein. Välillä olen onnistunut, välillä en. Olen yrittänyt sisäistää mahdollisimman nopeasti kaiken perustarpeellisen, jotta en pyörisi jaloissa, ja olisi se aamuinen rasite joka saapuu paikalle heti seitsemän jälkeen, eikä älyä lähteä aina vielä kolmeltakaan kotiin.


300:lle päivittäiskävijälle täytyy olla astioita aina tarjolla
Kiireinen askel on joutuisa opettaja

Olen tutustunut tiskarin työhön, ymmärtänyt toiminnan järjestyksen ja työn raskauden paremmin. Olin kuin kuivunut rusina tiskarin työpäivän jälkeen. Arvostan tekijöitä. Kiireenkin keskellä hymyilevät.

Olen juossut salista toiseen ja opetellut nostamaan raskaita ruoka-astioita kuumavesihauteisiin polttamatta itseäni. Olen yrittänyt havannoida tärkeysjärjestyksen ja aikataulutuksen, olla ylimääräinen apukäsi tarvittaessa. Väistynyt sivuun ja noudattanut hierargiaa asiantuntijoiden vierellä. Ja saanut palautteen, että niskan takana ei seisota, vaan ollaan oma-alotteisia. Olen yrittänyt siinä kohtaa ymmärtää, etten ole nyt hoitajan roolissa, jossa oikeasti odotettiin vuoroa ja arvioitiin tilannetta jolloin asian voisi kertoa.

Mietelause motoksi

Kokit ovat kuin muurareita, oma arvo tunnetaan

Esimies on tarkkaillut, antanut vinkkejä ja vitsailunsakin lomassa ollut reilu ja asiantunteva ammattilainen. Varma ja rauhallinen, sanassaan pysyvä.

Myös ohjaajani on opastanut minut heti ensimetreillä alkuun, ottanut siipiensä suojaan ja kehottanut olemaan myös kahvihetkissä muiden mukana.

Olen myös joutunut nöyrtymään, pyytämään apua tarvittaessa, sillä persjalkaisena en aivan taivaita hipoviin korkeuksiin itse yllä, edes korollisilla kengillä varpailleni nousten. Eikä tuoleja tai jakkaroita ammattikeittiöissä ole.

Olen yrittänyt ymmärtää, että olen nyt työpaikassa jossa tiimityöhön kuuluu osana se, että apua annetaan, ja sitä myös tarvittaessa osataan pyytää. Helvetin vaikeaa tällaiselle itsepäiselle muulille, joka on viimeiset vuodet tottunut tekemään aivan kaiken itse.

Vegeruokaa kasvisvaihtoehdoksi

 Seitsemän riuskaa miestä

Kun astuin sisään Restelin keittiöön kolme viikkoa sitten maanantaina olin pyörällä päästäni. En pelkästään Musiikkitalon sokkeloisuuden vuoksi tai flunssan jälkimaininkien, vaan ihan siksi, että edessäni pörräsi energinen nainen, joka kyseli kahvitoiveitani, tyrkkäsi sämpylän käteeni, ja kyseli makean tottumuksiani. Lopulta hän kehotti menemään muiden seuraan istumaan.

Sain kokea käsipäivää-tervehdyksiä, uteliaita katseita ja tervetulotoivotuksia kuuden eri miehen suusta. Ohjaajaksi myöhemmin paljastunut hemmo antoi käteeni veitsen ja kehotti ensi töikseen harjoittamaan veitsenkäsittelyä. Esimies asettui viereeni ja opasti kuinka oikea tekniikka syntyy. Kannustava työote vaikutti heti. Olin myyty.

Totesin, että minulla tulisi olemaan kuusi miestä ja yksi nainen työkaverinani. Tiskarit olivat erikseen omassa huoneessaan, joten keittiössä häärisivät kokit. Ensimmäisellä viikolla pää oli pyörällä kaikesta uudesta ja ihmeellisestä. Ei vähiten henkilökunnasta.

Kun alakerran salista myöhemmin löytyi vielä yksi joukkooon kuuluva mieshenkilö oli tarinan alku valmis. Olin astunut Lumikin ja seitsemän riuskan miehen tupaan. Kokit viheltelivät, laittoivat musiikin soimaan, hyräilivät tai muuten vain laulaa lurittelivat. Olin tullut oikeaan taloon töihin, vaikka alkuun olin asiaa hieman epäillyt. Musiikki soi ja keskustelua syntyi.

Onnistunut madekeitto
Lumikki ohjaa, riuskat miehet kokkaavat

Millaisia sitten ovat kaikki seitsemän miestä. Nämä parhaita ruuhkavuosiaan viettävät perheen isät ovat kuin tikkunekkuja; herkullisia luonteiltaan, ja ammattiosaajia taidoiltaan. Nostan jokaiselle työharjoittelupaikkani kokille hattua, ja olen kiitollinen siitä, että saan tuntea heidät hetken verran.

Kun viiden viikon päästä lopetan Musiikkitalon Restel-ravintolan keittiössä, uskon oppineeni jokaiselta kokilta jotakin ja vien oppini tulevaisuuten, mihin se polku sitten ikinä tuleekin kulkemaan. Nyt opiskelijana olen vielä valmis kuuntelemaan, ottamaan opiksi, kyseenalaistamaan ja nappaamaan sen parhaan palan kultakin kokilta erikseen.

1:ltä vien Järjen, sillä hänen tarkkaileva katseensa huomaa pienenkin poikkeaman, ja hänen korvansa kuulevat hiljaisimmankin sanan. Hän aavistaa jo etukäteen tulevan, pitää huolen joukostaan ja on tilanteen tasalla koko keittiön toiminnasta. Hänen järkeään ja havainnointikykyään kunnioitan. Myös sitä reiluutta ja kovakuorisen, jopa rosoisen pinnan alla olevaa pehmoa miestä, joka muistaa pienenkin yksityiskohdan.

2:lta vien Avoimuuden, sillä hänen avoin luonteensa on yhtä avarakatseinen ruoanvalmistukselle, kuin kaikille tiimityöskentelijöille. Hän maustaessaan ruokaa luottaa vaistoonsa ja tietää tehdessään jo onnistuvansa. Tämä kokki luottaa itseensä ja on aito luonnonlapsi lajissaan. Arvostan hänen rautaista ammattitaitoaan vilkkaan luonteensa takana, sillä myös hänellä on silmää huomata ihminen ihmisenä.

3:lta vien Sydämen, sillä aistin hänessä samankaltaisuuden, ymmärtämisen lahjan, toisen asemaan asettumisen empatian, ja viimeksi taloon tulleena kohtalotoverin tunteen. Tällä kokilla on ruoasta ja sen valmistuksesta tietotaitoa ja lempeyttä, jota arvostan ja kunnioitan. Hän ei tee numeroa osaamisestaan, on aina valmis auttamaan, ja pilke silmässä hymyilee hiljaa toisia kuunnellen.

4:lta vien kontrollin, sillä hän on aina vieressä, auttamassa. Hän huomaa jo kauempaa avuntarpeen ja opastaa eteenpäin. Näyttää mallia, kuuntelee kaukaa, näkee lähelle. Katsoo totisena, ei puhu paljon, ja lukee jo katseesta enemmän kuin mitä kukaan ehtii sanoa ääneen. Arvostan hänen rauhallisuuttaan, näen karskin kuoren alla miehen jolla olisi paljon sanottavaa.

5:lta vien Oma-aloitteisuuden, sillä hän tarttuu toimeen töihin tullessaan. Keskittyy työhönsä, tietää mitä tekee ja osaa myös puolustaa valintojaan tarvittaessa, kun jokin ei mene kuten pitäisi. Arvostan hänen organisointikykyään ja hiljaista seesteisyyttään.

6:lta vien Huolellisuuden, sillä kaiken sarkasminsa ja huumorintajunsa takana on mies, joka vaatii itseltään täydellisyyttä, ja samalla myös tiimin jäseniltä. Arvostan hänen ammatillisuuttaan tehdä työnsä hyvin. Turhautumisen ja stressinsä takaakin hän jaksaa hymyillä, kannustaa ja sanoa sanottavansa suoraan.

7:lta vien Esteettisyyden, sillä hän huomaa pilkun tarkkaan mikä on kaunista ympäristössä, ja mikä tekee viihtyisäksi asiakkaan näkökulmasta. Arvostan hänen ammatillisuuttaan ja täsmällisyyttään, tilanteen haltuunottoa kiireessäkin.

Lumikilta vien vieraanvaraisuuden, sillä hänenlaisiaan iloisia ja napakoita naisia tarvitaan keittiössä jöötä pitämässä, varsinkin miesvaltaisessa yksikössä. Nostan hattua hänenlaisilleen energisille naisille, jotka huomioivat koko miljöön ja ovat näppäriä toimissaan.


Pastavaihtoehto


Kokki opettaa persoonansa mukaan

Jokainen kokki on opettanut minua omalle persoonalleen tyypillisellä tavalla. Ensimmäisenä päivänä tekemäni havainnointi, ja analysointi kokkien luonteesta on pitänyt tähän asti paikkansa. Olen saanut mainioita oppeja siitä kuinka pikkunikseillä voi helpottaa omaa työtään. Olen saanut paljon myös kiitosta onnistumisesta ja ripeydestä, kiinnostuksestani kokin ammattitaitoa ja alaa kohtaan ylipäätään.

Vaikka työharjoitteluni ei vielä ole ns.päässyt kunnolla vauhtiin itse lämpimän ruoan valmistuksessa, olen saanut valmistaa madekeiton ja pannukakun. Ehkä ensi viikolla tilanne muuttuu, kun ohjaajani palaa lomalta.

Kokilta vaaditaan tarkkuutta ja siisteyttä, sekä huolellisuutta ja tuotteen näyttävyyttä. Koska vasta harjoittelen kädentaitoja, olen opiskelijan roolissa ja yritän kuunnella jokaisen kokin ohjeita. Silti eteen tulee väistämättä myös ristiriitatilanteita. Se mikä aikaisemmin kelpasi toiselle kokille, ei kelpaakaan toiselle.

Lämpökaapit
Kyseenalaista kaikki mitä opit

Pohdintaa aiheuttaa myös se, että kun kokki eilen sanoi, että uusiokäytetään leivinpaperit, niin miksi hän syyttää minua tänään huolimattomaksi, kun olen toiminut ohjeiden mukaisesti.

Joudun miettimään kodin ja ammattikeittiön eron, samalla kyseenalaistamaan sekä itseni että opastavan kokin. Kumpi meistä ymmärsi ohjeen väärin, tai mikä tieto muuttui matkalla. Testataanko minua, jekutetaanko, vai yritetäänkö alistaa tiettyyn muottiin. En suostu kusetuksen kohteeksi, enkä aio katsoa pitkään henkistä väkivaltaakaan aseena opastuksessa. Erotan kuitenkin henkilökohtaisen yhteistyön, ammattistressin ja vaaditut toimenpiteet.

Kyllä. Kiireessä saatetaan sanoa pahastikin, ja tauolla asia puidaan pois. Fine. Jatkumona homma kuitenkin voi pissata kintuille. En ainakaan itse haluaisi olla se tyyppi jota kaikki kavahtavat kun tietävät hänen olevan vuorossa. Tuulella käyvä tyyppi kun on arvaamaton joka mutkassa, ikinä et voi tietää mitä seuraavassa hetkessä eteen tulee.

Työssäoppimispaikassani olen kuitenkin huomannut, että siellä ilmapiiri on kaikesta hektisyydestä huolimatta hyvä. Jokainen aamu on uusi mahdollisuus oppia niin itsestä, ammatista kuin ammattilaisistakin. Ilon kautta siis kohti lopullista arviota työssäoppimisesta.


Marilyn Monroen sanoin:"Jos et kestä minua pahimmillani, et ansaitse minua parhaimmillani".



Lue lisää miniblogistani Instagramista: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi










sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Kokkikoulun työharjoittelu lähestyy

Virkistävän vihreä väri tässä sopassa
Vichypullon sisältö kuohahtaa jälleen kohti korkeuksia, kun unohdan, että kauppareissun jälkeen ei pitäisi heti avata korkkia, ainakaan liian hätäisesti. Vähän niin kuin elämässä yleensäkin, pitäisi osata hillitä itsensä, ettei sano ensimmäistä ajatustaan mikä mieleen tulee, kun oikein suututtaa. Aina sitä ei vain muista. Inhimillistä. Kuopuksen kommentti "etkö sä vieläkään opi", tuntuu hyvin tutulta, ja paikkansa pitävältä.


Historian havinaa

Kävimme tällä viikolla Hotelli- ja ravintola-alan museossa tutustumassa ruokakulttuurin historiaan. Vaikka opastettu kierros oli lyhyt, sain siitä kuitenkin jotakin irti. Historiasta kiinnostuneena minua kiehtoo ranskankielinen gastronominen sanasto, joka on kaikkien ruokaherkkunimien äiti ja isä. Lisäksi kauniit, vanhanajan, jopa kuninkaallisen hienot kattaukset saivat mielenmaisemani hehkumaan.

Gastronominen sanasto on ranskalaista perua
Saatoin kuvitella vuosisatojen takaiset juhlavat pöydät ja lähes orjatyötä tekevät keittiömamsellit, silittäjät, emännät ja keittäjät, sekä arvonsa ja herruutensa tuntevat hovimestarit, kokit ja autonkuljettajat. Kaikilla tiukka hierargia ja tieto omasta paikastaan. Naisia ei kokeiksi päästetty, ja miehilläkin arvo oli hatun mitassa, mitä korkeampi kupu, sen taitavampi kokki.

Kunnioitus ja arvovalta työjärjestyksestä oli tiukka. Silloin ei hymyilty, vaan tahkottiin lähes tauotta työtä, kannettiin todella raskaita pannuja ja kattiloita, tarjoiltiin suurilta vadeilta. Vielä äitini opiskellessa keittäjäksi 60-luvulla miespuolista kokkia katsottiin ylöspäin, ja he saattoivat jättää työpöytänsä muiden siivottavaksi. Onko käytäntö yhtä tylyä kentällä. Opettajat väittävät ettei näin ole, vaan suunta on parempaan. Lankoni, joka on kokki, kertoo tarinoita keittiöistä, ja hieman uteliaana olen raottamassa ovea samalle polulle. Millainen on maailma nyt.

Ennen muinoin viinat ja viinit sai tämännäköisestä samovaarista
Jotakin historiasta on säilynyt tähän päivään. Ainakin se, että moni kokki ja keittäjä on tiukka katseeltaan ja äkäinen luonnoltaan, jos jokin asia ei mene putkeen. Saatetaan räiskyä ja tulistua työn keskellä, ja tauolla kahvitellaan yhdessä sulassa sovussa ja jaetaan henkilökohtaisia kuulumisia. Osataan siis erotella työ ja vapaa-aika.



Lohikeitto on valmis
Me äkäiset keittiötädit ja sedät

Tunnistan itseni. Tosin läheiseni ovat aina sanoneetkin, että olen tasainen luonteeltani, aina äkäinen. Tarkoittanee lähinnä sitä, että sanon asiat niin kuin ne ovat, ja seison sanojeni takana. Ja olen myös hyvin itsepäinen jotakin halutessani. Osaan kuitenkin erottaa työn ja huvin, tarttua olennaiseen, ja olla kipakka tarvittaessa, vaikka mieluiten myönteisen kautta toiminkin. Paskan puhuminen takanapäin ei myöskään kiinnosta, enkä suostu kumartamaan ihmistä, joka kuvittelee olevansa toisia parempi. Ikärasismia en myökään hyväksy.

Jokainen vanhenee tavallaan, ja ikä on todellakin vain numeroita. Se, mitä jokainen on sielultaan merkitsee enemmän. Samanhenkiset ihmissuhteet toimivat omalla kohdallani parhaiten. Minulla on aina ollut eri ikäisiä ystävyyssuhteita. Työnantajissa ja parisuhteissakaan ei ikä ole ollut este. Ja kun olen työkuntoinen, motivoitunut ja halukas sitoutumaan, ei sen pitäisi olla edelleenkään ongelma. Jos on, en tarvitse sellaista ihmissuhdetta. Häpeä ei kuulu sanavarastoon silloin, kun tiedän toimivani oikein. Jumalaksi itseään luuleva voi syventyä Suureen Satukirjaan, ja kasvaa aikuiseksi.

Pihvinpaistoa mureketaikinamassasta
Kituviikko alkaa

Ensi viikolla meillä on viimeinen yhteinen kouluviikko luokan kanssa. Sen jälkeen tiemme eroavat ja saattavat satunnaisesti kohdata. Vaan ei välttämättä, sillä nykymaailman opettaminen perustuu henkilökohtaisiin ja räätälöityihin opintosuunnitelmiin. Sanomme siis hyvästit. Nyyhjapuuh.

Olemme ensiviikon opetuskeittiössä ja valmistamme salaattipöytää kahvilan lounaalle. Teemme monta asiaa kerralla ja ryhmätöinä. Esivalmisteluja ja suunnitelmien pohdintaa. On osattava olla monena. Parini on osaava ihminen, joten olen turvallisilla vesillä, voin aina kysyä häneltä neuvoa, jos epäröin.

Leipäjuuresta syntyy taikina, josta pyöritellään leipä

Kunnon pohjat ennen varsinaista taistelua

Koulutus on tuonut paljon uutta. Olen alkanut pohtia seuraavaa ruokalistaa siltä pohjalta, että hyödynnän koulun oppia kotona. Helppoja ja halpoja raaka-aineita, perusruokaa. Eri tavoin valmistettuna, jotta maku osuu kohdilleen. Samalla harjoitusta ja muistin virkistystä opitusta. Lapset odottavat tuota hetkeä jolloin ruoka on erilaista, siis hyvää. "Sinähän se kokki olet", kuulen tämän tästä, kun teen ruokaa ja pyydän jeesiä. No, en ole. Vielä. Matka tutkinnon suoritukseen voi viedä aikaa, sillä haluan oppia perusteet mahdollisimman hyvin.

Kun kehotin erästä tulevaa opettajaani "ruoskimaan" minua tarvittaessa, sillä vaadin myös itse itseltäni paljon, kieltäytyi hän kunniasta naurahtaen. Tarkoittaen sillä sitä, että ymmärsi kyllä luonteenpiirteeni ja sanoi asenteeni olevan kohdallaan myös hitaasti kiiruhtamisessa. Tapaamme hänen kanssaan keväällä, kun ennen annoslautasten koulutusohjelmaa tulen koululle opettelemaan aiheesta lisää. A´la Carte työharjoitteluunkin on hyvä mennä vasta sitten kun taidot ovat kehittyneet. Kun luottaa omiin taitoihinsa on helpompi rakentaa uutta. Olemme opettajan kanssa samoilla linjoilla, joten uskon yhteistyömme sujuvan.

Rasvasaostus eli ruskeakastike

Työharjoittelu alkaa

Muutos. Se pelottaa aina. Olen valmistautumassa joko taivaaseen tai helvettiin. Musiikkitalon Restel-ketju on suostunut ottamaan minut harjoitteluun. Olen kauhusta kankea, ja lähes lukossa. Kuinka selvitä tulevasta. Olen opiskelija, saan epäonnistua ja yrittää uudelleen. Silti minua pelottaa. Entäs jos en pysykään vauhdissa mukana, tai sisäistä opittua. Jos opiskelut olivatkin hukkaan heitetty juttu. Jos minusta ei tulekaan kokkia. Eikä mitään.

Tuore ja rapea hiivaleipä
Olen sitoutunut ainakin kahdeksi kuukaudeksi työharjoitteluun. Lisäksi sitoudun vaitioloon ja epämukavuusalueelle. Keittiöön, josta en vielä tällä hetkellä tiedä edes henkilölukua. Aloitan alusta, tiskaamisen ja siivouksen parissa. En tunne keittiöstä ketään muuta kuin esimieheni. Jännitän sitä tulenko toimeen uusien tyyppien kanssa, ja hyväksyvätkö he minut jengiinsä vai katsovatko ylhäältä alaspäin. Tai tuhahtavatko, kun jälleen joku harjoittelijanplanttu täytyy opettaa talon tavoille. Ja miten sujuu varsinainen näyttö, jos en saakaan näyttöä läpi. Iik. Mä niin kaadun taas, noustakseni uudelleen ylös. Entistä sitkeämpänä.

Kermaista mansikkarahkaa
Ja mietin sitäkin, mitä minulta odotetaan, vai odotetaanko mitään. Ehkä kevään lopussa nauran itselleni mitä oikein hermoilin. Jää nähtäväksi. Toisaalta, elän hetkessä. Viikon kuluttua voi olla, että en jännitä yhtään. Otan vain kaiken vastaan mitä tulee. Ei tässäkään kohtaa maailmanloppu ole tulossa. Vai onko? Mielikuvassani hyökyaalto on vuoren korkuinen, seison ruskean, puisen laivan kannella, laiva on vankkaa tekoa eikä kaadu. Kaadunko minä?



Lue lisää miniblogistani Instagramista: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi






lauantai 12. tammikuuta 2019

Kokkikoulun keittiöviikot alkoivat

Juustoiset juurespihvit
Kokkikoulun keittiöviikot kännistyivät. Pääsimme valmistamaan kasvisruokia oikeaoppisesti. Proteiinit ja vitamiinit kohdillaan. Valmiit tuotokset menivät myyntiin koulumme kahvilassa sijaitsevaan kauppaan. Ei hävikkiä opetuskeittiön harjoituseristä.

Pääsimme siis keittiötyön äärelle ja omalla kohdalla myös epämukavuusalueelle. Ei siksi, ettenkö osaisi olla keittiössä, vaan siksi, että epävarmuustekijöitä on useita. Matematiikka on niistä yksi.


Kuinka paljon ja mitä raaka-aineita

Käyttöpainosta ostopainoon


Teoriatunneilla koin tunteen, että nyt puhutaan hepreaa. Reseptiikkaa ja matematiikkaa. Suorittajaluonteeni kauhistui, kun ymmärsin etten osaakaan laskea ja muuntaa. Menin siis lukkoon ja hyydyin. Niin käy lähes aina, kun olen uuden edessä. Tulee vahva tahtotila juosta karkuun ja paeta vastuuta, tunnetiloja ja varsinkin omaa itseään.

Koulussa koen jälleen olevani heikoilla jäillä. Menneisyyden tunneaallokot yrittävät vetää mukaansa. Olen varma, että olen unohtanut jotakin, ja teen asian uudelleen varmuuden vuoksi. Kun olen hetkenkin paikoillani tai tekemättä mitään koen, että olen laiska. Haluan kotiin, ja haluan olla paikalla. En osaa päättää. Pohdin olenko sittenkään oikealla tiellä. Ehkä olisi pitänyt jäädä eiliseen.

Valmis kiusaus myyntiin
On paljon helpompaa olla tutulla ja turvallisella alueella, jossa omaa osaamistaan ei tarvitse kyseenalaistaa. Se on vähän sama kuin ihmissuhteissa. Jos kokee kaverin sellaiseksi jonka kanssa on helppo tulla toimeen hakeutuu tämän rinnalle. Mutta jos tyyppi herättää liikaa joko kielteisiä tai myönteisiä tunnetiloja ottaa tästä mielellään etäisyyttä. Miksi vaivautua edes tutustumaan, kun vaikeaa siitä tulee kuitenkin. Hankalia tunteita, jotka epäonnistuessaan vievät enemmän energiaa kuin tuovat.

Kun aikanaan kysyin expuolisolta, että miksi ihmeessä tämä halusi minut takaisin, kun suhteestamme ei kuitenkaan tullut sen parempaa, sanoi hän, että koska se oli helpompaa niin, kuin ryhtyä uuteen suhteeseen. No, me erosimme lopulta, ja nyt hänellä on ollut jo vuosia uusioperhe. Uskon uuden alun luomisen kannattaneen hänen kohdallaan. Ja koen, että omalla kohdalla keittiöalan opiskelu vie minua eteenpäin, siitäkin huolimatta, että koen juuri nyt vahvaa epäuskoa omaan osaamiseen.



Harjoittelulla mestariksi

Kasviskiusausta tehdessä opeteltiin veitsen käyttöä ja oikean kokoista suikalointia. Ranskankieliset sanat alkavat jäädä muistiin. Termistö eli ammattisanasto alkaa toistuessaan olla osa ammatti-identiteettiä. Ja vaikka kielitaitoni on tasoa heikko, niin ammattisanaston yleensä opin.

Pientä soiroa kasviskiusaukseen

Suikaleita harjoitellessa veitsi osui myös omaan lihaan ja haavoilta ei voinut välttyä. Laastari laitettiin suojaksi ja hansikkaat käteen, ja takaisin työn ääreen. Termit lentelivät ilmassa, ja tulosta syntyi. Jokaisen käsiala keittiötyöskentelyssä on persoonallinen, ja vain harjoittelemalla oppii.


Kokki siivoaa omat sotkunsa

Kokin työhön kuuluu keittiön siivous. Kokki siivoaa omat jälkensä, ja auttaa tarvittaessa myös toisia. Jokaisella on myös vastuualueensa. Tiimityötä siis. Ja koska olemme koulussa kaikki opetetaan alusta alkaen. Työpaikoilla perehdyttäjän tehtävä on kertoa olennaiset työpisteessä. Hyvä niin.



Kiiltävä keittiö on puoli ruokaa
Kun kerran kunnolla oppii, sen myös sitten osaa. Näin ainakin itse ajattelen omaa ammatillista selkärankaa rakentaessa. Mutta se siivous. Olen tässäkin epämukavuusalueella. Siivoan luokkakavereiden kanssa samassa tilassa ja pohdin teenkö tarpeeksi tarkkaa jälkeä.

Otan jokaisen irtonaisen kuulemani pikkusanankin itseeni, ja yritän parantaa kädenjälkeäni. On tunne, etten osaa enää edes siivota oikein. Ei pitäisi olla niin herkkä.

Olen suorittajaluonne ja vaadin itseltäni täydellisyyttä, olematta sitä kuitenkaan. En edes halua olla. En myöskään halua olla se, joka ei tee mitään. Ristiaallokko mielenmaisemassa laittaa kyseenalaistamaan kaiken, varsinkin itsensä, ja omat ajatusmallit, ja näin koulutuksen tuleekin toimia.



Opintokäynti avaa uusia maailmoja


Myös opintokäyntejä on ollut, ja luvassa myös lisää. Opintokäynnit avartavat maailmaa ja opettavat lisää keittiöalasta. On hienoa tietää mistä raaka-aineet tulevat, ja miten niitä käsitellään. Millaisia ovat ne paikat joissa nykyisin työskennellään ja mitä ennen vanhaan on tehty, ja millaisilla menetelmillä ja välineillä. Historia on aina hyvä tuntea, jotta ymmärtää kokonaisuuden.

Uusia makuja


Lue lisää miniblogistani Instagramista: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi






















tiistai 4. joulukuuta 2018

Kokkikoulu opettaa aakkoset


Puhdasta ja kiiltävää
Kokkikoulun ensimmäinen testi on hygieniapassin suoritus. Passin tarkoitus on, että henkilö joka on kyseisen kortin saanut, osaa myös toimia oppinsa mukaan. Eli valmistaa ja säilyttää ruoan oikein ammattitasolla.

Lukiessani mikrobeista, hiivoista, bakteereista, loisista, homeista ja alkueläimistä alkoi tuntua siltä, että kotonakin tarvitaan kaappien ratsaus ja keittoastioiden uudelleen arviointi. Joulusiivous uusiksi, ja lahjatoiveeksi tarpeellista keittiökamaa.


Puhtaat vaatteet ja oma hygienia
Oikein säilytys

Kun opiskelee kokiksi alkaa toteutua se kauhuskenaario josta eräs opettajistamme varoitti, pelko ruoanlaittoa kohtaan. Hygieniapassitesti tekee vainoharhaiseksi ja tarinat joita kuulemme, saavat toisinaan ihokarvat pystyyn. Seuraavalla kerralla kun lähden ulos ravintolaan syömään saatan olla tiedonhaluinen kohtaamastani palvelusta.

Ammattilaisen täytyy olla tietoinen kaikesta mitä ruokapaikan keittiössä tekee ja miten ruoan valmistaa. Kuinka omavalvonta toimii ja miten ruoka säilyy. Kokki on harvoin yksin keittiössä joten laadunvalvontaa täytyy seurata myös siten, että se duunikaverikin muistaa kätensä pestä ja suihkussa käydä.

Osaatko sinä, valmistaa ja säilyttää ruokasi oikein. Kotona ruoka happanee samassa tahdissa kuin ammattikeittiössäkin jos säilytys ontuu, mutta säännöt ovat hieman erilaiset, kuten kodin kaikki pieneliöt, bakteerit. En suosittele säilyttämään liian lämpimässä helposti pilaantuvia ruoka-aineita, kuten lihaa, kalaa tai maitotuotteita.

Vaarallinen vyöhyke on +6 ---- +60 välissä, silloin mikrobit jylläävät. Oletko koskaan ajatellut kylpylöiden pitopalvelua ja niissä olevia ruokia, miten niitä säilytetään ja miten heitetään pois. Minä olen, ja sain myös vastauksen siihen. Eri asia on kuinka omavalvonta missäkin paikassa sitten oikeasti toimii.

Kertaus on opintojen äiti

Omavalvontalappu ovessa kertoo, että Oiva on tyytyväinen

Totuus
käytännön ja teorian oppitunneista tulee vastaan työssäoppimispaikoissa, ja valmistumisen jälkeen myös siellä minne haluaa hakeutua töihin. Aivan varmasti on ruokapaikkoja joissa ei hygieniapassia kaikilla ole, tai sääntöjä noudateta kuten kuuluisi. Joko sen vuoksi, ettei välitetä, on liian vähän henkilökuntaa tai liian kiire. Onneksi ovat kuitenkin Evira ja Oiva jotka tarkastelevat aika ajoin ja jopa yllätyskäynneillä, jos omavalvonta ei toimi.

Saattaa tulla lappu luukulle myös sen jälkeen, kun opiskelija työharjoittelupaikassaan huomaa puutteita, ja koulu laittaa paikan mustalle listalle. Ei ilmaista työvoimaa ja kiireapulaisia tuohon paikkaan, jossa joko ei noudateta hygieniaosaamista tai kohdellaan ala-arvoisesti opiskelijaa.

Tämä on mielestäni erinomaista laadunvalvontaa opettajilta ja oppilaitokselta, voisivat ottaa toisetkin opinahjot mallia.
Oikea säilytys takaa laadun

Kokkikoulun aakkoset

Kokkikoulu opettaa ne aakkoset, joita jokainen ekaluokkalainen tarvitsee tiellään ammattilaiseksi. Se miten oppilas itse opin sisäistää ja tulevalla työpaikallaan aikanaan toimii on tietenkin oma juttunsa. Vastuu on tekijällä. Tyypillä joka kokkaa, putsaa pöydät, huoltaa koneet ja tarkistaa mittareilla lämpötilat, valvoo omalla kohdallaan tilaukset, ostaa tarpeeksi, vaan ei liikaa, ja valvoo kuinka hyvässä hapessa tuotteet perille saapuvat. Siinä sivussa on tiimin jäsen ja hymyilee asiakkaille.

Opiskelun hyviä puolia on se, että saa kysellä ja ottaa selville asioita enemmän kuin jo työssä ollessa. Kun on valmistunut ammattiin oletetaan perusasioiden olevan hanskassa. Hyvä niin. Hygieniapassia suorittaessa ymmärsin miten laajasta kokonaisuudesta on kysymys. Ja miten suuri on vastuu.


 Kotikeittiö

Keittiö on kodin sydän

Keittiö täytyy olla puhdas. Pilaantunut ruoka sairastuttaa. Vaikka en laitakaan rotanmyrkkyä ruokaan, voi joku silti sairastua ruokamyrkytykseen, jos en toimi oikein, tai lipsun yhdessäkin kohtaa ruoan valmistusta. Jos jätän kädet pesemättä tai käytän samaa leikkuulautaa millä pilkoin kanan, lihan ja kalan.

Riittääkö Noro-virus, vai iskikö Salmonella, ettei sittenkin tappavampi tauti. Kotona kokatessa sitä ei ajattele, toimii vain opitun mallin mukaan. Nyt tuntuu siltä, että kotikokkinakin tilanne muuttuu. Tosin äitini, mummoni ja lankoni ammattilaisopit ovat iskostuneet takaraivooni varsin nuoresta, eli ihan kaikkea emämokia en kyllä minäkään ajatellut tehdä.

Olen aina rakastanut keittiötä. Ja puhtaita pintoja. Lapsiperheessä puhtaat pinnat harvemmin arjen keskellä säilyivät, mutta sellaisiakin hetkiä on ollut. Aina kun muutin, tarkistin ensimmäisenä millainen keittiö on. Ihanne oli tilava ja valkoinen. Minulla on ollut niitä useampi.

Tänä päivänä keittiöni on asuntoni murheenkryyni. Oli jo muuttaessa. Tilava ja valkoinen kyllä.  Siihen se sitten jääkin. Edelliset vuokralaiset ja ehkä sitäkin edeltävät asukkaat olivat pitäneet keittiötä rasvakattilana ja rokanneet sillä ilmeisesti lattiasta kattoon-tyylillä. Pinttynyt lika lähtee vain remontilla. Sellainen on onneksi tulossa, mutta vasta parin, kolmen vuoden kuluttua. Siihen asti hinkkaan edelleen toivorikkaana pintoja kiiltäväksi. Ehkä jokin ikivanha tahra tänäänkin irtoaa.

Tarkka olla pitää

Ammattietiikka ja moraali kasvavat työn mukana

Kokin työ ei ole pelkkää lihakeiton valmistamista lounaaksi tai annoslautasen asettelua kauniiksi. Työ on rankkaa, huonosti palkattua, ei kuitenkaan aliarvostettua samoin kuin hoitajien duuni. Jokainen arvostaa terveyttään vasta silloin, kun haava on liian syvä, ja avuksi ei riitä laastari.

Kokin ruokia syövät yleensä kaikki. Ovatpa ne kokit sitten kotona tai kylillä. Ja kun on nälkä, niin huonokin soppa on ruoaksi kelpaavaa. Jos ruoka on kuitenkin liian huonoa, silloin se on väärin säilytetty, ja pilaantunut. Myös raaka-aineissa saattaa olla jokin vikana. Vihreitä pottuja ei pidä ruoaksi laittaa. Eikä avattua maitopurkkia säilyttää yön yli huoneenlämmössä.

Ja jos kuvittelet, että kokki siivoaa vain päivän lopuksi, erehdyt. Siisteys on puoli ruokaa, niin kuin kattauskin. Annoslautasella on taidonnäyte, mutta todellinen tarkkuus näkyy kokkien ja ravintolan omavalvonnassa, säilytyksessä, ja jossa kaikki kiiltää nurkkia myöten.

Puhtaat työvälineet ja pinnat



Lue lisää miniblogistani Instagramista: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi

lauantai 24. marraskuuta 2018

Kritisoi rakentavasti

Kritisoi rakentavasti
Eilen saimme puhuttelun koulussa. Ja syytä oli. Kerron sinulle miksi.


Myötähäpeä 

Oletko koskaan kokenut myötähäpeää? Minä olen, monestikin. Viimeksi eilen. Ja en nyt puhu elokuvaa katsoessa koetusta häpeästä vaan ihan live-elämässä. Ja kyllä, olen varmasti itsekin aiheuttanut kanssakulkijoille häpeää huonosta käytöksestäni johtuen. Kiitos ja anteeksi.

Se on helppoa. Ei tarvitse kuin sanoa mitä ajattelee juuri sillä kyseisellä hetkellä, ja mielellään suureen ääneen kailottaen. En suosittele kokeilemaan. Häpeä johtaa syyllisyyteen ja siitä vielä huonompaan käytökseen.


Liian isot kuutiot, entä sitten, voi sitä syödä silti

Mielipahaa on helppo aiheuttaa, kun ei ajattele mitä sanoo, eikä kenties tunne ihmistä ja hänen historiaansa. Tai tiedä prosessia miksi esimerkiksi jokin tuote on viallinen.

Suoraan sanominen ja rakentavan kritiikin antaminen ovat kaksi eri asiaa. Minulla kesti vuosikymmeniä ymmärtää tämä ero, toisille ihmisille sellainen lahja on annettu äidinmaidossa.

Nykyisin kirjoitan kritiikin blogiini tai tehdessäni reklamaatiota huonosta tuotteesta jonka olen ostanut, ja joka ei olekaan ollut ihan sitä, mitä olisi pitänyt. Kritiikkiä on hyvä antaa, jotta virheitä voi korjata. On kuitenkin eri asia, jos syyt arvosteluun ovat vain tapa saada purkaa oma olonsa, tai tapa saada olla vain äänessä ja nostaa sillä omaa arvoaan enemmän esiin. Kritiikkiä annettaessa on hyvä muistaa sanoa ääneen myös ne hyvät puolet ja ehdottaa rakennuspalikoita millä korjausliikkeen voi tehdä.

"Paskan palvelun illallinen"-ravintola kannattaa kokea.

Puhu äänellä jonka kuulen

Koulumme ruokalassa on mielestäni hyvä ruoka. Kaikkien mielestä näin ei kuitenkaan ole. Kun ruoaksi tarjotaan eineksiä ja ja maksaa, alkaa nurina. Tunnistan oman keittiöni äänet. Nuoriso ärisee ja murisee, mikään ei kelpaa.

Koulussa ääni kaikuu, ja kun linjaston äärellä häärivät opiskelijat yrittävät tehdä töitään, samalla kun toiset opiskelijat keräävät lautaselleen annosta, on konflikti valmis.

Riitatilanne syntyy, kun ei keskustella ruoanlaittajien kanssa asiallisesti, vaan supistaan ja sipistään, ja suureen ääneen arvostellaan ruoan laatua, vetisyyttä tai koostumusta. Kyllä, minäkin teen havaintoja, mutta en välttämättä sano sitä ääneen, tai edes kirjoita aiheesta, ellei kyseessä ole julkinen yhteisö tai henkilö, jonka kuuluu palaute tavallaan saadakin kritiikin kautta.

Koulumme linjastoa hoitaneet opiskelijat pahoittivat mielensä meidän luokkamme asiattomasta käytöksestä. Kovaäänisestä arvostelusta ja nurkumisesta. Tarkoitus ei varmasti ollut arvostelijoillakaan paha, silti siitä pahamieli jäi.

Mielipiteitä on moneksi, kuten laitosruokailussa aina. Mielipiteen voi sanoa ääneen, mielellään kuitenkin henkilölle itselleen. Tuossa koulun ruokailutilanteessa olisi ehkä paikallaan ollut tiedustella linjaston hoitajilta miten ruoka on tehty, ja millaista on työskennellä koulun keittiössä, kuinka kauan he ovat työssään olleet ja miltä opiskelu ja työ tuntui. Olemmehan kokkiopiskelijoita itsekin.

Ruoan arviointia olisi siten pystynyt jatkamaan oman porukan kesken ruokailun yhteydessä ja ymmärrystä olisi ollut enemmän, eikä arvostelutilannetta olisi syntynyt. Sävy keskustelussa olisi ollut toinen. Kun näin ei tehty, ottivat linjaston hoitajat henkilökohtaisesti ja loukkauksena arvostelun ruoasta. Ja aivan aiheesta.

Meillä teini-ikäiset nuoret kotona kritisoivat omaa kouluruokaansa. Annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos pääosin, mutta toisinaan takerrun aiheeseen. Kuopus käy syömässä koulussa välillä, lukiolainen ei. Kasvisvaihtoehtoja kritisoidaan kotonakin, ja ronkelius näkyy omassa viikkomenussa, kun samat ruoat pyörittävät arkea. Pojat kyllä odottavat, että opin laittamaan ruokaa paremmin, ja samaan aikaan he kieltäytyvät jyrkästi maistamasta ruokia joista ovat ennakkoasenteisia. Pöh sentään.


Kritiikkiä saa ja täytyy antaa tarvittaessa

Ruma tai jatkuva arvostelu on henkistä väkivaltaa


Muistan mummoni ruoanlaiton. Papallani oli tapana tulla maatöistä ruokapöytään ajoissa, ja jos mummollani oli vielä ruoanlaitto kesken, saattoi pappa sanoa, että joko ne perunat pian ovat valmiina. Pilke silmässä. Mummo kuunteli samoja toteamuksia kuukausi- ja vuosi tolkulla, kunnes eräänä päivänä kiehui hänenkin kattilansa yli. Papan tullessa ruokapöytään odottamaan ja kysyessä pottujen tilaa, sammutti mummo hellan ja kantoi kattilan pöytään. "Nämähän ovat aivan raakoja", totesi pappa, kun ei haarukka uponnutkaan pintaa syvemmälle. Mummo vain totesi, että "sait mitä tilasit". Hänenkin silmissään tuikki huumorin säihke.

Omassa keittiössäni avioliiton aikaan, kun expuoliso valitti jatkuvasti pippurin määrästä, laitoin seuraavalla kerralla vielä enemmän. Mielestäni kyse ei ollut pippurin määrästä, vaan yrityksestä vaikuttaa ruoanlaittotaitooni ja onnistumisen kokemukseeni. Huumorintajuni oli koetuksella. Toisin sanoen minuun käytettiin henkistä väkivaltaa jolla itseluottamukseni alistettaisiin. Ei onnistunut. Edelleen sanon, että savolaisen luonteen kanssa ei kannata leikkiä. Sitä todellakin saa, mitä tilaa. Vaikka sen paskan palvelun.

Ja tässä kohtaa muistutan, että luonteeni ei ole riidanhaastaja. Etiikkani ja moraalini työntekijänä on korkea, en tuo kovin usein huoliani ja murheitani työpaikalle, ja keskityn töihini satanen lasissa. Tämä näkyy myös työtodistusteni arviointiosioissa. Se, että olin tässä välissä työtön, ei tehnyt minusta huonompaa ihmistä. Päinvastoin taistelijaluonteeni kävi niin syvällä pimeässä, että vahvuuteni ovat heikkouksistani rakennettu. Erotan jyvät akanoista, enkä sano tai kirjoita kaikkea mitä ajattelen. Toisinaan vaikeneminen on kultaa, mutta toisinaan ääneenkin on sanottava, asiasta ja oikealla tavalla. Ota siis tai jätä.


Ota selvää faktoista 

Toru osui oikeaan

Viikonloppua oli ikävä lähteä viettämään, kun opettajan puhutteluun joutuivat kaikki ruokailussa olleet. Me saamme koulusta ilmaisen ruoan, ja olemme ensimmäiset aikuispuolen opiskelijat joille tämä etuus on myönnetty. Yksi mätä omena voi pilata koko sadon, jos ei asiaa oikaista jo heti alkumetreillä. Opettaja tarttui tilaisuuteen ja palautti meidät aikuisopiskelijat ruotuun.

Minulle henkilökohtaisesti koulusta saatu ruoka on elintärkeä. Kotoa ei aina raaka-aineita täysipainoiseen ruokaan löydy ja kokkailua opinahjossa on aika hankala ylläpitää, jos verensokeri laskee alle suositusten. Työttömyyspäivärahalla ei juuri juhlita opiskeluaikanakaan.

Ja kyllä, ruokaa saa arvostella. Eri asia onkin kuinka ja missä tilanteessa. Jos koet osaavasi itse paremmin, ole hyvä ja mene sinne hellan ääreen tekemään se ruoka makuiseksesi. Ota kuitenkin ensin selvää faktoista, kuten raaka-aineista ja keittiötiloista ja sovituista asioista mitä voi ja mitä saa tehdä. Ja mitä taas ei.


Instagram-tililläni ja facebookissa tekemäni kaalilaatikon raakaversio haukuttiin pystyyn

Kaiken takana on historia


Ota huomioon myös sopimukset eri instituutioiden välillä, ja talouskustannukset ja kenen vuoro tänään on ollut laittaa ruokaa. Entä mikä tämän kokin ja hänen apulaistensa historia mahtaa olla, onko hän kenties ensimmäisen vuoden kokelas tai kenties harjoittelemassa viidettä päivää. Lorahtiko liemeen väärää maustetta, tai tilkka liikaa vettä syystä, ettei oppi ollut vielä ihan kohdillaan, tai halusi kokeilla uutta reseptiä.

Entä jos syntyi ajatusvirhe tai vihannesten pilkkominen on vasta alussa eikä 7000 kerta, eikä pienet palat synny ihan luonnostaan. Olisiko keiton väri tarkoituksella sininen, kun olet itse tottunut punaiseen. Et voi tietää mitä valmistusprosessissa tapahtuu, ellet ole itse paikalla tekemässä.

On monta asiaa mitä ruoanlaittoon liittyy, ja tulee ottaa huomioon minkä tahansa muun reklamaation kohdalla. Maanantaipainoksia syntyy aina. Täydellisyyttä ei ole, ellet satu olemaan Jumalolento, ja suuren satukirjan mukaan hänkin päätyi ristille roikkumaan.




Lue lisää miniblogistani Instagramista: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi






maanantai 19. marraskuuta 2018

Oppimatka kokkikouluun

Kokkikoulun lounasruoka

Tänään kerron sinulle, kuinka päädyin opiskelemaan ravintola- ja suurtalousalalle. Kyllä, luit ja ymmärsit oikein, olen jälleen matkalla. Oppimatkalla. Tarkoituksena päätyä kokiksi.

Vaikka medianomiksi valmistuttuani vannoin, että nyt saivat tämän mamselin oppiluvut riittää, päätti kohtalo toisin. Ei auta vastaanpulikointi, kun intohimot uuden edessä taas vievät.

Jos olet seurannut Instagramtilini miniblogeja, saatat tietää, että ensimmäinen koulupäiväni oli tänään. Jännän äärellä olimme koko luokka. Siis me 17 tyyppiä jotka olimme onnistuneet pääsemään kouluun edellisviikkojen hakuprosessissa. Kansainvälisyys ja ruoka yhdisti. Koulumme sekä koulutusmuoto on vast`ikään uusittu, joten voisi sanoa, että aloitamme puhtaalta pöydältä kaikki.


Luokkahuoneet ovat erilaisia
Luovan alan koulu

Minua viehättävät aikuisopistossa värit ja muodot. Toki myös keittiötilat ja kaikki siellä olevat laitteet, joita jossakin vaiheessa pääsemme itse testaamaan ja ruokaa laittamaan. Ensimmäiset päivät menevät teoriaan, ja tutustumiseen, yksilöopetuksen suunnitteluun, sekä työtapojen opetteluun myös digipuolella.

Taukotiloissa on pingispöytä ja biljardiakin voisi pelata, tai vaikka kasipalloa, vai oliko se ysi. En nyt muista niin tarkkaan. Meidän opiskelijaryhmämme numero on kuitenkin tasan 10, ja sehän on hyvä luku se.

Ja tiedätkö mitä. Käyn koulua Prinsessatiellä, luokkahuoneemme nimi on prinsessa, ja kun eilen vaihdoin lakanoita, luki tyynyliinassani prinsessa.

Jäinkin pohtimaan, että jos ei tämä prinsessa nyt saa halumaansa toivetta toteutumaan, 35vuotta alkuperäisen toiveen jälkeen, niin ei sitten koskaan. Kyllä, minä halusin ruoka-alalle jo 16vuotiaana, pääsin kouluunkin, mutta en saanut kotoa lupaa lähteä. Ihmettelin pitkään, että Miksi?

Värikkäitä muotoja istuinpenkeissä

Emäntäkoulu jäi haaveeksi

Emäntäkoulu oli jollakin tavoin hyvä juttu 80-luvulla. Paras ystäväni halusi talouskouluun ja houkutteli minuakin sinne. Valinnaisaineeni oli ollut kotitalous, ja vaikka en kotona yhtä makkarakeittoa enempää ruokaa laittanutkaan, niin sitäkin enemmän kaverin luona.

Olimme innostuneet ns.tyttöjen illoista yläasteikäisinä ja kokoonnuimme kaveriporukalla ja nyyttikestiperiaatteella aina toistemme luokse syömään ja elokuvia katsomaan. Meitä oli parhaimmillaan yhdeksän tyttöä ja pienimmilläänkin viisi. Salaatin valmisti se, jonka kotona vierailimme. Toiset toivat mitä milloinkin. Minun tehtäväkseni lankesi usein vihannesten pilkkominen, juustolautasen tai leikkeleiden esille laittaminen. Värejä ja lautasia ihasteltiin ääneen, ja ruoka katosi tarjoiluastioilta. Ystäväni äiti kannusti minua pitämään perinnettä yllä. Ja niin minä tein.

Ravintola Kokin tilat ovat viihtyisät

Yläasteen yhteishaussa sitten hain Emäntäkouluun. Kesällä sain tietää, että olin päässyt sinne. Innostuin. Lastenhoito saisi jäädä, lähtisin Sammattiin asuntolaan ja oppisin kattamaan pöydän oikein, ja tietenkin lisää ruoanlaittoa. Äitini ei ollut samaa mieltä. Sammatti olisi liian kaukana, ja minua ei uskaltanut asuntolaan yksin päästää ties mille tielle vielä joutuisin. Selitykset eivät auttaneet, eivät, vaikka äiti itse oli alan ammattilainen.

Voin sivumennen kertoa, että jouduin monellekin epämääräiselle tielle elämäni varrella. Selvisin hengissä. Sammatin asuntolassa olisin varmasti pärjännyt vähintäänkin yhtä hyvin ellen paremminkin.

Tuolloin tietysti harmitti. Jälkeenpäin olen miettinyt, että tosiasiassa syy taisi olla se, että olin 12vuotiaana muuttanut isovanhempieni luota äitini luokse, ja hän ei halunnut minua päästää heti uudelleen lähtemään.

Valitettavasti se on vain niin että, kun itsepäisen savolaisen sitoo henkisiin kahleisiin, niin sen löytää kyllä edestään. Kun täytin 18v muutin kotoa ilmoittamatta siitä etukäteen. Vapaata ei kahlita voi. Ja minä olin nuori itsenäinen sielu jo varsin nuorena.

Nuorena aikuisena otin lähisukuun, isovanhempiani ja siskoani lukuunottamatta, etäisyyttä muutamiksi vuosiksi, kunnes avioliiton myötä tilanne parani. Eron myötä meinasivat ihmissuhteet sukuun hapantua taas, mutta saatiin vielä pelastettua. Nykyisin tapaamme muutaman kerran vuodessa, lähinnä juhla tai -merkkipäivinä.

Suku on ihan kiva juttu, ja välini ovat siihen suuntaan kunnossa. Silti koen, että minun perheeni ovat enemmän lapset ja ystävät, ja erilaiset muut yhteisöt joihin tunnen kuuluvani paremmin. Isovanhempien kuoltua suuri suku on harventunut entisestään, mutta muistot ja perinteet ovat säilyneet mielessä. Tulleet iän myötä yhä tärkeämmäksi. Koen sen vahvuutena tulevassa ammatissani.

Vuosi sitten täytin 50v. Äitini pohti ruokablogistani kuultuaan, että ehkä minun pitäisi kouluttautua alalle. Yhym. Sillä tiellä olen. Äitini tekemät jouluiset ja pääsiäisen ajan herkkupöydät valokuvin muistissa. Tosin on niistä muistijälki jäänyt jonnekin hypotalamukseenkin. Äitini toimintakyky, ja intohimo entiseen ammattiin on säilynyt, ja luovuus näkyy käden jäljessä. Hänellä on kärsivällisyyttä, mitä minulla ei aina ole ollut. Ehkä oli tarkoituksena, että kuljin oman polkuni ruoka ja ravitsemus-alalle useamman mutkan kautta. Jotta itsehillintä kasvaisi kokemuksien myötä.


Kattaus on puoli ruokaa
Oppi oli viedä ojaan

Ystäväni pääsi aikanaan talouskouluun. Hän oppi kattamaan pöydän ja taitoi ruokaniksit.

Minä opin etteivät kivikovat pikkusämpylät ole ihmislapsen syötävää. En saanut taikinaa nousemaan oikein.
Opin ettei minun piiraani näyttänyt siltä kuin kirjojen kansissa. Aina se piirakan kansikin halkeili. Opin tekemään perunamuusista liisteriä, ja tiikerikakusta rasvaa. Tarpeeksi kun laittaa niin ylihän se menee.
Opin, että kun tarpeeksi sanotaan, ettei ruoassa ole tarpeeksi makua, niin pippuria voi laittaa enemmän. Ja minähän laitoin.

Opin myös, että kun toisen ruokaa kehutaan, niin oma on jotenkin huonoa. Minä tein taikinat, ex koristeli. Opin kuinka verrataan omaa toisen omaan, ja kuinka itsetunto on kehno kaveri siinä kohtaa. Ruoskin itseäni, vaikka olisi pitänyt kiittää.

Opin paljon muutakin. Myös sen, että kun onnistun, otan siitä kaiken irti. Kuten pullataikinasta ja sokerikakkupohjasta. Keitoista, joissa ovat aidot ja tuoreet raaka-aineet. Opin, että makuja on monenlaisia. Aina ei voi tykätä. Pääasia on kuitenkin, että kehittää itseään, ja opiskelee lisää.


Juomanlaskuun vaaditaan anniskelupassi

Varhaislapsuudessa opittu oli aina mielessä, niin myös teini-iän tyttöjen illat. Menin naimisiin, suunnittelin hääni. Järjestin lasten syntymäpäiväjuhlia, Halloweenjuhlia, Joulupöytäkattauksia kristalleineen ja juhlajuomineen, oli omat ja exän pyöreät vuodet ja tupaantuliaisia, remuiltojakin sinkkumarkkinoilla ollessa. Taisinpa lopulta juhlia myös eroani.
Ideoin ja suunnittelin, välillä onnistuin jossakin uudessa, välillä sävelsin vaippaikäisen tasolla. Koristelut sai tehdä toisinaan joku muu, minun taitoni eivät siihen riittäneet. Ja opin etteivät koskaan riittäisikään. Opin, ettei mikään kelpaa. Ja opin, ettei arvostusta heru. Opin myös kyseenalaistamaan.

Opin myös, että on niitäkin joille kelpaa. Joille tekemäni maistuu. Joka nauttii siitä mitä olen saanut aikaan, ja myös sanoo sen. Ja joku syö, vaikka ei niin maistuisikaan. Oletin liikaa, ja ruoskin itseäni lisää. Lopulta en kelvannut edes itselleni. Oli käytävä kova henkinen koulu, jotta tulin sellaiseksi joka tänä päivänä olen.

Ja lopulta opin, etten usko kaikkea mitä sanotaan. Ja lopulta minä kysyin, että miksi?


Liitutaulut on historiaa
Lähiruokaa jo lapsena

Kasvoin maalla. Isovanhemmilla oli pieni maalaistalo järven rannalla, kallion päällä. Omaa metsää oli vähän ja peltoja myös. Navetassa Orvokki ja Heluna, lypsävät lehmät. Maitoa sai mukiin tissilämpimänä.

Monta kertaa vaihtui Nasupossu karsinassaan marraskuun aikaan, kun jouluun valmistauduttiin. En saanut katsoa kuinka possulle käy, mutta jälkituloksen näin ja maistoin. Myös kettu sai osansa kompostista.

Ruho roikkui kujan hirrestä, ja siitä paloiteltiin kyljykset ja potkat. Veri oli tuoreeltaan juoksutettu porsaan kurkusta, ja mummo teki heti rapeat ja ohuet veriletut. Oijoi, miten hyvää, suoraan kuumalta pannulta suuhun. Ei paljon malttanut puhaltaa.

Karjalanpaistiin tulivat sattumat sekaan, munuaiset, maksaa ja sydäntäkin. Kielestä tehtiin leikkeleen korvike ja alatoopia syötiin joulupöydässä.

Buffetpöytä

Omasta maasta tulivat perunat, mansikat, sipulit, porkkanat, punajuuret, lantut, nauriit ja kaalinpäät. Omista pensaista mustaherukka, punaherukka ja hieman oli karviaistakin. Omenapuu oli laho, taisi tehdä vain kerran muutaman omenan. Metsästä mustikat ja puolukat, sieniäkin jonkin verran. Ahven, hauki, särki ja lahna tulivat tutuiksi ruotoja myöten. Vilja kasvoi pelolla, puitiin syksyllä ja jauhettiin lähimyllyssä.

Mummo leipoi vehnäset ja ruisleivät, kalakukot ja karjalanpiirakat. Välillä kutsui siskonsa mukaan ja saatiin viinereitä ja possumunkkeja. Kuumana uunista. Vartavasten kutsuttiin syömään. Jopa mukaan taikinapalloja pyörittämään.

Verkkokalvoilleni jäi kuinka tirripaisti syntyy, kuinka pullan päälle laitettiin voita, ja kuinka paahtosuoloja paahdettiin, ruishuttua keitettiin ja vehnäsleitta letitettiin. Kuinka riisipiirakka rypytettiin ja kotikalja pullotettiin.

Jostakin sieltä se kumpusi, rakkaus perinteisiin, rakkaus ruokaan ja yhteiseen hyvään. Vieressä katsoa napitin, mussutin vastaleivottua leivänkäntyä ja kyselin mummolta, että Miksi?


Täällä opetellaan viineistä, oluista ja drinkeistä kaikki

Kokiksi tai keittiöapulaiseksi

Se mitä minusta lopunkaiken tulee jää arvoitukseksi vielä, ehkä päädyn Saarioisten äidiksi tai tiskialtaan pesijäksi ja keittiöpiiaksi. Joka tapauksessa koulun opetuksen on tarkoitus olla yksilöopetusta ja tiimityöskentelyä, jossa usea opettaja opettaa, ja minun tehtäväni ottaa kaikki hyöty irti.

Toisin sanoen minun opikseni jää ottaa helmi sieltä opettajien ydinosaamisesta ja yhdistää oppi omaan osaamiseeni. Siitä muodostuu itseni näköinen osaaminen, jolla sitten etenen uralla.

Kaikille avoin Ravintola Kokki

Ja se mihin taitoni riittävät kaiken opitun jälkeen sanelevat sitten sen, mikä minusta lopulta isona tulee. Ja koska en tyydy vähään ajattelin yhdistää siihen myös terveystoimittajan sekä ruokablogistin uraani. Taustalla hoitajan työvuodet. Ja koska viimeiset pari vuotta olen ollut työttömänä, niin ajattelin hyödyntää myös kaiken sen, mitä opin yhteiskunnasta, ruoasta, ihmisistä, ympäristöstä ja virastoista, yms. ahtaiden vuosieni aikana. Lapsuus ja omat lapseni kulkevat aina mukanani, ja se jos mikä on opettanut minua eniten.

Myös drinkkimestassa on värejä

Ja minulla ei ole kiire enää minnekään. Yhtä hyvin voin laittaa ruokaa heille joille kiire vielä jotakin merkitsee. Tai heille jotka kiireen keskellä haluavat nauttia hyvästä. Tai heille joilla aikaa on vaikka kuinka. Heillekin minä laitan vielä ruokaa, jotka siitä nurisevat, eivätkä tekemistä arvosta. Eikä se minua haittaa, eikä ole paljosta pois. Jokaiselle ruokailijalle on tilaa siellä missä ruokaa laitetaan. Eikä minun välttämättä tarvitse kysyä enää miksi?

Mitä ne nää on

Lue lisää miniblogistani Instagramista: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi

Työharjoittelu: yksi soppa monta kokkia

Salaattia herkkusuille " Työt seis , nyt on päivän vitamiinin aika", eräs kokeista huudahtaa kesken kiireiden. Taaperramme jok...