kotiliesi

maanantai 13. toukokuuta 2019

Mansikan makuinen kevät

Mansikkakakkupohja
Oletko koskaan kokenut riittämättömyyden tunnetta. Ollut ehkä uuden äärellä ja alkanut kyseenalaistaa kokemaasi, itseäsi ja oppimaasi. Minä olen. Teen sitä jälleen kerran, historiaa toistaen. Sillä erolla, että tunnistan vaaran merkit jo kaukaa. Nautin lähinnä matkasta, jossa vuoristoradan mutkat ja mäet ovat loiventuneet vuosien saatossa. Maistan mansikoita, mustikoita ja tiedän voivani poistua vuoristoradan vaunusta koska tahansa. Oravanpyörä ei vie minua enää mennessään, päätän itse koska lähden, ja koska palaan. Vai päätänkö?


Mansikka vai mustikka

Tänä keväänä on kauppareissulla sujahtanut ostoskoriin mansikkarasia jos toinenkin. Koristeeksi jälkiruokiin, tai välipalaksi muuten vain. Myös pensasmustikoita olen haalinut mukaani. Sisareni luona käydessä totesin hänen päätyneen samaan herkutteluun. 

Työharjoittelussa sain osakseni tehdä muutamia täytekakkuja mansikoista. Olin uuden äärellä, ja kuitenkin hyvinkin tutussa toimessa. Mansikkakakkuja olen kotonakin duunannut aika ajoin. Täytteessä oli kuitenkin pikkuniksejä joista saattoi rakentaa maittavamman leivoksen.

 Mansikka on siis tämän kevään marja. Symboloi se sitten kesää tai uuden alkua, niin maistuu näin varhaisvaiheessa lähes taivaalliselta. 

Mustikasta tein smoothien, en kuitenkaan ollut tyytyväinen juoman pliisuun makuun. Laimeus johtuu ehkä marjasta itsestään tai sitten vain pidän enemmän syvällisimmistä ja täyteläisimmistä makuyhdistelmistä.


Lohiruusukkeita
Riitänkö itselleni

Työharjoittelussa oli juhlailta johon piti loihtia ruusukkeita lohesta. Esimies näytti mallia, ja kollega kannusti ja tarjoutui auttamaan, viemään loppuun, jos omat voimat eivät riittäisi. Kiitos ja kunnia heille. Olen silti periksiantamaton kun päätän jotakin, ja vien loppuun aloittamani. Saatan kyllä kiroilla ja sähistä työn äärellä, ja innostun vasta kun onnistun. Silloin laulan ja tanssin, kirjaimellisesti.

Kieltämättä ruusukkeet vaativat hiomista ja olivat osin onnistuneita ja osin sinnepäin tehtyjä. Kollega ei halunnut vittuilla, mutta osoitti missä meni metsään. Ihan oikein puhui, ja asiaa.

Oma hitaus oppia ärsyttää. Ehkä syy on hahmottamisen vaikeudessa tai käden taidoissa, opitun ymmärtämisessä, lukihäiriössä, tai sitten en vai opi ja osaa. Turha etsiä syyllistä muualta kuin peilistä.

Toisen työ näyttää aina kauniimmalta ja paremmalta. Minulle on tuttua sellainen turvallinen riittämättömyyden tunne, luuserin olotila. Huijarisyndroomaksikin sitä sanotaan. Tai ihan vain oman riman kohottamiseksi liian suurelle tasolle. Suorittajan luonne.

Toisinaan mietin mikä vie hullun aina saman kaivon reunalle uudestaan kokeilemaan kuolon hypystä selviytymistä. Typeryys vai itsensä haastaminen yhä uudestaan ja uudestaan. En tiedä. Olen jälleen koulussa ja vien itseni äärirajoille. Luon taivaan ja helvetin sisälleni. Kysyn itseltäni usein mitä yritän tällä todistaa. Ja kenelle. En tiedä.

Koulutuksen tarkoituksena on opettaa ammattitaito alalle. Opiskelu opettaa kuitenkin aina myös itsestä jotakin uutta. Kun olin parikymppinen tyttölapsi, sanoi äitini, että perushoitajaksi lukeminen teki minusta rauhallisemman, ja hän saattoi huokaista helpotuksesta. Minusta oli tulossa ihminen.

Tottakai riitän itselleni

Varjoista valoon

Hoitoala opetti ihmistuntemusta itse hoitotyön monimuotoisuuden lisäksi. Olin empaattnen ja sympaattinen hoitaja, oikeasti se sisar hento valkoinen. Kutsumusalalla. Silti se ei riittänyt, piti oppia lisää.

Olin vielä naiivi kun menin naimisiin ja sain lapsia. Kiltti ja miellyttäjä monin eri tavoin. Ja kun olin kotiäiti kasvoin henkisesti lisää. Minusta tuli lasteni oikeuksien puolustaja, naarastiikeri. Opettelin samalla itse elämää.

Eniten minua ovat opettaneet ihmisenä lapset, ihmissuhteet ja erilaiset koulutukset. Ja niitä on ollut. Nyt kokkikoulu opettaa minua hallitsemaan pimeää puoltani, sitä jonka löysin, kun avasin Pandoran lippaan medianomiksi opiskellessani Haaga-Heliassa. Narsismi minussa piti otteessaan, hellitti vasta, kun päästin irti ja myönsin omat heikkouteni ja vahvuuteni, silti olen itsekkäästi kusipää tarvittaessa edelleen. Erona se, että tiedostan itseni, enkä halua satuttaa enää ketään. En edes kaltaisiani.

Oman pimeän puolen löytäminen oli syvintä helvettiä koskaan. Olen silti ylpeä itsestäni, että kävin pohjalla, jotta löysin tulevaisuuteni tien. Burnout oli parasta mitä ikinä tapahtui. Ilman pohjalukemia en osaisi arvostaa sitä, mitä minulla on, ja mitä tietä nyt kuljen. 

Tie oli kivikkoinen, ja satutin sekä kadotin monta ihmissuhdetta. Silti ilman niitä kaikkia kokemuksia en olisi se mitä olen tänään: Oma itseni pohjia myöten, sisin täynnä arpeutumassa olevia haavoja, eheytymässä oleva rikkoutunut sielu ja sydän. Ja tyyppi joka ei hevillä päästä lähelleen ketään, vaikka avoin luonne onkin. Minä olen se tuli joka polttaa heikompien siivet. Siksi poltin omani ensin.

Minulla on ollut vapaus valita tieni, ainakin osittain. Heittäytymällä kiirastuleen ja ristiin naulittavaksi löysin valoista varjoon. Suljettu sydämeni antaa minun edelleen tilaa valita mitä teen, sitoudunko vai katoanko. Enkä minä valita, asiat voisi olla paljon huonomminkin. Olen valinnut valon, pimeyden sijaan. Käytän pimeän puoleni energian mieluummin hyvään kuin pahaan. Työhön.

Välipala

Tulevaisuus ei ole kaukana

Kokkiopintoja on jäljellä vielä reilu puoli vuotta. Syksy tuo uusia kuvioita. Pohdin tulevaa työn luonnetta. Keikkoja ja ekstraamista. Vaihtoehtoja vapaudelle päättää työstä ja vuoroista. Alalla on töitä. Kuntoni on hyvä ja oloni vain kohentunut työn ja sosiaalisten suhteiden myötä. Puhkun energiaa kuin Iso Paha Susi konsanaan. Jätän kuitenkin porsaat syömättä. Tässä hetkessä nautin vain siitä, kun onnistun. Ja mansikkakku oli yksi. Hyvää mansikanmakuista loppukevättä siis myös sinulle lukijani.




Marilyn Monroen sanoin:"Jos et kestä minua pahimmillani, et ansaitse minua parhaimmillani".



Lue lisää miniblogistani Instagramista: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Kokkikoulu: annos, elämys ja tapahtuma



 Tässä blogissani palaan hetkeksi koulun annosharjoitteluun. Kerron myös hieman siitä mikä niitä nuoria ketuttaa kokin työssä. Sokerina pohjalla tarinaa siitä kuinka jatkan työharjoitteluani toiset kaksi kuukautta Musiikkitalon Restel-keittiössä.




Annoksia harjoittelemassa Ravintola Kokissa

Palatessani takaisin kouluun annoksia harjoittelemaan olin täpinöissäni. Odotin mielenkiinnolla millaista olisi valmistaa annoksia A´la Carte tyyliin puhtaista ja pääosin kotimaisista raaka-aineista. Itse tehtynä alusta loppuun. 

Aloitin harjoitteluni alkuruoasta. Kanaviipaleita grammamääräisesti laskiessa pyrin olemaan tarkka. Keiton loiskuessa lautasen reunoille opin olemaan kiirehtimättä. Lämmintä ruokaa annostellessani opin järjestyksen kelloa katsomalla. Leipoessa epämukavuusalue katosi, kun tiesin mitä tein. Opin uusia niksejä myös kalojen sekä lihojen suolaukseen ja paistamiseen. 

Sain huomata, että käsin tehtynä käsivarsilihakset saattavat jopa kasvaa. Varsinkin kun vatkaa manuaalisesti marenkivaahtoa useaan kertaan päivän, ja jopa viikon aikana. Kroppa pysyy notkeana, kun jumppaa kyykkyyn-ylös useaan otteeseen parin tunnin ajan annoksia valmistaessa.

Opiskelijan näkökulmasta katsottuna annosten jakaminen lautasille oli noukkimista ja koukkimista erittäin epäergonomisissa asennoissa. Eli ruokien sijainti oli epäloogista, kun ajattelee sitä, että niistä piti rakentaa ripeästi näyttävä annos. 

Opin nopeasti, että esivalmistelu eli misauspäivinä kiireettömyys oli valttia. Keskityin olennaiseen, ja ruoka oli ajallaan esikäsiteltyä seuraavan päivän valmistukseen. Tosin kerran unohdin orhasuurimoseoksen uuniin ja opettaja joutui jälkeni korjaamaan. Tietenkin se harmitti vietävästi.

Kun palasin Musiikkitalolle juhla- ja cateringpalvelujen työharjoittelujaksolle totesin oppineeni niin tarkaksi, että pienetkin yksityiskohdat ärsyttävät. Lautasen täytyy nyt kiiltää, rapatessa ei roiskuteta, ja sotkut siivotaan heti. Vain paras on kyllin hyvää ja maksava asiakas saa ja hänen täytyy osata vaatia vain laatua. Ja minun tehtäväni on sitä tarjota. 

Ja kun kädenjälki näyttää omaan silmään huonolta, en usko kollegan kannustuksesta tällä kertaa sanaakaan. Nykyinen ohjaaja muistuttaa, että vielä ei tarvitse osatakaan, eikä vaatia itseltään liikoja. Samaa mieltä on esimies. 

Tiedän, vika on omien korvien välissä. Jos ennen olin se sinnepäin ihminen, niin nykyisin huomaan jokaisen likatahran, pilkun väärässä kohdassa, epäsymmetrisen kuvion ja muutenkin kieroon kasvaneen yksilön. Jos en pysty korjaamaan vikaa ärsyynnyn. Tapana kun ei ole tyytyä keskeneräiseen.

Olen nyt jättänyt taakseni koulun iloisen kansainvälisen oppilaskaartin ja opettajat. Oli aika palata oman tulevaisuuden rakentamiseen. Jatkaa juhlapalveluiden pariin.


Lohella täytetyt silakkafileet sitrusmuusilla

Ravintola Kokki

Ravintola Kokki tarjoaa asiakkailleen noin 14e hintaan kolmen aterian menuun alkupalasta jälkiruokaan. Opiskelijoiden osuus on valmistaa kylmä ja lämmin ruoka, leivonta ja jälkiruoat aidoista raaka-aineista näyttäviksi ja maittaviksi annoksiksi. 

Osa asiakkaista on kanta-asiakkaita, osa tilausryhmiä. Kuka tahansa voi halutessaan ravintolassa poiketa, jos ajankohta lounaalle on sopiva. Ravintola Kokki on avoinna kolmena päivänä viikossa, tiistaista - torstaihin klo.11.15-13.30 Prinsessatie 2, Roihuvuoressa. Bussi 80 tuo aivan Stadin aikuis- ja ammattiopiston viereen, jossa ravintola sijaitsee.


Vuohenjuustotahnalla täytetty broileri ja paprikakastike



Kokkiala ei houkuttele nuoria

Paljon kirjoitetaan, etteivät nuoret viihdy kokkialalla, ja työvoimapula jyllää. Ala on oikeasti rankka ja koulutus sirpaloituu kaiken aikaa. Vuoden koulutuksella ei välttämättä saa tutkintoa, osatutkinnon kyllä. 

Päteviä kokkeja saadaan hyvällä ohjeistuksella ja kärsivällisellä opastamisella käytännön työssä. Kiire kuitenkin sanelee työrytmin ja vain nohevimmat pärjäävät.

Maahanmuuttajataustaisia taitajia koulutuksesta löytyy, heistäkin vain sitkeimmät ja kielitaitoisimmat saavat varsinaisia kokin töitä. Kielimuurin vuoksi moni päätyy tiskariksi, mikä on vielä raskaampaa kuin kokin työ, ainakin fyysisesti.

Kokin työhön kuuluu toki tiskihuolto, isommissa taloissa on kuitenkin oma tiskarinsa. Arvostus saattaa vaihdella eri toimipisteissä. Kaikissa mestoissa kun ei kunnioiteta edes ihmistä ihmisenä, niin miten sitten työntekijänäkään. Onko siis ihme, että hävikki kokkialalla tarkoittaa lähinnä pulaa työntekijöistä.

Älykäs tietää milloin kannattaa lähteä, milloin jäädä

Älä kohtele nuorisoa kuin roskasäkkiä

Nuori on vasta työhön tutustumassa, juuri peruskoulunsa päättäneitä monikin. Saattaa olla niinkin, että kouluun ei ole syystä tai toisesta voinut hakea tai päässyt, elämäntilanne on voinut olla perheessä hankala, ja oma henkinen kasvu pahasti kesken. 

 Asia erikseen on, jos mielenkiintoa työhön ei oikeasti ole. Silloin asenne voi olla pielessä monessa muussakin elämän osa-alueessa. Tarvitaan aikuista joka osaa kuunnella nuorta ja hänen toiveitaan.

 Ei syy työntekijän työssä viihtymiseen ole pelkästään fyysisessä rasituksessa, vaan tavassa jolla ihmistä kohdellaan työmiljöössä. Kun uutta työhön tulijaa kohdellaan kuin spitaalista, tai käytetään eräänlaisena likaisen työn suorittajana, huomataan vain virheet ja arvostellaan, lisäksi vielä jätetään yhteisön ulkopuolelle, niin turhapa sitä on hyvää vastakaikua odottaa. 

 Ja jos suoranaisesti haistatellaan, huudetaan, arvostellaan, ja muuten vain huonosti käyttäydytään, niin kuka hullu on niin itsetuhoinen, että ehdoin tahdoin haluaa haukutuksi tulla. Jos haukkuja haluaa kuunnella, niin parempi on hankkia koira. 


Ankkuri on pudotettu, pohjalla on käyty

Nuorilta vaaditaan liikaa

Nuorille ensimmäinen työpaikkaharjoittelu saattaa olla shokki. Vaikka asenne olisi kohdillaan molemmin puolin, niin vaatimustaso keittiöissä voi olla tyrmäävä. Työnantaja voi vaatia sellaista osaamista, joita ei hallitse moni aikuinenkaan ammatinvaihtaja, tai edes alan ammattilainen. Keittiömestariksi edetään pikkuhiljaa, ei liian suuriin saappaisiin kertarysäyksellä hypäten. Näinkin on käynyt.

Keittiöalalla tarvitaan kipeästi tekijöitä, on kuitenkin väärin olettaa, että opiskelija tai vastavalmistunut on se joka pelastaa. Useasti talon sisäinen kemia, ja organisaatio-ongelma saattaa olla niin pahasti vinksallaan, että tarvittaisiin paljon enemmän kuin uusi työntekijä pelastamaan uppoava laiva. 

Ajatus peiliin katsomisesta aina välillä on paikallaan. Syy voi olla johdon päässä tai henkilövalinnoissa, jopa itse pääpirussa. Rahassa ja taloudenhallinnassa. Miettiä pitää säästetäänkö väärässä kohtaa. Hyvä kokki kun tarvitsee rahaa elääkseen myös siviilielämässä. Kyllä nuori rahan päälle ymmärtää. Miksi tehdä työtä, jota ei juuri arvosteta rahallisesti, ja silti vaaditaan mahdottomia. 

Nuoren kokiksi opiskelevan ei ihan kaikkeen tarvitse suostua, eikä varsinkaan tyytyä. Täytyy osata vaatia parempaa opastusta opiskelijana, työntekijänä ja ihmisenä. Moni ei kuitenkaan uskalla tai tule edes ajatelleeksi omia oikeuksiaan. Murros kuitenkin itää.

Mielestäni kokiksi aikova, ja opintonsa keskeyttävä nuoriso äänestää nyt jaloillaan, ja näyttää esimerkillään, että pitäkää tunkkinne, meitä ette orjiksi tee. He vaativat parempaa palvelua, kunnon korvausta vaivannäöstään ja hymyilevää työotetta, kuten asiakkaat ravintolassa annoksia tilatessaan. Ja se on mielestäni helvetin hyvä asenne se!



Juhlaruokia ja kahvilapalveluja harjoittelemassa

Paluu elämysten maailmaan Musiikkitalon Restel-keittiöön

Paluu Restel-keittiön ihmeelliseen maailmaan herätti sielun ja sydämen eloon. Ensimmäisen päivän jälkeen tuntui kuin en olisi koskaan poissa ollutkaan. Tyypit ottivat paluuni vastaan hymyssä suin ja kevyesti naljaillen. Kokit kohtelivat kuin sodasta palannutta veteraanitoveria, hellästi hoivaten ja pikkuhiljaa ruotuun palauttaen. 

Vappuviikon kunniaksi pääsin valmistamaan vappubrunssia juhla- ja cateringpalveluihin tutustuen. Silmäätekevien juhlamenuuta rakennettiin suurille lankuille, ja herrat narreineen saivat parasta pötyä pöytään. Osallistuin tekemiseen, ja ihailin samalla kokemaani.

Salit muuttivat muotoaan ja olivat kuin elämysmatkailua satumaailmaan. Siinä missä salihenkilökunta ja kokit ahersivat arkensa parissa, minä taivastelin kattauksia ja näin sieluni silmin täysin erilaisen taikamaailman. Täynnä mahdollisuuksia toteuttaa hurjinkin toive. 

Kyllä, elän tässä hetkessä ja nautin nyt vuorotyön suomasta vapaudesta nähdä ja kokea keittiömaailma juhlavasti kattaen. Vaikka epäröin esimiehen kysyessä minua takaisin, ja vaikka otin kiitollisena vastaan kiitettävät arvosanat edellisistä harjoittelujaksoista, olin silti epävarma teinkö oikean ratkaisun. 

Omalla kohdalla kun takaisinpaluu on yleensä johtanut lopulliseen eroon asiassa jos toisessa, ja muistojen tuomat arvet oireilivat hetken aikaa. Olen silti sitä mieltä, että meni syteen tai saveen, tein oikean ratkaisun. Kaikki kortit katsotaan loppuun asti, ja mietitään sitten miten muijan käy.


Pavlova


Musiikkitalo

Keskustan ytimessä, eduskuntataloa vastapäätä sijaitseva Musiikkitalo on elämysmatkailua parhaimmillaan. Eivät ainoastaan konsertit, yksityistilaisuudet ja yritysvierailut viihdytä monimuotoista tapahtumaravintolaa, vaan myös hyvä ruoka ja kauniit kattaukset tulevat lähellesi. 

Musiikkitalo muuntuu moneksi, sadunhohtoiseksi illuusioksi tai teemahenkiseksi brunssiksi. Arkisesta opiskelijaravintolasta vappupäivän piknikiksi.

Vegaanisesta salaattipöydästä löytyvät monimuotoiset salaatit. Jos taas pidät enemmän perinteistä saatat ilahtua kunnon läskisoosista ja maksakastikkeesta. Itämaisia makujakaan ei ole unohdettu. Motto onkin:Tilaa hyvää niin sitä saat. 

Puitteet vaihtuvat tilaisuuksien mukaan. Kulisseissa kuhisee. Keittiöväki pöhisee. Valmista syntyy juuri sinun tarpeitasi tyydyttäen.

Esiripun noustessa voit astella värikylläiseen maailmaan tai tunteikkaaseen hämärään. Konsertin sinfonia jatkuu vielä ruokasalien puolelle.

Pöytä on katettu sinulle, joka nautit hetken helmistä. Lähelläsi on mustavalkoisiin pukeutunut salihenkilökunta, aina valmiina auttamaan. Jos sinulla on mielipide ruoasta, tai se muuten pohdituttaa, kutsu kokki paikalle, hän ottaa mielellään palautteen vastaan. 

Kokki valmistaa, korjaa, rakentaa, ja muuntaa ruoan moneksi. Räätälöi sen tyylillä sinun näköiseksesi.

Minun Helsinkini on elämys-, tapahtuma- ja annosrikas. Aina ytimessä!



Lue lisää miniblogistani Instagramista: https://www.instagram.com/phannele7/?hl=fi

Tästä linkistä voit lukea tarinani siitä mitä on olla äiti rahapeliriippuvaiselle pojalle:








Tekijänoikeudet, teksti ja kuvat: Medianomi Päivi Tanninen
Tatuointikuva: Jani Hujakka


Työharjoittelu:Tulevaisuutta rakentamassa

Kattaus on puoli ruokaa Työharjoittelu Musiikkitalossa lähenee loppuaan. Vaikka Musiikkitalo hiljenee kesäksi, on keittiö kuitenkin ...